Mulla on Focus, 2002 kättöönottovuosi. Auto on satunnaisesti oireillut että meno kertakaikkiaan meinaa hyytyä esim ylämäessä ja muutenkin tasaisilla, siis satunnaisesti. Ei vaan ota kierroksia, kun tilanne päällä...välillä sammuu. Pysäytän ja annan olla tyhjäkäynnillä, niin taas pääsee jotenkin eteenpäin 2-3 vaihteella todella hitaasti...ja pysähdellen. Välillä kun pysähtyy "hengähtämään" niin ottaa kierroksia ihan normaalisti, mutta kun lähtee liikkeelle siis vedon päälle, niin nykiminen ja hyytyminen alkaa. Äsken teki pahimman oireilun ja sammui, eikä meinannut lähteä käyntiiin. Otin -navan akusta pois minuutiksi ja sen jälkeen pääsin joten kuten ehkä hieman paremmin eteenpäin ja kotia. Torstaina vaihdatin bensansuodattimen ja auto tuntui virkeälle sen jälkeen ja kuvittelin, että siinä oli vika, mutta eipä ollutkaan...?! Välillä, kuten eilen taas auto toimi normaalisti..pieniä nykäyksiä ehkä oli.
Olen miettinyt, milloin oireilee..mihin ajankohtaan, niin en keksi muuta yhtymäkohtaa, että olisiko silloin kun tankki on vajaa, siis aikas lopussa bensa...olisiko niin, koska ehkä kun tankkaan niin silloin liikkuu paremmin...en perhana ole niin paljoa kiinnittänyt huomiota, mutta jos on näin, niin olisiko bensapumppu silloin syyllinen?....kun en löydä sitä hiton ilmamassamitariakaan koko autosta....voiko kaasuläppä anturi olla viallinen...vai onko joku sähköpuolen häiriö...eikai sähköviat, vialliset tulpat/tulpanjohdot/puola tms oireile satunnaisesti....en tiijä perhana. Oisko jollain antaa vinkkiä, mikä voisi olla vika?
Käyntihäiriö
Re: Käyntihäiriö
Empäs ole tuon aikakauden Fordien asiantuntija, josko minkään, mutta muinoin saman ikäisessä Seatissa vastaavat oireet johtui siitä, että tankin korvausilmaputki oli tukossa ja tankkiin kerääntyi alipainetta. Ja juurikin oireet paheni mitä tyhjempi tankki.
Jos ei tuossa ongelmaa, niin sitten kaiketi vikakoodit lukuun, niin ei tarvitse arvailla.
Jos ei tuossa ongelmaa, niin sitten kaiketi vikakoodit lukuun, niin ei tarvitse arvailla.
Re: Käyntihäiriö
Ilmamassamittaria ei autossa välttämättä ole ollenkaan - ainoastaan imusarjan alipaineanturi.