Ford Galaxy 2,0 TDCi 2008 käynnistysongelma

Moottori, voimansiirto, viritys jne.
Stahl-Ville
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Kesä 2012 09:57

Ford Galaxy 2,0 TDCi 2008 käynnistysongelma

Viesti Kirjoittaja Stahl-Ville »

Olisiko jollakin kokemusta ja neuvoa dieselin seuraavsta käynnistysongelmasta:

Vika esiintyi ensimmäisen kerran viime joulukuussa kun auto oli pakkasella pysäköitynä viikon keula ylöspäin. Käynnistyi sekunniksi, hörähti siis ja sammui. Sen jälkeen ei käynnistynyt vaikka kuinka pitkällä startilla tai apuvirralla yritti. Hinurilla merkkikorjaamoon. Siellä oli kokemusta asiasta ja suurensivat tankin sisällä olevan pumppua ympäröivän keruualtaan reikiä. Tarkoituksena siis parantaa virtaamaa tuohon altaaseen kun tankki on vajaa. Estää pumppua imaisemasta allasta tyhjäksi käynnistymisen yhteydessä ja sitä kautta ilmaa mukaan.

Huolimatta edelisestä vika kuitenkin uusiutui silloin tällöin talven aikana ja aivan tasaisellakin pinnalla ulkona yön yli pysäköitäessä. Auto lähti kuitenkin käyntiin kun sen jätti muutamaksi tunniksi rauhaan ja koitti uudelleen käynnistää. Vietiin kuitenkin uudelleen merkkikorjaamolle, nyt ajamalla, ja vaihdettiin suodattimen tiivisteitä tai joitakin muita tiivisteitä, joiden tiedettiin kylmällä supistuessaan aiheuttaneen ilmavuotoa.

Seuraavan puoli vuotta on nyt menty siten, että aina kun vajaalla tankilla pysäköi keula ylämäkeen, ei käynnisty. Hörähtää ja sammuu. SItten pyörittää hyvin mutta ei käynnistä. Kun auton rullaa siitä tasaiselle saa sen käyntiin erittäin pitkällä sahaamisella. Tasaiselta käynnistyminen on onnistunut aina tähän viikkoon saakka. Nyt ilmojen kylmettyä ongelmat tasaiseltakin startatessa ovat palanneet. Esim. eilen illalla ei käynnistynyt vaikka pitkään yritti. Käynnistyi siis sekunniksi ja sammui kuten aina vian ilmaantuessa. Laitoin akun laturiin yöksi ja aamulla käynnistyi kuin palmun alta.

Onko vastaavia kokemuksia? Kuka osaisi neuvoa? Jotenkin epäuskoinen ole viedä kolmatta kertaa merkkihuoltoon saman vian vuoksi, jota eivät ole onnistuneet poistamaan. Onko Turun seudulla jotakin vaihtoehtoista korjaamoa, jonka alaa tämä olisi?
jyha
Viestit: 200
Liittynyt: 25 Elo 2013 00:36
Paikkakunta: sammatti

Re: Ford Galaxy 2,0 TDCi 2008 käynnistysongelma

Viesti Kirjoittaja jyha »

Soita Jussin Dieseliin saloon. Tosin siellä ei enään tykätä fordeista, ja kyllä on minulla osuutta asiassa. :mrgreen:
Mondeo 130 tdci -02
Stahl-Ville
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Kesä 2012 09:57

Re: Ford Galaxy 2,0 TDCi 2008 käynnistysongelma

Viesti Kirjoittaja Stahl-Ville »

360 lukukertaa ja yksi vastaus?

Olenko tosiaan yksin tämän tyyppisen vian kanssa TDCi -koneessa :shock:
TEPPO
Viestit: 114
Liittynyt: 10 Elo 2006 14:33
Paikkakunta: Ylikiiminki

Re: Ford Galaxy 2,0 TDCi 2008 käynnistysongelma

Viesti Kirjoittaja TEPPO »

Jokos tässä mallissa on se 140 heppanen PSA yhteistyö moottori. V50 volvojen vaivana on olleet sammutusläpän jumiutuminen kiinni asentoon jolloin auto ei kyllä lähde käyntiin. Kannattaa tsekata tuo jos siinä se kone on.
Stahl-Ville
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Kesä 2012 09:57

Re: Ford Galaxy 2,0 TDCi 2008 käynnistysongelma

Viesti Kirjoittaja Stahl-Ville »

Vika on löytynyt ja korjatu:
Auto vietin marraskuussa vielä kerran hinurilla ( ei käynnistynyt enää mllään tempulla) merkkikorjaamolle Raisioon. Järjestelmässä oli ilmaa ja koska aiemmilla kerroilla oli eliminoitu kaikki yleisimmät syyt ilmavuotoihin, mietittiin ja tutkittiin asiaa perinpohjaisesti. Kävi ilmi, että aiemmalla keralla oli myös vaihdettu pa-suodattimen jalka uuteen koska noissa on ollut ilmavuotoja. Heräsi ajatus josko vaihdettu osa olisi viallinen ja sieltähän syy löytyikin. Ilmavuoto oli pa-suodattimen jalassa. Joko osassa tai sitten jalka ei ollut asettunut paikoilleen kunnolla. Nyt auto on pelannut hienosti kuukauden päivät.
riikomi
Viestit: 1113
Liittynyt: 22 Kesä 2005 12:39

Re: Ford Galaxy 2,0 TDCi 2008 käynnistysongelma

Viesti Kirjoittaja riikomi »

Kiitokset päivityksestä - ratkaisun kertominen sen löydyttyä on arvokasta.

En tiedä kaksilitraisen tekniikkaa, mutta 2.2:ssa dieselin siirtopumppu on integroitu korkeapainepumpun sisään. Se siis imee polttoainetta moottorille koko systeemin läpi toisin kuin monessa muussa autossa, joissa siirtopumppu on tankin sisällä ja siis puskee tankista moottorille päin. Lisäksi suotimen ja tankin välillä ei tietääkseni ole takaiskuventtiiliä - sellainen on suotimen ja pumpun välillä.

Tällainen rakenne (siis ainakin 2.2:ssa oleva) on herkkä ilmavuodoille, ja vaatii systeemin ilmauksen mm suotimen vaihdon yhteydessä. Ikävä on Passattia tältä osin...
Stahl-Ville
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Kesä 2012 09:57

Re: Ford Galaxy 2,0 TDCi 2008 käynnistysongelma

Viesti Kirjoittaja Stahl-Ville »

Pakkasten saavuttua (-15 astetta 2 viikkoa) lähtee auto yhä normaalisti ulkoa käyntiin. Voimme siis olla varmoja, että vika löytyi yllä ja tuli korjatuksi.
Vastaa Viestiin