PS. Haluan sanoo, että oon 18vuotias metalli opiskelija mutta viri koneita on tullu tehtyä 15v asti. mutta te vanhemmat konkarit korjatkaa ja kertokaa!! Auttaa me täälä toisiamme halutaan.



Oonko ainut joka ei tajunnut edellämainitusta tekstistä juuri sanaakaan? Kuinka kännissä tai aineissa kirjottaja on?Artemis kirjoitti:No niin. Aluks, noista seetikulmista ja niistä kun joku rallimies oli kertonu miten pitää tehdä! Eli, kaveri puhuu totta!! Kaikkein paras hyöty virtausta ajatellen saadaan siten, että ajetaan seetikulmat MIRALLA, eli seetikulmien ajolaitteella (Sanokaa joku hienommin) pyöreiksi. jos katsotte normaalia seetikulmaa kannessa ja venttiilissä, huomaatte että pitopinta on kolme-kulmainen. ja aina kun virtauksen edestä saadaan tervät ja jyrkät kulmat pois, on virtausnopeus suurempi. Ja toi seetikulmien ajo sit vaikuttaa tehoon noin 30% ja se on penkissä testattu, lisäksi jos osaa/jaksaa venttiilit muotoilla niin aina plussaa!! sitten otetaan vinku kauniiseen käteen, ja katsotaan imukanavaa venttiilin suunnasta. sitten sieltä pienestä ahtaasta kanavasta katsotaa mihin kohtaan seeti loppuu, siitä sit vähän kanavaan päin ja vinku pyörimään. ja otetaan tavaraa pois maltillisesti siitä ylös päin... vaikea selittää, mutta yritän saada kuvia tänne josta näette kanavan muodon..
PS. Haluan sanoo, että oon 18vuotias metalli opiskelija mutta viri koneita on tullu tehtyä 15v asti. mutta te vanhemmat konkarit korjatkaa ja kertokaa!! Auttaa me täälä toisiamme halutaan.PSPS, JA SIT EI ENÄÄN KOSKAAN TUU KUKAAN TÄNNE EDES LEIKILLÄÄN SANOO ETTÄ AJAA SEETIKULMAT JOLLAI VINGULLA
![]()
8) Koska tunnen sen jälkeen itteni tyhmäks, kun mentiin kaverin kanssa mira hommaan, joka sattui maksaan sen 2000€.. (on muuten kätevä laite)
Nykyään 18vuotiailla on rahaa näemmä. Minä kun olin joskus toistakymmentä vuotta sitten parikymppinen ja rakentelin nuita koneita niin tuli ajettua muutamaan kanteen seetikulmat ja kanavat porakoneeseen kiinnitetyillä hiomapuikoilla (=sama homma kuin vingulla mutta hitaammin), venat varresta porakoneen istukkaan pyörimään ja märällä liipalla reunan muotoilu ja sitten hiomatahnalla käsin hiomalla jokaisen sovitus kanteen niin että syntyi semmonen millin-parin tiivistyspinta ja ihan hyvin nekin toimi kun ajan kanssa teki = aikaa kyllä meni. Kestivätkin kohtuu hyvin jopa, bensassa oli tosin lyijy mukana.Artemis kirjoitti: PS. Haluan sanoo, että oon 18vuotias metalli opiskelija mutta viri koneita on tullu tehtyä 15v asti. mutta te vanhemmat konkarit korjatkaa ja kertokaa!! Auttaa me täälä toisiamme halutaan.PSPS, JA SIT EI ENÄÄN KOSKAAN TUU KUKAAN TÄNNE EDES LEIKILLÄÄN SANOO ETTÄ AJAA SEETIKULMAT JOLLAI VINGULLA
![]()
8) Koska tunnen sen jälkeen itteni tyhmäks, kun mentiin kaverin kanssa mira hommaan, joka sattui maksaan sen 2000€.. (on muuten kätevä laite)
http://www.ferriday.co.uk/performance/1 ... fter.shtml Kaippa jotain tuollaista saa irti.xtaaviankka kirjoitti:Paljonko noista 1.6i CVH koneista on otettu tehoja vapaasti hengittävänä.
Itellä XR2i, itse laittaisin jenkkikoneen sisäkalut ja nokan uusiksi ja ruiskun ohjaus megasquirt boxilla. Ehkä kansi kannattaa viedä ammattilaiselle hiottavaksi, että saa virtaukset kohdilleen.
Joo ja läppärungot (mulla olis sopiva setti myydäxtaaviankka kirjoitti:8) Aikas paljon saa näköjään 1.6 litrasesta koneesta 20 vuotta vanhalla tekniikalla. Eihän tohon tarvi laittaa kun uus säädettävä ruiskunohjaus ja nokka niin saa kivasti tehoi.
Mitä essexiin tulee mulla on tommonen kansi niin sillä on paljonkin tekemistä foordin cvh:n kanssa....d-spec kirjoitti:no jokainen 1kg pois vauhtipyörästä vastaa 10kg pois autosta, noinniinkuin kiihtyvyyden muutoksena.
aika jonglööri on jos tuon cvh kannen saa virtaamaan 180 hp/12mm nostolla.
laita tuplat tai läppikset, sen efin imusarjan kanssa se ei virtaa kuinkaan yli 130hp:n, se on hitusen niinkuin prostituoitu imisi pingispalloa puutarhaletkun läpi...![]()
ja se essex on moottorin tyyppi jolla ei ole muuta samaa cvh:n kanssa kuin valmistaja=FORD
nokaksi katukäyttöö (toimii hydraulisilla) on kent cvh22 sillä saa sen mitä cvh antaa, ja on vielä alavääntöäkin.
laita privaa tiedän paikan jossa saa suht edullisesti sen kannen tehtyä, en viitti tässä foorumilla huudella hintoja tai on postilaatikko täynnä...
Ei vauhtipyörä vaikuta muuhun kun liikkeelle lähtöön ja moottorin kierros herkkyyteen ja tietysti positiivisesti tehoon kun pyörivien osien paino vähenee.koskar kirjoitti:Pitää paljastaa tyhmyytensä; mikä on Essex kansi? Dynottaminen maksaa vähän paikasta riippuen aika paljonkin (esim. SeAMKin dynossa kai 40e?). Kanssa kiinnostaisi, että mitä vakio EFi-imusarjalla voi saada ilman pakokaasujarrua irti.
Mitenkä vauhtipyörä vaikuttaa koneesta saatavaan vääntöön? Näin teoriapohjalta voisin olettaa, että se on paskan hailee mikä limppu sielä perässä pyörii. Eri asia toki on, kun lähdetään sitä massaa siitä kiihdyttelemään...
Kannessa ei ulkopuolisesti ole eroja paljoakaan mutta kanavat on erinlaiset.d-spec kirjoitti: ja se essex on moottorin tyyppi jolla ei ole muuta samaa cvh:n kanssa kuin valmistaja:
1.6 Efi kansi virtaa jo vakiona +130hp...d-spec kirjoitti:et ilmeisesti lukenut tuota dynolappua hirmu tarkkaan... HEAD=MODIFIED
se vakiokansi ahdistaa aivan mahdottomasti, ilman muita muutoksia kuin kannen porttaus niin saat +15hp oli sitten kaasarilla tai ruiskulla...
ilman muutoksia kanteen et saa yli 120hp:n jotta toimii jollain tavalla vielä järkevästi, vaikka vetäsit siin sadetanssit.