Mondeo 97 ABS
Mondeo 97 ABS
Onko kokemusta Mondeon ABS:n vioista. Itselläni Mondeossa ei ABS toimi ollenkaan. Siis merkkivalo ja käsijarrun valo palaa kyllä startatessa ja sammuu kohta, kuten kai pitääkin. Eli ABS on ihan mykkä eikä merkkivalo pala. Missä mahtaa olla vikaa?
Kerran sulalla kelillä jarruttaessa syttyi sekä käsijarrun ja ABS:n merkkivalo ja sammui vasta kun käynnisti auton uudelleen. En tosin tiedä toimiko ABS:t ennen sitä vai ei. Nyt liukkailla vasta kiinnitin asiaan huomiota.

Huh.
Mondeosta en osaa valitettavasti sanoa, mutta Scorpiossani on
ABS-"projekti" käynnissä. Ei pelaa ei. Ongelmani oli sellainen
että merkkivalo sammuu hetken kuluttua käynnistyksestä ja
syttyy taas kun nopeus ylittää n. 40km/h. Yksi selkeä vika
löytyi ja se oli hapettuneet liittimet ABS-boksilta lähtevässä
johtonipussa. Homma on kuitenkin kesken, olen muutakin
rakennellut ja tämä ABS asia odottaa että pääsen taas baanalle
auton kanssa.
Vaikeita on. Tietty tutkimisen voi aloittaa esim. käymällä kaikki
ABS sulakkeet läpi. Sitten releet ja sitten melkein menisin ja
tutkisin onko ABSien anturijohdot ehjänä. Ja itse anturit ...
Aloita sulakkeista, sitten releet... mutta aloita vasta lauantaina
iltapäivällä ja käy alkossa ensin. Muista ottaa vaimo tai joku
muu ajokuntoinen avuksi. Jos ongelma ei selviä, etpähän itsekään
joudu sitä selvinpäin murehtimaan. 8)

F.O.R.D = Full Of Rusty Details 
-= Reilu 30v Fordeja ja muitakin ropposia =-

himmeneekö sulla valot kun tekee lukkojarrutuksen?
omassa mondeossa näin tapahtuu ilmeisesti abs pumppu hajalla...
siinäkin merkkivalot pelaa kuten pitäiskin paitsi muutaman kerran jääny palaan ja auto on pitänyt sammuttaa että valon sai sammuun

