Konerikko, Mondeo 2.0 vm.2003
Konerikko, Mondeo 2.0 vm.2003
Kävi sitten ohrasesti firman autolle. 150 000 km ajettu vm. 2003 Mondeo 2.0 litran koneella. Tähän asti oli toiminut erinomaisesti, ei korjauksia määräaikaishuoltojen ohella, kaikin puolin mainio peli.
Eilen moottoritiellä auto yllättäen sammui ja sammumisen jälkeen heitti moottorin lämpömittarin punaiselle. Ihmettelyn jälkeen käynnistys, usvat putkesta ja virta pois, startilla sivuun.
Korjaamon mukaan kannentiiviste pettänyt, kakkossylinteri ihan pimeä, kolmonen heittää vedet kampikammioon. Konetta ei kannata korjata, saanut sen verran kovasti siipeensä. Jos korjaa, työkustannus kohoaa huiman suureksi. Pelkän runkokoneen hankinta ja työt päälle, n. 6-7000 euroa. Eli hakusessa tulee olemaan vaihtokone jostain romusta parilla tonnilla ja kiinni, pääasia, että kulkee.
Jotkin autot pottuilevat uudesta asti, jotkut toimivat kuin kello pelkillä huolloilla ja sitten lopettavat uransa ennen aikojaan saman tien. Tämä kuului tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Hieman pistää miettimään noiden nykyisten omien Mondeoiden seuraajaa, jos tommosia temppuja tekee. Tämä oli tietenkin ainutlaatuinen yksilö maailmassa, vai ???

Re: Konerikko, Mondeo 2.0 vm.2003
Tuo kuulosti erikoiselta.. Oliskohan lämpömittarin anturissa sitten ollut vikaa, koska veikkaisin että auto on keittänyt jo pidemmän aikaa tuolla moottoritiellä, mutta mittari ei ole jostain syystä tähän reagoinut ajoissa.IC kirjoitti: Eilen moottoritiellä auto yllättäen sammui ja sammumisen jälkeen heitti moottorin lämpömittarin punaiselle. Ihmettelyn jälkeen käynnistys, usvat putkesta ja virta pois, startilla sivuun.
Noin 10kpl Foorteja..
http://riesa20.urli.net/
http://riesa20.urli.net/
^^Runkokone on vähän päälle 4000 euroa ja siihen työt, sehän on melkoista säätämistä, kun kone ei ole kokonainen. Jotain uutta/jotain vanhaa ja sitten yhditellään. Tehdasuuden täydellisen koneen hintaa ei viitsitty edes kysyä. Parilla tonnilla tuntuisi löytyvän täydellisiä 2-litran myllyjä alle 100 tkm ajettuina. Katellaan.
^Tuota minäkin ihmettelin, kun ajattelin, että ensin alkoi lämmöt nousta. Mutta ei, laulu katkesi ja vasta sen jälkeen mittari reagoi tappiin. Ton Mondeon lämpömittarihan on aina ollut tosi liikkumaton, nousee nopeasti puoleenväliin ja siinä on, ei heilahtele mihinkään. Kuskina ollut kaveri sanoi, että edes flekti ei lyönyt päälle, vaikka lämmöt korkkasivat, joten jotain häikkää siellä on ollut. Kenties termari hirttänyt kiinni ja sitä kautta lämpöä -> kannentiiviste -> PUM.
Mulle puhuttiin niin paljon hienoilla termeillä, että voi olla aloitusviestissä jotain häikkää. Kyllähän tuon koneen korjata voi, mutta se ei kannata. Tekemistä on sen verta paljon, että työkustannus nousee kohtuuttoman suureksi. Työn hinnalla saa sitten jo sen uuden koneen. Helpompi/nopeampi on ottaa vanha pois ja panna uusi tilalle.Itelle kävi edellisen 850:n Volvon kanssa samoin, vanhan korjaaminen olisi maksanut saman verran kuin tehdasuusi takuukone, joten se valittiin. Ja korjatun koneen pelittämisestä ei koskaan ole takuita, jos jotain jääkin huomaamatta.
Ihan sama, paskan myivät.

Oliko tuo pelkän runkokoneen hinta siis ihan Fordin liikkeestä? Kovasti on siinä tapauksessa hinta pompsahtanut, ite ostin keväällä 2.0 Zetecin runkokoneen hintaan 1100 euroa. Töitä taisi tulla n. 2000 eurolla päälle, joskaan ei merkkiliikkeessä. Kuulostaa vaan tuo 4000 euroa aika suolaiselta hinnalta...IC kirjoitti:^^Runkokone on vähän päälle 4000 euroa ja siihen työt
Mondeo 2.0 GT stw A -97
Jos on tullut väärinkäsitys. Jos ne ,meinas foordilla, että 4000e töineen???
Nää on aina vähän epäilystä herättäviä juttuja jos on firman auto, etkä ite oo ollut ratissa tai kyydissä.
Kuski väittää silmät killittäen, että ihan yhtäkkiä hajos rauhallisessa normi ajossa kun todellisuudessa sitä on jo pitkän aikaa rässiitty heti kylmiltään armottomasti ja hajoamishetkelläkin poljettu kaasua lattiaan niin kauan kun auto vähänkin liikkuu.
No. Tämä nyt oli ehkä vähän extreme esimerkki, mutta jotain vastaavaa on voinut kyllä käydä

Sprinter 319 -15, s400 hybrid -10, Mustang GT cabr. -96
^Auto-alan matematiikka = matematiikkaa helvetistä.
Tuli mitä tuli, kalliiksi tuli. Kun saadaan jossain vaiheessa auto taas ajoon, pistän pienen raportin miten kävi. Ainakin kuukauden tuo seisoo, kun korjaamo jäi justiinsa lomille.
Sillä aikaa, tarkkailkaa lämpömittareitanne ja haistelkaa kannentiivisteen kuntoa...

