Sivu 4/36

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 08 Kesä 2008 21:02
Kirjoittaja Timppasavosta
Meillä on (vielä) alla nuo Titaniumin kampanjavanteet ja -renkaat eli 225/40-18, kulutus on ollut aika tasan 5,5 litraa / 100 km. Meillä on molemmilla kohtuu raskas kaasujalka ja vakkaria käytetään aina vain jos mahdollista. Ajo on ollut pääasiassa matka-ajoa (emännän työmatka n. 65 km ja itsellä 75 km/ sivu kummallakin), nopeuden vaihdellessa 85 ja 130 kilometrin välillä. Ai niin, auto on ollut välillä todella täyteen lastattuna (kuuluu hieman omaan työnkuvaan...) ja kulutus ei ole noussut mihinkään siltikään. Eli todella kohtuullinen kulutus, eikö?

Tuli sitten käytettyä auto ensimmäisen kerran takuuhuollossa sen penkin nitinän kanssa. Paikkana oli Iisalmen E. Hartikainen. Kerroin työnjohtajalle oireesta ja lisäksi kerroin, että olen lukenut merkkikerhon foorumilta, että muillakin on ollut samaa ongelmaa. Työnjohtaja näytti siltä, että tulee pöydän yli kimppuun ja alkoi sanomaan, että "minä en oikein luota noihin keskustelupalstoihin, koska siellä provosoidaan jne". No, auto huoltoon ja parin tunnin päästä sain hakea sen pois. Kuluja kertyi 16 euron verran Aviksen vuokra-autosta, joka vain seisoi työpaikan pihassa noin 5 kilometrin päässä... Samalla tuli sanottua siitä nykimisestä, ei sieltä mitään löytynyt ja Fordilla ei kuulemma ole vielä uutta softaa näihin Focuksiin.

Kuitenkin, työnjohtaja sanoi siinä kun olin lähdössä pois (lopulta en meinannut päästä millään pois, kun siltä työnjohtajalta alkoi juttua tulla oikealla lailla alun nihkeyden jälkeen), että kun käytät autoa 20000 kilometrin huollossa, niin kysy joko uusi softa on tullut... Kaiketi asiakkaan iällä oli jonkin verran tekemistä asiaan. Olisi pitänyt sanoa, että tämä auto EI OLE isi-leasing! Kyllä ihan itse saa maksaa kaikki prkleen kulut.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 08 Kesä 2008 22:01
Kirjoittaja taky
Timppasavosta kirjoitti: Samalla tuli sanottua siitä nykimisestä, ei sieltä mitään löytynyt ja Fordilla ei kuulemma ole vielä uutta softaa näihin Focuksiin.
Miten nykiminen ilmenee?
Sama kone C-Maxissa takana vaille 12 000 km enkä ole havainnut mitään nykimistä.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 09 Kesä 2008 12:24
Kirjoittaja groundog
Mulla on pari kertaa kanssa nykäissyt. Lähinnä mua häiritsee liikkeellelähdön vaikeus väännön loistaessa poissaolollaan ihan alarekisterin alapäässä. Vai olenko liian tottunut automaattiin..

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 09 Kesä 2008 12:52
Kirjoittaja taky
groundog kirjoitti:Lähinnä mua häiritsee liikkeellelähdön vaikeus väännön loistaessa poissaolollaan ihan alarekisterin alapäässä. Vai olenko liian tottunut automaattiin..
Tuskin, ajoin tänään pitkästä aikaan bensa vehkeellä, HOnda Accord 2 litraa/150 hp ja kyllä minä sanon että omalla 1.8 TDCi:llä on helpompi lähteä liikkelle, saatikka motarilla pysyä liikenteen vauhdissa, en vaihtaisi.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 09 Kesä 2008 19:11
Kirjoittaja groundog
Ok, näinhän se varmaan on. Pitkästä aikaa kun ajaa manuaalivaihteisella niin oli melkoinen tottumiskysymys tuo kolmas poljin.

Milloinkohan Ford tuo uuden lisävarusteluettelon nettiin? Mietin, jos tuollaisen hillityn takaspoilerin hankkisi. 8)

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 10 Kesä 2008 20:08
Kirjoittaja Timppasavosta
Tuo nykiminen ilmenee joskus kiihdytettäessä tai ihan tasakaasulla ajettaessa sekä vakkarilla että ilman ajaessa. Ei mitenkään usein ilmene, mutta kuitenkin. Omasta mielestäni myös alavääntö on turhan ohutta, ainakin jos vertaa tuohon vanhempaan ja pienempitehoiseen Ghiaan. Onneksi koneen softaan on ohjelmoitu tuo ominaisuus, että koneen kierrokset nousevat reiluun tuhanteen kierrokseen lähdettäessä liikkeelle lämpimällä koneella joko ykkösvaihteella tai pakilla.

