Uusi Focus mk4 2018
Re: Uusi Focus mk4 2018
Uutena Ford kuskina piti rekisteröityä myös tänne. VAG-foorumit ovat olleet aiemmin tutuiksi.
Olen nyt ajellut työsuhdeautoksi valikoituneella St-line wagon 1.5 185hp manuaalilla 2000km johon ruksittiin välttävimmät varusteet ja vieläkin tuntuvat riittäviltä. Olen myös seuraillut tätä ketjua mutta muutama asia jäänyt epäselväksi ja ajattelin kysellä kokemuksia.
1. Kulutus mielestäni varsin maltillinen. Ajotapa, ympäristö tai profiili ei juuri vaikuta ja keskikulutus 6,2L.
Mielestäni monella menee 1.0L isommalla kulutuksella. Hiukan erikoista.
2. Kuten yleensä, auto ehdottaa isompaa vaihdetta, siksi valitsin manuaalin koska olen automaatteihin aivan kypsä. Minä päätän vaihteen.
Eikä liian isolla vaihteella jyrisyttämisessä ole mitään järkeä. Nyrkkisääntönä, pykälää piempi kuin ehdottaa.
3. Onko jonkun Focuksessa automaattinen keskuslukitus? Eli kun lähtee liikkeelle, ovat napsahtavat lukkoon? Mielestäni koeajoautossani oli se toiminto. Edit: aktivoitu tänään diagnostiikasta Ford-liikkeessä.
4. Yksi vika on ollut ja se on sähköisessä takaluukussa. Ei tule mistään napista alas ennen kuin hiukan nykäisee alas ja sitten painaa nappia. Tämä oli päällä jo luovutuksen yhteydessä ja autoa tutkitaan parhaillaan.Edit: ohjainlaite päivitetty ja moottorit kalibroitu, nyt toimii. Lisäys kohtaan 1. Sijaisautona 1.0L Ecosport automaatti jonka kulutus on 6,5L.
Että silleen.
5. Autoon olen tyytyväinen, riittävän hiljainen jopa 18" tarvikevanteilla. Näyttää hyvältä ja tilaa riittävästi. Urheilullisempikin ajo onnistuu vaikka en mikään Vatanen olekaan.
6. Adaptiivinen vakkari pysyy ainakin tässä manuaalissa päällä vaikka vaihdetta vaihtaa. Hiukan täytyy ennakoida käytön kanssa mutta muuten ei mitään ongelmaa

Viimeksi muokannut Teukkis, 25 Heinä 2019 21:38. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Focus wagon 2019 ST-line 1.5 Ecoboost 182hp manuaali
Re: Uusi Focus mk4 2018
Jep, joskus pakilla liikkeelle lähtö on hieman nykäisevän hyökkäävä, mutta laitan sen tuon momenttilaatikon ominaisuuksiin, koska edellinen Mondeo teki ihan samaa.
Ite olen alkanu käyttämään tuota auto-holdia koska se on esim ruuhkassa eri kätevä kun ei tartte jarrua polkea.
Ite olen alkanu käyttämään tuota auto-holdia koska se on esim ruuhkassa eri kätevä kun ei tartte jarrua polkea.
Re: Uusi Focus mk4 2018
Onko kukaan selvittänyt onko näissä Sync 3-radioissa DAB:ia?
Ei näyttänyt olevan ainakaan ei-B&O-mallissa, koska sieltä löytyi vain AM ja FM.
Esitteissä tai hinnastossa ei myöskään näy mainintaa DAB:sta. Lienee varmaan turha sanoa, että Saksan esitteessä toki mainitaan. Voisiko olla että Sync 3:ssa DAB on jokin erillinen "laatikko", joka voidaan helposti jättää kustannussyistä pois?

