Alkuvuodesta tuli hankittua autotallin täytteeksi uusi Focus Wagon, sitä ennen ajelin non 5 vuotta vuosimallin 2002 Mondeolla. Postissa tuli viime viikolla paikallisen Finikor-edustajan tarjouskuponki, jossa ylistetään kovasti uuden auton ruosteensuojauksen tärkeyttä. No onhan se tärkeää, mutta myös kallista.
Mondeon kanssa ei ollut juuri ongelmia ruostumisen kanssa, ostin sen käytettynä eikä auton aikaisempi omistaja ollut ottanut siihen mitään erityistä ruosteensuojausta. Hyvin oli pohja ja kotelot kestäneet, autolla oli ajettu pääasiassa Etelä-Suomen hyvin suolatuilla teillä (toisaalta myöskään soratiet eivät kuluttaneet pohjaa). Otin tavaksi suihkutella auton koteloihin ja alustaan ruosteenestoainetta aina kun muita perheen autoja tuli käsiteltyä. Mondeota niinkuin tätä uuttakin autoa säilytetään lämpimässä ja ilmastoidussa tallissa, joten kosteuskin pääsee poistumaan niistä paikoista, joihin ilmavirta pääsee sitä kuivattamaan. Alusta tulee myös pesetettyä silloin kun sellainen mahdollisuus on (autopesula).
Omatoimisella suojauksella ei luonnollisesti ole minkäänlaista vaikutusta takuuseen, mutta onko ns. ammattilaiskäsittely niin paljon parempi kuin omatoiminen, että siitä kannattaa alkaa maksamaan 500-600 euroa?
Mielipiteitä puolesta ja vastaan?
Uuden auton ruosteensuojakäsittely
Re: Uuden auton ruosteensuojakäsittely
omasta mielestä, jos autoa meinaa pitää sen pari viiva neljä vuotta niin ei mitään merkitystä.. jos sitten taas tekee omasta autostaan harrastuksen ja meinaa auton pitää pitemmänkin aikaa, silloin kannattaa..
Omaa autoa pitänyt jo yli 5 vuotta, joku vuosi sitten sen suojautin liikkeessä ihan vaan sitä varten kun oon sellainen luonne et auton pitää olla tikissä
Jos auto on vaan auto, eli käyttöä varten hankittu niin mitä sitä suojaamaan. Harvemmin ne kerkiää puhki asti ruostumaan ennenkuin laitetaan auto kiertoon... 8)
Omaa autoa pitänyt jo yli 5 vuotta, joku vuosi sitten sen suojautin liikkeessä ihan vaan sitä varten kun oon sellainen luonne et auton pitää olla tikissä

Jos auto on vaan auto, eli käyttöä varten hankittu niin mitä sitä suojaamaan. Harvemmin ne kerkiää puhki asti ruostumaan ennenkuin laitetaan auto kiertoon... 8)
Ford Focus 1.6 tdci Titanium Wagon 2011
ex: Ford Focus 1.6 STW Ambiente 2001
ex: Ford Focus 1.6 STW Ambiente 2001
Re: Uuden auton ruosteensuojakäsittely
Ja sitten kun se on puhki niin sen saakin pistää paaliin. Nykyautot ruostuu sisältäpäin, eli kyllä se suojaus kannattaa mutta vain jos meinaa uutta autoa pitää pitkään. Jos vaihdat kolmen-neljän vuoden välein uuteen niin en suojauttaisi, jos tarkotus ajaa 10 vuotta ja välttyä paalaamiselta niin ei se lisäsuoja kalliiksi tule.
Re: Uuden auton ruosteensuojakäsittely
Luukuthan uusissa autoissa ruostuu, jos ruostuu. Eipä siinä taida suojaukset auttaa jos kitit irtoilee.
Re: Uuden auton ruosteensuojakäsittely
Mazda kutosen pohja oli jopa vuoden ikäsenä näkkileipää, ja jossain missä lie lehdessä oli juttu, kun parin vuoden ikäsessä mustangissa oli helmakotelot miltei puhkiruostunu. Kaikki toki tyylillään.
Re: Uuden auton ruosteensuojakäsittely
Mikäli autoa pestään myös alustastaan ja auton säilytys tapahtuu hyvin tuulettuvassa tilassa, niin suojaustarve ei liene akuutti takuuajan puitteissa - jopa jotkut valmistajat kieltävät ulkopuoliset suojaukset. Mutta, mutta: aikaa myöten - ja kerrottujen esimerkkien puitteissa aiemminkin - ruostuminen kyllä iskee. Nykyautoissa näitten suurlujuusterästen, joita voi olla jopa lähemmäs kymmentä eri laatua yhdessä ja samassa autossa, syöpyminen ja jopa puhkiruostuminen romahduttaa auton turvallisuuden totaalisesti.GeeTee- kirjoitti:Mazda kutosen pohja oli jopa vuoden ikäsenä näkkileipää, ja jossain missä lie lehdessä oli juttu, kun parin vuoden ikäsessä mustangissa oli helmakotelot miltei puhkiruostunu. Kaikki toki tyylillään.
Meillä Suomessa tämä tiestön suolaus on yksi supersyyllinen autojen ruostumisille. Suolauksen tähden olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota alustan säännölliseen pesemiseen.
Jos aiot pitää autoasi vaikkapa yli kuusi vuotta, niin kannattaisi harkita korin perusteellista tarkastusta ja sen seurauksena sitten jatkotoimenpiteitä/re-käsittelyjä.
Torque Vectoring Control
Re: Uuden auton ruosteensuojakäsittely
Toi ruostesuojauksen hyöty menee tosiankin monesti 1. omistajalta ihan ohi
Se mitä nyt tulee mieleen, on sen auton alustan kuminan vaimeneminen, mistä hyötyy kaikki auton omistajat.
Minulla on tuon arkiajossa olevan kotterin suojaus tarkoitus tehdä nyt keväällä ja ainakin yritän autoa joskus vaihtaessani saada siitä suojauksen osalta omani pois.


Minulla on tuon arkiajossa olevan kotterin suojaus tarkoitus tehdä nyt keväällä ja ainakin yritän autoa joskus vaihtaessani saada siitä suojauksen osalta omani pois.

Sierra XR4i kesäauto http://fordxr4i.blogspot.com/