Groundog: jos olet huomannut tämän uusikeulaisen Focuksen esitteessä farmarissa olevan spoilerin, niin voin kertoa, että sen ovh on noin 150€. Meillä on tuolla varastossa sellainen, kun vain saisi maalautettua ja laitettua paikalleen. On jäänyt rahanpuutteessa tekemättä... Autolla on nyt ajettu siinä 16000 km.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 10 Kesä 2008 20:27
Kirjoittaja groundog
Timppasavosta kirjoitti:jos olet huomannut tämän uusikeulaisen Focuksen esitteessä farmarissa olevan spoilerin, niin voin kertoa, että sen ovh on noin 150€. Meillä on tuolla varastossa sellainen, kun vain saisi maalautettua ja laitettua paikalleen. On jäänyt rahanpuutteessa tekemättä... Autolla on nyt ajettu siinä 16000 km.
No eipä ole hinnalla pilattu. Ainakin vanhempikorisen lisävarusteet ovat luettelon mukaan ihan siedettävän hintaisia. Mistä hommasit spoilerin? Tuliko auton mukana?

Toi lippa, ehkä helmat ja kevyesti sävytetyt lasit on "tuunauslistalla" :)

Autohan näyttää nyt tältä. Eli muuten normi fokkeri, paitsi alustaa on laskettu -40mm.
Kuva

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 11 Kesä 2008 21:38
Kirjoittaja Autokuski
Timppasavosta kirjoitti:kun käytät autoa 20000 kilometrin huollossa, niin kysy joko uusi softa on tullut...
Itse sain saman suuntaisen vastauksen käyttäessäni autoa öljynvaihdossa.

Olivat kyllä ajaneet ja kokeilleet kaikkia mahdollisia temppuja, jotta nykiminen olisi tullut esiin. Tuo nykiminen on hyvin epäsäännöllistä: joskus menee viikko ettei ole nykäisyäkään ja jonain päivänä nykii useamman kerran päivässä. Nykii niin tasakaasulla kuin vedättäessä. En keksi mitään yhteistä tekijää näille tilanteille, joka voisi nykimisen selittää. :?:

No, 20 tkm:n huoltoon mennessä (syyskesällä) on toivottavasti uutta softaa tarjolla....

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 02 Heinä 2008 21:58
Kirjoittaja Autokuski
Autolla on nyt ajettu 13 tkm ilman isompia ongelmia, toisen takalasin sähköinen ohjausmekanismi vaihdettiin, kun ikkuna välillä sekoili, kun yritti sitä sulkea. Homma meni kivuttomasti takuun piikkiin ja merkkiliike hoiti homman nopeasti kuntoon.

Katselin tuosssa öljytikkua ja näytti siltä että n. 1/5 maksimista olisi kadonnut viimeisen 5 tkm:n jälkeen (öljyt vaihdettiin 8 tkm:n kohdalla). Itse en ole mitenkään huolissani kulutuksesta enkä tässä vaiheessa öljyä lisännyt. Mitkä ovat muiden kokemukset öljynkulutuksesta? Ohjekirjan mukaan 5 tkm:n jälkeen öljynkulutus pitäisi asettua normaalitasoonsa.

Kaikin puolin pelkästään positiivista sanottavaa näillä kilometreillä, en ole hetkeäkään katunut ostopäätöstä, puhutaanpa Fordista sitten mitä tahansa...

Onko kellään tietoa kuinka saa Ghia-varustuksen aluvanteista pyöränpulttien suojukset irti? Sormet ei sinne väliin mahdu, mutta onko auton mukana jokin työkalu tuohon? Ohjekirja ei asiasta mitään kommentoi.

Hyvää kesän jatkoa, toivotaan että ilmat paranee! 8)

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 22 Heinä 2008 16:51
Kirjoittaja Timppasavosta
Tulipa käytettyä auto tuossa viime viikolla 20000 kilometrin huollossa ja kustannuksia tuli 115 euron verran (karsittu huolto). Auto on pelannut ihan OK, mitä nyt konttiin vuotaa vettä kattokaiteiden juuresta... Aikovat huollossa laittaa ongelman kuntoon.

Groundog: se spoileri ostettiin ihan merkkiliikkeestä.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 22 Heinä 2008 20:11
Kirjoittaja Autokuski
Pitkästä aikaa jälleen palstoilla lukemassa...