Ford Focus 1.0 EcoBoost 155hp mHEV A7 PowerShift ST-Line Wagon 2023
Re: Uusi Focus mk4 2018
Ei ole DAB:a. Saksassa tosiaan saa DAB:n, mutta sielläkin se on aina lisävaruste (kts. Hinnasto sivu 34 https://www.ford.de/content/dam/guxeu/d ... _focus.pdf ).fordever kirjoitti: ↑25 Heinä 2019 11:15 Onko kukaan selvittänyt onko näissä Sync 3-radioissa DAB:ia?
Ei näyttänyt olevan ainakaan ei-B&O-mallissa, koska sieltä löytyi vain AM ja FM.
Esitteissä tai hinnastossa ei myöskään näy mainintaa DAB:sta. Lienee varmaan turha sanoa, että Saksan esitteessä toki mainitaan. Voisiko olla että Sync 3:ssa DAB on jokin erillinen "laatikko", joka voidaan helposti jättää kustannussyistä pois?
Suomessa ei edes myynnissä johtuen varmaan siitä, että Suomessa ei juuri taida edes olla DAB-asemia.
Re: Uusi Focus mk4 2018
Korjataanpa tuota omaakin ilmoitusta muistin kaivelun jälkeen, että se taisi olla minullakin suunnilleen sen 5 km/h pudotus. No, hyvä etten ole ainoa.Rusakko_ kirjoitti: ↑24 Heinä 2019 23:57 Kerran huomannut terävän - joskaan ei kovin voimakas - jarrutuksen maantievauhdissa. Auto hidasti n 5 km/h.
Lisäksi 3-4 kertaa tullut 7000 km matkalla ihan puskasta ilmoitus että ajoneuvo hidastaa tms. Ilmoitus tullut maantievauhdissa, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Niin ja Kehä 1:llä uudessa tunnelissa Keilaniemessä heitti vilkkuvan infon ruutuun törmäysvaarasta monena aamuna peräkkäin. Jarrutti vähän, mutta ei muuta. Pudotin törmäysvaroittimen herkkyyttä asetuksista. Toimi.

Re: Uusi Focus mk4 2018
Onko ollut kaistakeskitin päällä ja ajettu hyvin kevyellä kosketuksella? Veikkaan, että tuo on kaistakeskittimen hälyjä, tai ainakin se antaa samanlaisen, jos ei itse ohjaa siihen johonkin noin 20 sekuntiin. Ajotietokone ilmoittaa ensin, että pidä kädet ohjauspyörässä ilman merkkiääntä. Jos et tee ohjausliikettä pian sen jälkeen, niin tämän jälkeen tulee ajoneuvo hidastaa -ilmoitus äänimerkin kera, joka poistuu itsestään välittömästi kun rattia liikauttaa.
Re: Uusi Focus mk4 2018
Jäi tuo Saksan hinnasto tarkistamatta. Totta tosiaan on lisävaruste tuo DAB. Ja mitäpä sitä suomalaisille edes tarjoamaan, on joku viisas ajatellut. Jää sitten autobahnilla muutama hyvä asema kuulumatta, mutta kuka sitä nyt ulkomailla autoilisi, on tuo sama viisas miettinyt.toasti kirjoitti: ↑25 Heinä 2019 11:42 Ei ole DAB:a. Saksassa tosiaan saa DAB:n, mutta sielläkin se on aina lisävaruste (kts. Hinnasto sivu 34 https://www.ford.de/content/dam/guxeu/d ... _focus.pdf ).
Suomessa ei edes myynnissä johtuen varmaan siitä, että Suomessa ei juuri taida edes olla DAB-asemia.
Ford Focus 1.0 EcoBoost 155hp mHEV A7 PowerShift ST-Line Wagon 2023
Re: Uusi Focus mk4 2018
Jaa, no voipa hyvinki liittyä tuohon.toasti kirjoitti: ↑25 Heinä 2019 14:12 Onko ollut kaistakeskitin päällä ja ajettu hyvin kevyellä kosketuksella? Veikkaan, että tuo on kaistakeskittimen hälyjä, tai ainakin se antaa samanlaisen, jos ei itse ohjaa siihen johonkin noin 20 sekuntiin. Ajotietokone ilmoittaa ensin, että pidä kädet ohjauspyörässä ilman merkkiääntä. Jos et tee ohjausliikettä pian sen jälkeen, niin tämän jälkeen tulee ajoneuvo hidastaa -ilmoitus äänimerkin kera, joka poistuu itsestään välittömästi kun rattia liikauttaa.
Aika paljon annan auton ajaa ja itse vaan pitelen kevyesti ohjaupyörän kehältä - yleensä sylistä. Näin jos tie hyvä, eikä uria. Urissa en ajata, enkä aja. Välillä menee 10 km auton ohjastamana, välillä koko ajan herjaa, että räpylät rattiin. Noiden avustimien herkkyyttä muuttamalla löydän mukavan tuntuman autonomisen ja oman ohjastamisen välillä. Vakiopenkkiä lukuunottamatta mukava matkavaunu
Re: Uusi Focus mk4 2018
Tuon kädet rattiin-muistutuksen voisi helposti kuitata esim nippusiteellä.. 

