Sivu 1/2

Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 23 Tammi 2024 21:48
Kirjoittaja AntsaJuhani
Tervehdys arvon Ford-väki. Meillä on rouvan Focuksessa kummallisuuksia. Kysyisinkin, että eihän ole normaalia se, että jos ovet jää lukitsematta, akku tyhjenee yhdessä yössä? Tämä vaivannut syksystä saakka ja myyjän toimesta on teetetty nyt vuotovirran mittaus sekä akun olen vaihtanut uuteen. Mittauksen suoritti autosähkökorjaamo ja epäili kuskin oven lukitusmekanismissa olevaa mikrokytkintä syylliseksi. Osa vaihdettiin, mutta ongelma ei sillä hävinnyt. Suositeltiin laittamaan ovet lukkoon, sillä tiettävästi silloin ei virtaa kulu. Joskus ne kuitenkin unohtuu varsinkin kun asuu metsän keskellä, joten ei tuo minusta asiallinen ratkaisu ole. Nyt on neljä kertaa jäänyt auto pihaan työpäivän aamuna ja ei se hauskaa ole. Auto ollut nyt kahdesti korjaamolla, yhteensä noin 1,5kk ja muutakin asiaan liittymätöntä autoon uusittiin. Olen koittanut saada kauppaa purettua, mutta ei onnistu. Vikadiagnoosi pitäisi kuulemma tehdä, koska syypäätä ei ole löytynyt. Kolmannen osapuolen eli korjaamon vian toteaminen ei kuulemma kelpaa, vain kuluttajaneuvonnan ratkaisun kanssa onnistuu ja se vie aikaa.

En jaksa uskoa että tämä on normaalia ja sitä pitäisi sietää. Onko jotain tiettyä tyyppivikaa mikä tällaista aiheuttaisi?

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 01 Helmi 2024 05:12
Kirjoittaja Tessu
No kokeilitko sitten laittaa ovia lukkoon? auttoiko se mitään?

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 01 Helmi 2024 07:57
Kirjoittaja AntsaJuhani
Auttaa. Ovet auki syö virrat, lukittuna ei. Pikkunäytöt jää palamaan ja saa odottaa vaikka koko illan että sammuvat ellei lukitse ovia. Mitään muuta en ole havainnut eroa.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 01 Helmi 2024 18:44
Kirjoittaja Focus_2.0
Pari kolme amppeeria vie hereillä ollessaan. Näin ainakin itselläni kun mittasin. Itelläni menee lepotilaan vaikka ovet olisivat auki esim. imurointia varten (sisävalot, näyttö, mittaristo) Kuullostaa että jotain vialla/bitti poikittain jos sinulla pysyy koko ajan hereillä.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 01 Helmi 2024 19:09
Kirjoittaja AntsaJuhani
Autoliike väitti, että heidän toisessa focuksessa näytöt jäivät myös palamaan. En oikein tiedä mihin tässä uskoo, mutta sen tiedän, että akku ei yhtä yötä selviä (ainakaan pakkassäässä) ovet lukitsematta.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 01 Helmi 2024 19:26
Kirjoittaja Taunusautomaatti
ja jos ovet lukitsee niin akku kestää?

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 01 Helmi 2024 19:44
Kirjoittaja AntsaJuhani
Kyllä

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 01 Helmi 2024 20:09
Kirjoittaja Mk3Mondeo
AntsaJuhani kirjoitti: 01 Helmi 2024 19:09 Autoliike väitti, että heidän toisessa focuksessa näytöt jäivät myös palamaan. En oikein tiedä mihin tässä uskoo, mutta sen tiedän, että akku ei yhtä yötä selviä (ainakaan pakkassäässä) ovet lukitsematta.
Varmuudella jo neljännesvuosisata sitten eräällä tunnetulla saksalaismerkillä auton ecu meni lepotilaan ovet auki noin 20min kuluessa ja lepovirta silloin noin 0,02A.

Tuskin Ford niin typerä on ollut suunnittelussa, että rankaisisi omistajaa tarkoituksella tyhjenevällä akulla.

Eräs mahdollisuus voisi olla joku jälkiasenteinen lisävaruste joka pitää can-väylän hereillä. Vaikka esim. viallinen vetokoukun pistorasia, yms?

Varsin yleinen vikakohde tuossa vetokoukun pistorasiassa on jumiutuva muovinen tappi/mikrokytkin joka tunnistaa peräkärryn kytkennän ja katkaisee virransyötön takasumuvalolle.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 01 Helmi 2024 21:13
Kirjoittaja AntsaJuhani
Vetokoukku löytyy, mutta muista jälkiasennettavista en tiedä. Takasumuvalo tai muukaan ulkovalo ei näytä jäävän palamaan. Oma epäilys on juurikin väylään liittyvä.

Huomasin kyllä auton palattua huollosta valoautomatiikan jotain omiaan touhuavan. Valot oli automaattiasennossa ja valikosta 20s ajastus niiden sammumiseksi, mutta valot paloi vieläkin kun tulin kaupasta. Sen jälkeen valot on katsottu aina kun autosta lähdetään, ja niiden palamisen huomaisin näin pimeässä talvessa. Auto kuitenkin majailee makkarin ikkunan alla yöt.