Omaan kulkineeseeni tilasin lisävarusteena bi-xenon -valot eteen ja samassa paketissa oli taakse led-valot. Varustelistan mukaan led-valoja ei saa 4-oviseen malliin. Tässä jokin päivä sitten katselin noita takavaloja ja mielestäni takana on aivan tavalliset polttimot tai ainakin siltä näyttävät. Edessä on kylläkin bi-xenonit, kuten oli tilattukin.

Onko kellään muulla vastaavaa varustetta lisänä ja miltä nuo takavalot näyttävät?


15 tkm mittarissa eikä mitään huolia...

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 23 Heinä 2008 12:22
Kirjoittaja svart
Samaa olen ihmetellyt omassakin Ghia wagonissa joka on xenoneilla kanssa mutta normaali polttimot siellä takana näyttäis olevan :?: :roll:

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 23 Heinä 2008 13:12
Kirjoittaja Autokuski
svart kirjoitti:Samaa olen ihmetellyt omassakin Ghia wagonissa joka on xenoneilla kanssa mutta normaali polttimot siellä takana näyttäis olevan :?: :roll:
Kiva kuulla, etten yksin mieti tyhmiä. Olisikohan kyseessä kuitenkin led-valo, joka on verhottu perinteisen polttimon sisään?

Pitää varmaankin kysellä tarkennusta asiaan ensimmäisessä huollossa. Ohjekirja ei anna asiaan mitään lisävalaistusta.

Onko kukaan selvittänyt mikä on valojen valitsimessa nk. parkkivaloasento? Ohjekirja mainitsee vain tämän parkkivaloasennon, mutta missään ei kerrota mitä se käytännössä tarkoittaa, enkä itsekään eroa huomaa tavallisiin parkkeihin. :?:

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 23 Heinä 2008 13:44
Kirjoittaja taky
Autokuski kirjoitti: Onko kukaan selvittänyt mikä on valojen valitsimessa nk. parkkivaloasento?
Eikö siinä asennossa parkit jää palamaan kun avain poisteaan virtalukosta?

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 24 Heinä 2008 19:48
Kirjoittaja Timppasavosta
Kahtokaapas pojat pikkuisen tarkemmin niitä takavaloja: polttimot ovat vilkuille yms. toiminnoille, mutta parkit on toteutettu ledeillä! Tämän asian voi parhaiten tarkistaa hieman pimeämmällä, ei näy päivänvalolla. Talvisaikaan sen huomaa myös siitä, että takavalot eivät pysy sulana, normaalisti polttimoista tulee sen verran hukkalämpöä että lumi sulaa pois. Ledeistähän sitä hukkalämpöä ei tule, tai jos tulee, niin ei ainakaan niin paljoa.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 24 Heinä 2008 22:56
Kirjoittaja Autokuski
Timppasavosta kirjoitti:Kahtokaapas pojat pikkuisen tarkemmin niitä takavaloja: polttimot ovat vilkuille yms. toiminnoille, mutta parkit on toteutettu ledeillä!
Totta töriset! Katselin lamppuja tarkemmin tuossa päivällä ja tulin samaan tulokseen.

Varustelista ei vain kerro, millaiset nuo led-valot ovat. Monella merkillä (esim. VW Passat) takavalot ovat toteutettu kokonaan led-valoilla, mutta Fordilla siis vain osittain.

No, loppujen lopuksi, eihän tämä vaikuta millään tavalla ajamiseen, joka kuitenkin lienee se pääasia autoilussa :P

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 26 Heinä 2008 10:51
Kirjoittaja groundog
No johan on. Nyt tutkailin ensimmäistä kertaa noita takavaloja tarkemmin kun tuli kerran juttua.

Hölmöä sinänsä. Miksi tuossa on pitänyt säästää. Mm. VW käyttää LED-valoja myös jarruvaloissa juuri diodin nopeamman "syttymisen" takia.. joku on tutkinut että siinäkin voi takana ajava säästää sen millisekunnin tuhannesosan reaktioajassa.. :shock:

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 26 Heinä 2008 10:53
Kirjoittaja groundog
Timppasavosta kirjoitti:Tulipa käytettyä auto tuossa viime viikolla 20000 kilometrin huollossa ja kustannuksia tuli 115 euron verran (karsittu huolto). Auto on pelannut ihan OK, mitä nyt konttiin vuotaa vettä kattokaiteiden juuresta... Aikovat huollossa laittaa ongelman kuntoon.

Groundog: se spoileri ostettiin ihan merkkiliikkeestä.

Kiitti tiedosta. Pitää käydä kysymässä spoileria.

Mitä tarkoittaa karsittu huolto? Onko siis ihan huoltokirjan mukainen ensimmäinen keikka?