Re: Uusi Focus mk4 2018
En kyllä tiedä miten tuossa onnistuu?
Ratissa ei ole mitään kosketusanturia vaan siihen pitää kohdistaa voimaa. Joko siis kääntää rattia tai sitten vain pitää kiinni, jolloin luontaisesti tulee hieman laitettua vastaan automaatille, sillä ihminen ei kerkiä millään reagoimaan niin nopeasti kuin auton anturit kerää dataa.
Seuraava lainaus suoraan käyttöohjekirjasta "Kun järjestelmä on käytössä ja se ei havaitse ohjaustoimintaa tietyn ajan kuluessa, järjestelmä antaa hälytyksen siitä, että kädet tulisi laittaa ohjauspyörään"
Ford Focus 1.5 TDCi EcoBlue A8 2018
Re: Uusi Focus mk4 2018
Tämmönen löytyy: https://www.ford-lisaevarusteet.fi/viih ... &year=2018fordever kirjoitti: ↑25 Heinä 2019 15:19 Jäi tuo Saksan hinnasto tarkistamatta. Totta tosiaan on lisävaruste tuo DAB. Ja mitäpä sitä suomalaisille edes tarjoamaan, on joku viisas ajatellut. Jää sitten autobahnilla muutama hyvä asema kuulumatta, mutta kuka sitä nyt ulkomailla autoilisi, on tuo sama viisas miettinyt.
Ajossa: Ford Focus Vignale Wagon A 1.5 182hv -19
Menneet autot: Ford Focus HB 1.6 -99, Ford Focus Wagon 1.6 -06, Ford Mondeo Wagon 1.8D -09, Ford Focus Wagon A 1.5D -17
Menneet autot: Ford Focus HB 1.6 -99, Ford Focus Wagon 1.6 -06, Ford Mondeo Wagon 1.8D -09, Ford Focus Wagon A 1.5D -17
Re: Uusi Focus mk4 2018
Kiitos tiedosta! Tuosta on varmasti apua innokkaimmille Euroopassa matkaileville. Silti olen sitä mieltä, että jos tehtaalta saa DAB:n asennettuna, niin voisi sen Suomen hinnastoon ottaa mukaan.Quattra kirjoitti: ↑25 Heinä 2019 20:21 Tämmönen löytyy: https://www.ford-lisaevarusteet.fi/viih ... &year=2018
Ford Focus 1.0 EcoBoost 155hp mHEV A7 PowerShift ST-Line Wagon 2023
Re: Uusi Focus mk4 2018
Itsellä menee adaptiivnen vakkari uusiksi. On kuulemma keulassa vääränmallinen mötikkä. Toivottavasti tämä mötikän uusiminen auttaisi myös noihin liikennemerkkeihin. 100km alueella vaihtaa nopeuden 120km/h. Tietyö, jossa on 50 tipauttaa kyllä nopeuden siihen, mutta merkin jälkeen kiihdyttää 80km/h nopeuteen, vaikka tiellä on normaalisti 70km/h oleva osuus. Välillä tekee myös noita voimakkaita jarrutuksia.Nyt en ole ajellut adaptiisvisella vakkarilla vähään aikaan.Freeze kirjoitti: ↑24 Heinä 2019 23:03 Onkos kellään – itse veikkaisin törmäyksenestojärjestelmä – tehnyt maantienopeudessa yllätysjarrutusta ilman mitään selkeää syytä? Itsellä on tullut kevään -- nyt välillä 3 kertaa, jolloin auto on 80-100 km/h nopeudesta adaptiivisella vakkarilla ajaessa yllättäen hidastanut voimakkaasti, ja sitten jättänyt auton rullaamaan. Vauhti hidastuu ehkä 5 km/h tänä aikana. Ei sellaista jarrutusta kuin muuttuvalle nopeusmerkille tultaessa vaan agressiivisempi.
Mitään en ole tiellä nähnyt, eikä törmäysvaroitin ole ilmoittanut mitään. Jos softabugi jätetään pois, niin itse olen spekuloinut jotain poikkeavaa tienmuotoa tai liikennemerkkiä, joka esim. heijastaa valoa jollain tavalla, joka saa anturit reagoimaan. Kaikki kolme pikajarrutusta ovat tapahtuneet samalla ~2 km pätkällä kotini lähellä.
Edit: tarkennettu
Releen naksutuksista pitää sanoa viellä liikkeeseen. Auto elää omaa elämäänsä pihalla. Naksuu välillä toista tuntia.
Pari kertaa näyttö mennyt pimeäksi, mutta ääni jäänyt kuulumaan. Helsinki-Pori osuudella meni navigointi jumiin. Ei toiminut mikään, ei kosketunäyttö, eikä auton omat ohjaimet.
Minkälaisia rengaspaineta muut käyttää 18"renkaissa? Itsellä on tällä hetkellä 2.9bar
Ja kaikki lähti Ford Ka:sta...
Focus St-Line wagon A8 150 2019
Fiesta 2018
Transit custom 2018
Ex: Ford Ka 99 2016-2018, Ford Transit 07 2018-2018