escort -86 2.0zvh turbo
escort mk1 68, 69, 71 ja 73
mondeo 1.8td stw 1+1paku
vw golf 1.6d 2+3paku
escort mk1 68, 69, 71 ja 73
mondeo 1.8td stw 1+1paku
vw golf 1.6d 2+3paku
-
- Viestit: 3129
- Liittynyt: 04 Helmi 2005 22:45
ABS
No joo, en ole varma tuosta valojen himmenemisestä, saattaa ollakin. Kerran kuivalla kelillä kovasti jarruttaessa tosiaan jäi palamaan nuo ABS ja käsijarrun merkkivali. Varmaan sama vika. Oletko käyttänyt huollossa testerissä? Ajattelin viedä tässä lähiaikoina ja tarkistuttaa onko vika siinä pumpussa... on kyllä ihan sikakallis tuo pumppu, kun maksaa siinä 2000 euron tietämissä uutena. Ei ole vanhan auton ABSit sen arvoset että viittisi maksaa uutta pumppua.mk4zetec kirjoitti:himmeneekö sulla valot kun tekee lukkojarrutuksen?
omassa mondeossa näin tapahtuu ilmeisesti abs pumppu hajalla...
siinäkin merkkivalot pelaa kuten pitäiskin paitsi muutaman kerran jääny palaan ja auto on pitänyt sammuttaa että valon sai sammuun
Korjaamolla sanottua
Elikkä kävin varaamassa ajan noille ABS:ien korjaukseen ja mekaanikon koeajon jälkeen kommentti että ABS-pumppu jumittaa. Ilmeisesti aikaisempi kuski ollut rauhallinen, eikä ole tarvinnut kovin usein polettaa lukkojarrutuksia. Tyypillinen vika saksasta tuoduilla mondeoilla. Siellä kun sitä talviliukkautta ilmeisesti on aika harvakseltaan, niin pääsee pumppu jumittamaan. Pika-arvion mukaan ottavat pumpun pois, ja purkavat ja herkistävät osat ja takaisin. Sen pitäisi olla sen jälkeen kuin uusi. Jumitukseen viittaa myös se, kun joskus pumppu antaa aivan aavistuksen verran eloa yhden kerran. Arvio korjauksen kestosta 4-6 tuntia.
ABS
Joo, toivottavasti vaan se vika korjaantuu tuolla huollolla, ettei tarvitse alkaa metsästää käytettyä pumppua, kun alkuperäinen varaosa maksaa sen 2000 euroa ihan noiden fordin poikien mukaan. Käytettyä näyttää jossain olevan noin 400 euron hintaan. Aika kallis systeemi, jos vertaa mitä maksaa tuon ikäinen auto tai jos verrataan vaikka uuteen autoon. Ne varmaan vetää hatusta noita hintoja varaosille. aivan käsittämätöntä hinnoitttelua.lapazu kirjoitti:No hyvä että pystyy korjaamaan, pääset huokeammalla. Siinähän se selvisi sitten miksi niitä ampeereja hukkaantuu.
-
- Viestit: 3129
- Liittynyt: 04 Helmi 2005 22:45
lapazu kirjoitti: No ne valot himmenee kun se pumppu ei ihan parilla ampeerilla toimi. Ja miksi ne himmenee johtuu siitä että laturi ja akku ei enää ole täydessä hapessa jotta tuo kuorma ei näkyisi valoissa.
Jos haluat että valot ei enää himmene abs:n toimiessa, lataa akku. Auttaa vähäksi aikaa. Pysyvän vaikutuksen saa uusimalla akun ja remppaamalla tai vaihtamalla laturin. Taitaapi olla kuitenkin lopulta kosmeettinen haitta....
toi himmeneminen oli hieman vähätelty..
elikkä autosta todella hyytyy kaikki sähkölaitteet kun renkaat menee lukkoon ja siihen ei todellakaan auta mitkään uudet akut ja laturit vaan abs jarrujen korjaus elikkä ilmeisesti tuo pumppu on jumissa
escort -86 2.0zvh turbo
escort mk1 68, 69, 71 ja 73
mondeo 1.8td stw 1+1paku
vw golf 1.6d 2+3paku
escort mk1 68, 69, 71 ja 73
mondeo 1.8td stw 1+1paku
vw golf 1.6d 2+3paku
Jos ABS on kunnossa (Scorpio) niin miten sen valon pitäisi toimia oikein? Eli missä vaiheessa ABS-valo sammuu? Jos ei starttaa virrat päällä, palaako ABS kokoajan ja jos starttaa, niin miten valo silloin toimii?pappa kirjoitti:Huh.
Mondeosta en osaa valitettavasti sanoa, mutta Scorpiossani on
ABS-"projekti" käynnissä. Ei pelaa ei. Ongelmani oli sellainen
että merkkivalo sammuu hetken kuluttua käynnistyksestä ja
syttyy taas kun nopeus ylittää n. 40km/h.8)
No sehän pelaa siten että kun laittaa virrat päälle, tehostinpumppuJarppo kirjoitti: Jos ABS on kunnossa (Scorpio) niin miten sen valon pitäisi toimia oikein? Eli missä vaiheessa ABS-valo sammuu? Jos ei starttaa virrat päällä, palaako ABS kokoajan ja jos starttaa, niin miten valo silloin toimii?
(sähköinen) pistää painetta jarrujärjestelmään. Kun tuo normaali-
paine on saavutettu, on myös ABS valmis toimimaan ja merkkivalo
sammuu. Tää on vähän semmoinen valistunut arvaus, voihan se
olla että ABS käy läpi ittensä ja sitten tuumaa että valmiina ollaan
valo pois.
Sitten jos systeemissä on jotain häikkää, niin valo taas syttyy siitä
kertomaan. Varaosa Scorpparissa kävi niin että nesteet katosi
takapiiristä sitä kotiin ajaessa ja oikein tyylikkäästi syttyi ABS-valo.
Jarrut pelasi kyllä hyvin ihan kotiin asti - tai ainakin etujarrut

F.O.R.D = Full Of Rusty Details 
-= Reilu 30v Fordeja ja muitakin ropposia =-

-= Reilu 30v Fordeja ja muitakin ropposia =-
ABS korjattu
No niin, nyt on ABS-pumppu korjattu, hintaa tuli siis 197 euroa, josta 10 euroa jarrunestettä, joput työtä 2,75 tuntia.
Hommahan meni niin, että ensin purettiin autoa sen verran että sai pumpun irti. Kun pumppu oli irti, niin siitä aukaistiin alapuolelta muovikotelo. Ko. kotelossa on reikä, josta pitäisi vesi valua pois, mutta se oli tukossa. Sitten purettiin sähkömoottorin kotelo ja sieltä vika löytyy. Eli Moottorin laakeri oli ruostunut kiinni akseliin seisseen veden vaikutuksesta. No laakeri irti akselista, hiontaa ja laakerin kiinnityksen korjaus moottorin koteloon ja voiteluaineet väliin. Tämän jälkeen vaan ABS-pumppu kasaan ja paikoilleen. Auton kasaus, jarrujen ilmaus ja se on siinä.
Noita pumppuja on montaa erilaista, mutta pitäisi olla kuuulemma kaikki avattavia. Niin ja vielä siihen muovikoteloon teki yhden reiän lisää, nyt pitäisi kyllä kestää ajoa vuosikausia.
Pumppua siis itsessään ei tarvitse purkaa, eikä pidäkään, mutta sähkömoottori, joka tekee sitä painetta vidaan korjata hyvinkin helposti. Näppärä kaveri tekee koko hommat kotioloissakin, jos hommat yleensä hallussa. Suurin vaiva siinä oli juuri tuon pumpun irrottaminen.
Korjaus tapahtui EH-autossa Joensuussa. Onneksi sattui olemaan taitava asentaja, joka oli itseopiskellut tuon korjauksen, koska maahantuojahan ei sitä kerro. Eli veikkaan, että monessa korjaamossa vaihdetaan surutta uusi pumppu.

