Pidemmän aikaa jo toisinaan oireillut niin, ettei bensapumpun surahdusta kuulu kun virran laittaa päälle.
Uusintayrityksellä tai hanskalokeron alle kopauttamalla yleensä lähtenyt toimimaan, Sattumaako, vai löysä liitos siellä, mahdoton sanoa nyt.
Hanskalokeron alla olevasta moduulista ei kuulu edes releen naksahdusta enää, ennen kuului selvä releen ääni tai epämääräistä surinaa kun rele ei aivan jaksanutkaan vetää.
Onko autoon saatavilla jostakin seikkaperäistä sähkökaaviota? Missä välissä bensapumpun tappokytkin on? Estääkö sen aktivoituminen em. releen vetämisen vai onko se suoraan pumpun kanssa sarjaan kytketty?
Mistään en löytänyt inertiakytkintä, eikö sen pitäisi olla etumatkustajan jalkatilan oikealla puolella verhoilujen takana? Tyhjä liitin löytyi sieltä, samaten kuin hanskalokeron sisältä oikealta puolelta jossa on joskus ollut lokeron sisässä peitelevykin edessä, mutta joku poistanut.
Muistan kuulleeni, että joku seppä olisi koittanut korjata juurikin inertiakytkimen oireilua, mutta liekö yrittänyt ohittaa (ja poistanut) koko kytkimen.
Galaxy 06 2.0 bensapumppu ei käy
Re: Galaxy 06 2.0 bensapumppu ei käy
Mulla oli joskus aikoja sitten wanhassa Mondeo vm. 1998:ssa just tuollainen ilmiö, että hiljaista surahdusta takapenkin alta ei aina kuulunut, kun laittoi virrat päälle. Silloin oli ihan turha yrittää sahata moottoria käyntiin, koska kone ei saanut bensaa. Mutta laittamalla virrat uudelleen päälle, hiljainen surahdus kuului ja auto käynnistyi ja toimi normaalisti.
Vika oli polttoainepumpussa, joka oli helppo vaihtaa uuteen pihassa, kun pumppu petti lopullisesti. Otin vanhan malliksi ja siihen sai Motonetin tiskiltä pelkän tarvikepumppuosan eli sen sylinterinmuotoisen metallimötikän eikä siksi maksanut paljoa. Asennuksen jälkeen käänsin avaimella pari kolme kertaa virrat päälle ja aina surahti ja sen jälkeen käynnistyi hyvin eikä enää sen jälkeen tarvinnut kikkailla käynnistettäessä. Auto oli vielä meillä jonkun vuoden ja tarvikepumppu toimi ainakin sen ajan hienosti.

-
Cmaxdiesel
- Viestit: 19
- Liittynyt: 29 Touko 2026 18:48
Re: Galaxy 06 2.0 bensapumppu ei käy
Lähtisin selvittämään vikaa vaihtamalla ensin releen (halvin tie).
Bensapumput ja releet kestää nykyautoissa parikymmentä vuotta, ei tavatonta että toinen tai molemmat on jo noilla kilometreillä rikki.
Tästä apua?
https://www.youtube.com/watch?v=zI_v7Ujk56E

Cmax 2016 2.0 tdci 150 hv powershift - käyttis
Cmax 2010 1,6 ecoboost 182 hv manuaali - edellinen käyttis
Cmax 2010 1,6 ecoboost 182 hv manuaali - edellinen käyttis
Re: Galaxy 06 2.0 bensapumppu ei käy
Kiitoksia nopeista vastauksista.
Siksi tässä kyselen sähkökaaviota ja erityisesti BCM:n signaalit olisi hyvä tietää, sillä uskon vakaasti bensapumpum olevan ehjä ja syystä tai toisesta sitä käyttävä rele ei vedä. Hanskalokeron alla oleva moduuli (BCMkö se on nimeltään?) ei sisällä yhtäkään kannalla olevaa relettä vaan jokainen niistä on juotettu kiinni piirilevyyn ja kyseinen moduuli koostuu kahdesta päällekkäisestä piirilevystä, jotka ovat toisissaan kiinni niin. että niitä tuskin voi irrottaa ehjänä toisistaan.
Jos ei muu auta, askartelen uuden järjestelmän bensapumpun käyttöön siten. että sytytysvirran kytkeminen käyttää pumppua sekunnin-pari ja starttaaminen saa pumpun jäämään päälle, mutta kun mistään ei tunnu löytyvän sitä kirottua sähkökaaviota että näkisi mitä signaaleja ja niissä tuhannessa johdossa siellä hanskalokeron alla edes on.
Jonkun suurimmalta osalta venäjänkielisen dokumentin löysin, johon on merkitty käyttöjännite pumpulle, tankkausluukun solenoideille ja takaluukulle linjalta KL30 A_supply, joka tulee sulakkeelta F17 konehuoneen puolelta, mutta kun en tiedä sitäkään mistä lähtisi tätä mittaamaan että onko matkalla pääsulakeboksilta hanskalokeron alle jännitehäviötä tms..
Onko _varmaa_ tietoa missä bensapumpun tappokytkimen pitäisi olla? Paha etsiä sitä kun on hyvinkin mahdollista, että sen on joku ranettanut pois tästä autosta joskus aiemmin.

Jos kolvaaminen on este niin paikallisessa TV huollossa 15 min homma?
Cmax 2016 2.0 tdci 150 hv powershift - käyttis
Cmax 2010 1,6 ecoboost 182 hv manuaali - edellinen käyttis
Cmax 2010 1,6 ecoboost 182 hv manuaali - edellinen käyttis
Re: Galaxy 06 2.0 bensapumppu ei käy
Olen saanut aikoinaan elantoni elektroniikan suunnittelusta ja valmistuksesta, ne hommat eivät tuota hankaluuksia, mutta bcm:n kortit ovat toisissaan kiinni niin lujasti, että niiden erilleen repiminen melkein varmuudella vie reikien läpikuparoinnit mennessään.
Tieto tämän nimenomaisen automallin sähköistä veisi parhaiten eteenpäin. (pun intended)
Tieto tämän nimenomaisen automallin sähköistä veisi parhaiten eteenpäin. (pun intended)
-
Cmaxdiesel
- Viestit: 19
- Liittynyt: 29 Touko 2026 18:48
Re: Galaxy 06 2.0 bensapumppu ei käy
Haynesin manuaaleissa (kirjasarja) on yleensä sähkökuvat.
Ihan mielenkiintoista että joissain malleissa käytetty juotettuja releitä. Onneksi ei ole yleistynyt.
Purkuosana ei piirilevyä löydy?