Ex: Ford Ka 99 2016-2018, Ford Transit 07 2018-2018
Re: Uusi Focus mk4 2018
Tämän kun sain kirjoitettua, ni soitti myyjä rintajoupilta ja kertoi että, tänään klo 16 saa noutaa auton.. Ei meinaa housut pysyä jalassaDore kirjoitti: ↑25 Heinä 2019 08:07Nyt kun suurin osa tämän threadin viesteistä luettu, uskallaudun esittelemään itseni.
Oma focus ostettu 17.7 päädyin ottamaan valmiiksi Suomessa olevan version. 1.0 Titanium A8 Wagon.
Vähän jäi harmittamaan, kun ei aivan löytynyt niillä varusteilla mitä oisin halunnut. Parking pack ja B&O jäi uupumaan. Rintajouppi pelotteli 6kk toimitusajalla, kun Fordintehdas kiinni elokuun. Suomessa olevan auton 3vk toimitusaika tuntui paljon houkuttelevammalta.
Koeajolla en tuntenut alustassa paljoa ero omaan '13 vw golfiin. Oikein kotoisa oli tunnelma ratin takana.
Mitenhän onnistuisi kameran asennus jälkiasennuksena?
Entä onko forscannin hommaaminen järkevää? Golfia ainakin tykkäsin räplätä samalaisilla leluilla![]()
Re: Uusi Focus mk4 2018
Itteä harmitti myös alkuun parking packin puuttuminen mutta realistisesti ja jälkeenpäin ajatellen, olis ollu aika turha. Vedän itse taskuparkkiin paljon nopeammin kuin tuo automatiikka. 

