
Kas kun kävi niin että kolme vuotta sitten autoa tilatessani otin siihen lisävarusteena apukuskin airbagin. Silloin ei vaikuttanut todennäköiseltä saada jälkikasvua lähivuosina

Näin kuitenkin kävi ja talouteen hankittiin pikkuauto lapsenkuljetukseen.
On kuitenkin tilanteita että pitempään reissuun pitää lähteä pakulla ja minnepä lastenistuin silloin isketään?
Hyvän itselle tuunatun auton vaihto keskenkaiken ei tunnu hyvältä ratkaisulta (taloudellisestikin mahdoton) ja maahantuojalta ei apua saa.
Sanovat nimittäin että tehtaalla asennettuja airbageja ei voi ohittaa tai poistaa! Itse kuitenkin epäilen tuota hieman.
Olisiko kenelläkään kokemusta moisesta? Asia on käyty läpi myös puolison eli pelkääjän kanssa ja muutos olisi ok myös hänelle. Mikä mahtaa olla merkittävin este operaatiolle?
Kiitän vastauksesta tai privaviestistä varsinkin jos löytyisi luotettava tekijä Porvoon suunnalta...
-Eräs jättimäinen kalusteliikekin sanoo että "on ok muuttaa mielensä", ja nyt olisi hyvät perusteet.