S-max -9 ikkuna laskee muttei nouse

Sähkölaitteet, sähköongelmat, johdot, laturit jne.
SMAX09
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Huhti 2017 13:54

S-max -9 ikkuna laskee muttei nouse

Viesti Kirjoittaja SMAX09 »

Tervehdys foorumille! Pikkuvikahan se ajoi kirjoittelemaan, joten katsotaan onko samanlaista vikaa ollut muilla. Autoon (S-MAX -09)tehtiin korjaamolla normihuoltoa (takajarrut, ei-merkkikorjaamo). Homma valmistui, mutta asentajat olivat avanneet apukuskin ikkunan työn aikana eikä ikkuna suostunut enää nousemaan kiinni asentoon. Minulla ei ole ollut ongelmia ikkunoiden kanssa aikaisemmin. Vikakoodikin tuli "ikkuna mekaaninen vika".

Avasivat sitten oviverhoilun ja ilmeisesti vaijeri yms oli kunnossa, koska päättivät ajaa ulkoisella virtalähteellä suoraan ikkunanostimen moottoria. Ikkuna meni kiinni, eli vika ei ole ainakaan moottorissa. Alas liikkuu ihan oven kytkimestä. Asentajat sulkivat ikkunan apuvirtalähteellä ja jättivät jonkin pistokkeen tarkoituksella irti, että joku ei vahingossa avaaa ikkunaa, jolloin se jää alas kun vikaa ei vielä ole korjattu. Missähän voisi olla vika? Onko joku johto ehkä poikki tai voiko esim kuskin puoleinen ikkunakytkin mennä hajalle niin, että estää myös apukuskin ovessa olevasta kytkimestä ikkunan sulkemisen? Vai olisiskohan pelkkä ikkunan paikan "opettaminen" auttanut asiaan (löysin tähän ohjeita googlailemalla). Nythän oviverhoilu on laitettu takaisin paikalleen (auki jätetty pistoke myös siellä alla), enkä tiedä osaanko sitä itse avata. Olisiko viisaita neuvoja mitä yrittää itse vai soittaisiko suoraan Fordin pajalle :) ?