Pari päivää on auto ollut taas ajossa. Keulilla on kolariautosta napattu 2.0 litran motti, niinikään vuosimallia 2003, ajettu 90000 km. Vanhasta koneesta ei oikeastaan paljoa jäänyt jäljelle, alakerta on täysin pois pelistä eikä ylhäällekään paljoa ehjää jäänyt.
Kannentiivisteen kärähtäminen moottoritieajossa on näemmä aika kohtalokasta. "Uutta" konetta kasatessa kävi ilmi, että kytkimen vauhtipyörä oli aivan loppu, joten kytkin laitettiin samalla uusiksi, laturin joku akseli oli väljä kuin mikä, akselia ei saanut vara-osana (yllätys!!!), joten koko laturi uusittiin. Koeajolla havaittiin, että kuuma oli ollut kun vaurio kävi, vanhan paisuntasäiliön pohja vuosi kun oli haljennut, joten sekin tilattiin uusiksi.
Kone, työt, kytkin, laturi ja kaikki muu säätäminen asian tiimoilta tuli maksamaan pyöreästi 5000 euroa. Nyt voi sanoa, että rungolla ajettu 150 tkm ja koneella 90 tkm
Toivottavasti nyt ainakin sen 60 tkm menee taas, ennenkuin kajahtaa.
Ford ON. Kallis.
Kannentiivisteen kärähtäminen moottoritieajossa on näemmä aika kohtalokasta. "Uutta" konetta kasatessa kävi ilmi, että kytkimen vauhtipyörä oli aivan loppu, joten kytkin laitettiin samalla uusiksi, laturin joku akseli oli väljä kuin mikä, akselia ei saanut vara-osana (yllätys!!!), joten koko laturi uusittiin. Koeajolla havaittiin, että kuuma oli ollut kun vaurio kävi, vanhan paisuntasäiliön pohja vuosi kun oli haljennut, joten sekin tilattiin uusiksi.
Kone, työt, kytkin, laturi ja kaikki muu säätäminen asian tiimoilta tuli maksamaan pyöreästi 5000 euroa. Nyt voi sanoa, että rungolla ajettu 150 tkm ja koneella 90 tkm

Ford ON. Kallis.
Mitä kaikkea hajosi vanhasta koneesta? Listaa alle vaan =) Kuvia kans jos on =)
Ford Taunus Coupe 2.0i Turbo 1975 (Projekti)
Jeep Wagoneer 4x4 Monster PickUp 1974 (Myyty)
Ford Scorpio Cosworth STW 1995 (Laatikkona)
Ford Mondeo EcoBoost 2.0 2011 (Käyttis)
https://www.theniceman.com/coppermine/

Kyllä, mielenkiintoista olisikin tietää miksi tiiviste on pettänyt. Aikanaan työkaverin 12V Corolla teki vastaavan tempun, jolloin perimmäiseksi syyksi paljastui jossain vesiletkussa ollut väsymismurtuma, minkä kautta vedet puhaltuivat sumuna pihalle ja kone kävi kuivana, kunnes likimain samanaikaisesti lämmöt pinkaisivat punaiselle ja kone hyytyi muutamassa sekunnissa sammuksiin saakka. Silloinkin kaikki koneen ympärillä olevat muoviosat olivat muuttaneet muotoaan.IC kirjoitti:Kannentiivisteen kärähtäminen moottoritieajossa on näemmä aika kohtalokasta.
Tossa letkun hajoamisessa on semmonen ero, että silloin nesteet menee pihalle, ei moottorin sisään.
Jos kansipahvi hajoaa oikein kunnolla, imasee kone sylinterin täyteen jäähytysnestettä ja kun mäntä yrittää puristaa sen läjään, niin siitä ei yleensä hyvää seuraa, kun kierroksia on se 3000. Eli esim. veivi poikki, kansi halki, vievin osat kampikammioon, kiertokanki ottaa iskua, kiertokangen palanen puhkoo lohkon jne. Eli aika paljon luultavati hajoaapi.
Toisaalta ei välttämättä hajoa mitään paljoa. Riippuu ihan tapauksesta tietty.

Onko muka jollekin käynyt noin?markkul kirjoitti:Jos kansipahvi hajoaa oikein kunnolla, imasee kone sylinterin täyteen jäähytysnestettä ja kun mäntä yrittää puristaa sen läjään, niin siitä ei yleensä hyvää seuraa, kun kierroksia on se 3000. Eli esim. veivi poikki, kansi halki, vievin osat kampikammioon, kiertokanki ottaa iskua, kiertokangen palanen puhkoo lohkon jne. Eli aika paljon luultavati hajoaapi.
Meinaan, että vesi on kuitenkin sen verran jäykkäliikkeistä, ettei se imutahdin aikana kovin täyteen ehdi sylinteriä täyttää. Ennemmin siinä kun tiiviste pettää ajossa, käy niin, että tekee reilun paineen jäähdytysjärjestelmään ja joko ampuu nesteet pihalle tai pienissä erissä koneen kautta ja sitten kuivana kuumenee ja kilahtaa.
Kokonaan eri asia on sitten, että auton seisoessa vuotaa pytyn täyteen ja sitten yritetään vetämällä tai mäkistartilla autoa väkisin käyntiin.
Niin ja mulla oli kannessa, kahdessa eri pytyssä reilu millin levyinen ja tuuman pituinen halkeama vesikanavaan, eikä vielä oireillut muuten, kuin että tyhjäkäynnillä tausta katosi höyrypilveen ja vettä tietty vähän kului.