Hölmöä mennä poistamaan ABSit ns säästösyistä.Monteonisti kirjoitti:Onko rekisteriotteeseen merkitty ABSit, jos ei, niin pyydä pajalla poistaan ne käytöstä jos korjaus ei onnistu?Vaimon pirssin otteessa merkintää ei ole, joten poistan ne käytöstä jos alkavat oireileen! 8)
Ford Fairlane Crown Victoria -55
http://public.fotki.com/Tupis/
http://public.fotki.com/Tupis/
-
- Viestit: 3129
- Liittynyt: 04 Helmi 2005 22:45
ABS jarruissa täkeää vaihtaa jarruneste suositusten mukaan koska se kerää kosteutta (vettä) ja saa paikat jumittumaan. Kyllä neabsit saksassakin saa kyytiä ei nesentakia lakkaa toimimasta. Mutta kuten sanoin kaipaavat huoltoa enemmän kun tavalliset jarrut esim. anturien liittimet kannattaa korroosiosuojata ym.ym.
Hoi!
Omassani alkoi ABSit tökkimään. Eli on toiminut tähän asti ihan jees, mutta nyt tuli ongelmia.
Mulla ABSit toimii jarrutuksessa vähän aikaa, mutta sitten hyppäävät pelistä pois ja nuo valot syttyy palamaan eikä poistu kuin sammuttamalla auto. Tämä lysti alkoi kun ajattelin vähän "herätellä" jarruja, eli tein talvikelissä useita lukkojarrutuksia. Ei olis vissiin pitäny
Jos jollain vinkkiä, niin kiitos siitä. Ajattelin jos tekis nuo putsaukset ensin. Niin, ja toi sama ilmiö tulee jos vetää käkkärillä luisuja, tavallista?

-Kun tietää että ei tiedä mitään, tietää jo paljon-
Tuota onko täällä montakin abs asiantuntijaa?
-95 mallisen scorparin abs ei toiminut ja antoi vikakoodiksi että häikkää pumpussa (Ate:n pumpullinen abs systeemi).
No tänään sitten revin vanhan pois ventiilikoneistoineen, asensin "uuden" paikoileen ja vaihdoin nesteet+ilmaus.
Ja kokeilemaan ja abs valo syttyy...
No parit kerran kone seis, uudestaan käyntiin ja nopeus noin 30km/h ja liinat kiinni, abs ruksuttaa mutta hetken päästä abs valo syttyy.
Tein tuon parisen kertaa ja ilmasin jarrut viellä kertaaleen mutta valo syttyy kun on hetken ajannut(10s).
Tuo "uusi" pumppu on otettu toimivana varaosa autosta joskus vuosi sitten.
Onko vika sittenkin boxissa? Anturit ovat ehjät ainakin testilaite sanoo näin.
Ehdotuksia?

Ford Taunus Coupe 2.0i Turbo 1975 (Projekti)
Jeep Wagoneer 4x4 Monster PickUp 1974 (Myyty)
Ford Scorpio Cosworth STW 1995 (Laatikkona)
Ford Mondeo EcoBoost 2.0 2011 (Käyttis)
https://www.theniceman.com/coppermine/

En usko koska levyt ja palat vaihdettu 1.5 vuotta sitten, rullaa nätisti ja lisäksi jarrut toimivat muuten hienosti mutta abs uupuu...
Ford Taunus Coupe 2.0i Turbo 1975 (Projekti)
Jeep Wagoneer 4x4 Monster PickUp 1974 (Myyty)
Ford Scorpio Cosworth STW 1995 (Laatikkona)
Ford Mondeo EcoBoost 2.0 2011 (Käyttis)
https://www.theniceman.com/coppermine/
Jeep Wagoneer 4x4 Monster PickUp 1974 (Myyty)
Ford Scorpio Cosworth STW 1995 (Laatikkona)
Ford Mondeo EcoBoost 2.0 2011 (Käyttis)
https://www.theniceman.com/coppermine/
Kun tietäisi mikä ja miksi?
Satuloiden puolelta ei löytynyt jumiutumisia..