Re: Uusi Focus mk4 2018
Mua ei yhtään. Oon sen verran nihkee kaveri että hoidan nuo perushommat mielummin itse. Peruutuskamera kyllä oli pakollinen.
En käytä mitään muitakaan avustimia paitsi vakkaria.
Focus wagon 2019 ST-line 1.5 Ecoboost 182hp manuaali
Re: Uusi Focus mk4 2018
Mites ne ESC ja ABS?

Re: Uusi Focus mk4 2018
Mulla on saman verran. Ei pahasti vetele urissa, mutta on mukavampi kuin rengasliikkeen alunperin laittamat 3.2 bar. Jotakin lisä-äänenvaimennusta täytyy kyllä hankkia ainakin takapäähän, sen verran kovaa on rengasmelu. Toisaalta, talvella on 16" kitkat, ja silloin rengasmelu ei juuri häiritse.
Ajossa: Focus 1.5 Ecoboost 182 hp Vignale wagon M6 2019
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Re: Uusi Focus mk4 2018
Peruutuskamera jäi ruksimatta. Se vähän käpättää
Pysäköintiavustaja hidas, eikä osu ruutuun. Näin koeajolla joskus aikoinaa

Re: Uusi Focus mk4 2018
2.8 bar. Ensin oli 2.6 bar, mutta nyt on parempi.Jiippe kirjoitti: ↑25 Heinä 2019 21:30 Itsellä menee adaptiivnen vakkari uusiksi. On kuulemma keulassa vääränmallinen mötikkä. Toivottavasti tämä mötikän uusiminen auttaisi myös noihin liikennemerkkeihin. 100km alueella vaihtaa nopeuden 120km/h. Tietyö, jossa on 50 tipauttaa kyllä nopeuden siihen, mutta merkin jälkeen kiihdyttää 80km/h nopeuteen, vaikka tiellä on normaalisti 70km/h oleva osuus. Välillä tekee myös noita voimakkaita jarrutuksia.Nyt en ole ajellut adaptiisvisella vakkarilla vähään aikaan.
Releen naksutuksista pitää sanoa viellä liikkeeseen. Auto elää omaa elämäänsä pihalla. Naksuu välillä toista tuntia.
Pari kertaa näyttö mennyt pimeäksi, mutta ääni jäänyt kuulumaan. Helsinki-Pori osuudella meni navigointi jumiin. Ei toiminut mikään, ei kosketunäyttö, eikä auton omat ohjaimet.
Minkälaisia rengaspaineta muut käyttää 18"renkaissa? Itsellä on tällä hetkellä 2.9bar
Ford Focus 1.0 Ecoboost 125hv M6 ST-line 2018
Re: Uusi Focus mk4 2018
En halua todellakaan kääntää veistä haavassa tuon peruutuskameran suhteen, mutta... Kun on tottunut siihen, että työkalussa=jäteautossa on takakamera päällä koko ajan (todellinen henkien ja omaisuuden pelastaja
) ja edellisestä Mondeosta lähtien myös omassa autossa on ollut peruutuskamera, niin onhan se ihan huikea apuväline. Siitä näkee todella havainnollisesti, että onko auto menossa suoraan ruutuun ja paljonko on vielä matkaa jäljellä. Ja jos vetäisi säännöllisesti kärryä, niin ei olisi ongelmaa peruuttaa aivan vetoaisaan kiinni ilman, että kuitenkaan osuu.
Bonuksena vielä se, että tietokone piirtää näytölle ääriviivat, miten auto kulkee ratin käännön mukaan. Tiukassa taskuparkissa ei silloin naarmuta turhaan vanteita reunakiveen.
Tosin... naarmutin apparin puolen etuvanteen melko pahasti reunakiveen viikko sitten, kun tammenlehväsukupolven edustajalla meni kauppakeskuksen alueella mutka leveäksi ja jouduin väistämään rajusti oikealle. 