Siellä ei varmaan paljoa muuta tehty, kuin vaihdettiin öljyt (saako tuohon hintaan suodatinta, Volvolla meni tuon verran kun vei huoltokirjan tiskille!) :lol:

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 07 Elo 2008 11:59
Kirjoittaja kuikka79
Suomen Ford on näköjään tulossa vähitellen järkiinsä Focus-malliston suhteen: sinne on ilmestynyt aika huomaamatta 1.6 TDCI 110 hv DPF, mutta näyttäis olevan vain Trend-varustelulla.
Ja hintaa tietysti enemmän kuin 1.8 TDCI:llä...

Tuon tehokkaamman 1.6:n olisin itsekin ostanut, mutta kun ei aikanaan ollut, niin 1.8 sitten. Voi voi.

Saa nähdä tuleeko tuo muillakin varustetasoilla tyrkylle.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 01 Syys 2008 17:59
Kirjoittaja svart
Minkäläinen lie toi hinnastoihin ilmestynyt Focus 1.8 tdci WRC Sportti lie. Ei ollu Fordinkaan sivuilla paljoa tietoa kyseisestä mallista, hinta kuitenkin hieman kovempi kuin vastaavalla Ghialla...?

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 03 Syys 2008 20:56
Kirjoittaja Autokuski
Mittarissa 22 tkm, ensimmäinen huolto takana ja kaikki hyvin!

Yksi asia kuitenkin mietityttää, en tiedä onko kyseessä ominaisuus vai vika.

Kun sammutan auton, otan avaimet pois virtalukosta ja lukitsen auton jää mittariston keskellä oleva näyttö palamaan tekstillä "Aux. heater off". Näyttö sammuu omia aikojaan jonkin ajan kuluttua, mutta joskus auton ohitse kävellessäni useiden tuntien jälkeen saattaa tuo näyttö taas palaa siellä itsekseen. Onko muilla samoja havaintoja? Onko kyseessä ominaisuus vai mikä? Ohjekirjasta en ole vielä vastausta löytänyt...

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 04 Syys 2008 08:25
Kirjoittaja taky
Autokuski kirjoitti: Kun sammutan auton, otan avaimet pois virtalukosta ja lukitsen auton jää mittariston keskellä oleva näyttö palamaan tekstillä "Aux. heater off".
Ominaisuus... ainakin C-Max tekee ihan saman.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 09 Syys 2008 23:00
Kirjoittaja zeizei
Hankin uuden Focuksen (1.8 tdci trend wagon) ja olen ollut toistaiseksi tyytyväinen. Muutama asia kuitenkin askarruttaa.

Onko normaalia, että jarrupoljin menee pohjaan jos sitä painaa parkissa reilummin? Poljin en mene kerralla pohjaan, mutta pikku hiljaa. Auto ei kuitenkaan lähde liukumaan vaikka olisi jyrkempikin mäki, mutta tuntuu aika villiltä.

Onko tuohon nykimiseen löytynyt jotain syytä? Itse olen huomannut nykimistä noin 80 km/h vauhdissa.

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 10 Syys 2008 14:34
Kirjoittaja Autokuski
zeizei kirjoitti:Onko normaalia, että jarrupoljin menee pohjaan jos sitä painaa parkissa reilummin? Poljin en mene kerralla pohjaan, mutta pikku hiljaa. Auto ei kuitenkaan lähde liukumaan vaikka olisi jyrkempikin mäki, mutta tuntuu aika villiltä.

Onko tuohon nykimiseen löytynyt jotain syytä? Itse olen huomannut nykimistä noin 80 km/h vauhdissa.
Olen huomannut omassa yksilössäni saman ilmiön jarrupolkimessa, mutta se lienee ominaisuus sillä sama ominaisuus oli edellisessä autossani (eri merkkiä tosin).

Tuo nykiminen vaivasi omaa autoanikin alussa, mutta 10 tkm:n jälkeen nykiminen väheni ja nyt 23 tkm:n kohdalla ei ole nykimisestä mitään tietoa. Mainitsin asiasta 20 tkm huollossa, mutta ohjelmistoa ei ainakaan päivitetty (päivitystä ei kai ole edes olemassa). Mysteeriksi tuo nykimisen syy jäi, mutta seurataan tilannetta... :roll:

Re: Uusi Focus 2008

Lähetetty: 11 Syys 2008 18:46
Kirjoittaja groundog
Joo ei oo rykinyt täälläkään enää, välillä 0-7000km nyki harvoin, nyt 16000km mittarissa en muista edes milloin olisi nykinyt. Mitä lienee????

Muutenkin moottorin luonne on parantunut vanhetessaan. Tuntuu että vääntökäyrän huippu on tasoittunut sellaiseksi tasapäiseksi, eli vääntöä löytyy huomattavasti laajemmalta alueelta.

(Vai onko kuski oppinut ajamaan)

:lol: