2.0 TDDI mondeo ja tehojen katoaminen
2.0 TDDI mondeo ja tehojen katoaminen
Teki sitten tänään aamulla motarilla aika mielenkiintoisen tempun tuo mondeo. Ajoin ihan normaalisti 110km/h ja edessä tuli joku paappa perävalot edellä vastaan ja ajattelin, että minäpä hilpasen siitä ohi. Painoin kaasua, mutta auto tuntu niin äärettömän nihkeälle ettei mitään järkeä. Ihan, kun olisi ajanut jollain 200 diesel mersulla. Pari kertaa teki pienen nykäisynkin, mutta kulki kuitenkin eteenpäin. Kun pääsin työpaikan pihaan, niin kokeilin polkasta kaasua rajoittimelle asti ja eihän se edes ottanut niin paljon kierroksia. Ainoastaan 4000 kierrosta ja siihen jäi. Tyhjäkäynti oli normaalia mutta nyt sitä 2000 kierroksen kohdalla olevaa rääkäsyäkään ei kuulunut? Noh sammutin auton ja käynnistin auton uudestaan, niin sitten pelasi taas normaalisti. Nyt on aivan turha sanoa, että syy on ilmastoinnin kompurassa, kun se ei ole edes päällä. Onko syöttöpumpussa joku ongelma vai menisikö jopa polttoainesuodattimen piikkiin. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.