Bonuksena vielä se, että tietokone piirtää näytölle ääriviivat, miten auto kulkee ratin käännön mukaan. Tiukassa taskuparkissa ei silloin naarmuta turhaan vanteita reunakiveen.

Ajossa: Focus 1.5 Ecoboost 182 hp Vignale wagon M6 2019
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Re: Uusi Focus mk4 2018
Sain isälle myytyä peruutuskameran samoilla perusteilla..ei yleensä juuri varusteita ruksaa mut sain kiinnostumaan..calculus kirjoitti: ↑26 Heinä 2019 18:10 En halua todellakaan kääntää veistä haavassa tuon peruutuskameran suhteen, mutta... Kun on tottunut siihen, että työkalussa=jäteautossa on takakamera päällä koko ajan (todellinen henkien ja omaisuuden pelastaja) ja edellisestä Mondeosta lähtien myös omassa autossa on ollut peruutuskamera, niin onhan se ihan huikea apuväline. Siitä näkee todella havainnollisesti, että onko auto menossa suoraan ruutuun ja paljonko on vielä matkaa jäljellä. Ja jos vetäisi säännöllisesti kärryä, niin ei olisi ongelmaa peruuttaa aivan vetoaisaan kiinni ilman, että kuitenkaan osuu.
Bonuksena vielä se, että tietokone piirtää näytölle ääriviivat, miten auto kulkee ratin käännön mukaan. Tiukassa taskuparkissa ei silloin naarmuta turhaan vanteita reunakiveen.Tosin... naarmutin apparin puolen etuvanteen melko pahasti reunakiveen viikko sitten, kun tammenlehväsukupolven edustajalla meni kauppakeskuksen alueella mutka leveäksi ja jouduin väistämään rajusti oikealle.
![]()

Ex Ford focus st170 2002
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ex Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Kuga 2.5 Phev Active X 2024
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ex Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Kuga 2.5 Phev Active X 2024
Re: Uusi Focus mk4 2018
Kameraa puoltaa sekin, että Focuksen sivupeilit on aika pienet ja optisesti haastava ahtaissa väleissä ja peruutuksissa etäisyyksiä arvioitaessa. Kyllä etu- ja takatutkillakin pärjää, mutta kamera on hyvä!
Re: Uusi Focus mk4 2018
Henkilöautojen pienet sivupeilit ahdistavat varsinkin, jos on tottunut paketti- ja kuorma-autojen sivupeileihin, jotka näyttävät oikein säädettyinä sekä maahan auton perän viereen että katonrajan tilanteen. Sen takia mun mielestä on paljon rennompaa peruutella 26-tonnisella kuorma-autolla kuin alle 1,5-tonnisella Focuksella. 

Ajossa: Focus 1.5 Ecoboost 182 hp Vignale wagon M6 2019
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Re: Uusi Focus mk4 2018
Mulla nykyien auto ensimmäinen jossa kamera ja meni heti listalle varusteena, josta en luovu jatkossakaan. Todellakin hintansa väärti. Ahtaissa parkkihalleissa peruuttaminen on todella sujuvaa ja turvallisen tuntuista kun tiedät ettet peruuta kenenkään päälle tai kolhi toisia autoja. Ei sillä että niin olisi käynyt aiemminkaan, mutta kamera tekee siitä vaan helpompaa

Edellisessä autossa uusia tuttavuuksia oli mm. Webasto ja adaptiivinen vakkari, joista en halunnut luopua uudessakaan autossa.
Ajossa Ford Focus 1.5 EcoBoost A8 Titanium Wagon 2019
Aiemmat autot:
Skoda Octavia 1.4 DSG Combi Elegance -15
Skoda Octavia 1.6 Combi Elegance -07
Ford Focus 1.6 -04
Aiemmat autot:
Skoda Octavia 1.4 DSG Combi Elegance -15
Skoda Octavia 1.6 Combi Elegance -07
Ford Focus 1.6 -04