Jonkin verran olen autoelektroniikan kanssa paininut elämäni aikana, mutta nämä väylävehkeet on vähän hepreaa. Tiedän toimintaperiaatteen, mutta siihen se aikalailla jääkin. Virranhukan mittaus ei tuottanut tulosta, mutta löisin satasen vetoa siitä, että se tehtiin ovet lukittuna ja lämpimässä hallissa.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 02 Helmi 2024 00:13
Kirjoittaja Mk3Mondeo
AntsaJuhani kirjoitti: 01 Helmi 2024 21:13 Vetokoukku löytyy, mutta muista jälkiasennettavista en tiedä. Takasumuvalo tai muukaan ulkovalo ei näytä jäävän palamaan. Oma epäilys on juurikin väylään liittyvä.

Huomasin kyllä auton palattua huollosta valoautomatiikan jotain omiaan touhuavan. Valot oli automaattiasennossa ja valikosta 20s ajastus niiden sammumiseksi, mutta valot paloi vieläkin kun tulin kaupasta. Sen jälkeen valot on katsottu aina kun autosta lähdetään, ja niiden palamisen huomaisin näin pimeässä talvessa. Auto kuitenkin majailee makkarin ikkunan alla yöt.

Jonkin verran olen autoelektroniikan kanssa paininut elämäni aikana, mutta nämä väylävehkeet on vähän hepreaa. Tiedän toimintaperiaatteen, mutta siihen se aikalailla jääkin. Virranhukan mittaus ei tuottanut tulosta, mutta löisin satasen vetoa siitä, että se tehtiin ovet lukittuna ja lämpimässä hallissa.
Sen verran vielä kysyn takasumuvalosta että toimiiko se kytkettäessä?

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 02 Helmi 2024 06:32
Kirjoittaja AntsaJuhani
Muistikuva on, että kerran sitä tarvitsin ja se toimi, mutta minäpä tämän varmistan kun auto illalla saapuu kotiin. :thumbup:

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 02 Helmi 2024 11:50
Kirjoittaja Mk3Mondeo
AntsaJuhani kirjoitti: 02 Helmi 2024 06:32 Muistikuva on, että kerran sitä tarvitsin ja se toimi, mutta minäpä tämän varmistan kun auto illalla saapuu kotiin. :thumbup:
Ok, se mikrokytkin toimii siten että kytkeytyessään/jumiutuessaan estää auton takasumuvalon palamisen jottei se auton sumuvalo pala yhtäaikaa peräkärryn sumuvalon kanssa.
Eli jos auton takasumuvalo ei pala kytkettäessä (ilman peräkärryä siis), voi olettaa ainakin siinä peräkärryn pistorasiassa olevan vikaa.

Josta seuraa, että teoriassa se jumiutunut mikrokytkin voisi pitää can-väylän hereillä koska auto luulee peräkärryn olevan kytketty.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 02 Helmi 2024 14:54
Kirjoittaja AntsaJuhani
Tuossa on pointti. Kokeilen.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 04 Helmi 2024 16:53
Kirjoittaja AntsaJuhani
Kävin nyt vielä kaikki läpi. Kaikki valot on poissa päältä, kun auton ovet lyö kiinni, mutta mittariston ja keskikonsolin näytöt jäävät henkiin. Näytöt sammuu vasta ovet lukittaessa.

Sumuvalo ja kaikki valot toimii normaalisti, mutta ajovaloissa on ollut sellaista vikaa, että ne välillä säätyivät itsekseen alas kesken ajon. Auton kun käynnisti uudelleen, ne haki taas normaalin paikkansa. Tähän vaihdettiin toinen valoumpio tämän vian takia, mutta se on tehnyt sen jälkeen kerran vielä tuon ominpäin alas säätämisen. Autossa xenonit lyhyissä ja korkeudensäätö on automaattinen.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 04 Helmi 2024 22:16
Kirjoittaja Focus_2.0
Onko sinulla mk3 facelift malli? Faceliftissä xenoneissa ainakin liitin/johtovikaa umpion sisällä ja tekee tuota että ajaa valon vikatilaan. Auto ilmoittaa headlamp malfunction.

viewtopic.php?p=339999#p339999

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 05 Helmi 2024 12:29
Kirjoittaja AntsaJuhani
Pre-facelift on tämä. Ei ole koskaan herjannut mitään.

Minulle olisi tärkeä saada tietoon miten kauaksi pienten näyttöjen pitäisi jäädä palamaan ja tulisiko niiden sammua vaikka ovia ei lukita? Lisäksi olisi kiva kuulla onko muilla ollut virta-ongelmia jos ovia ei lukita. Näillä pääsisin jo aika pitkälle.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 05 Helmi 2024 13:24
Kirjoittaja tursas
Lisäksi olisi kiva kuulla, että miksetsä viitti laittaa niitä ovia lukkoon.. :roll:

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 05 Helmi 2024 16:10
Kirjoittaja AntsaJuhani
Toki ne on pakko laittaa nyt kun muu ei auta, mutta eipä sitä täällä Jumalan selän takana asuessa tarvitse ja sitä myötä aina muistakaan. Enkä usko, että on normaalia yhdessä yössä purkaa virrat johonkin kun mikään laite ei pitäisi jäädä päälle. En ole aiemmin sellaiseen autoon törmännyt joka niin tekisi.

Viitsimisestä kun puhut, niin miksi et viitsi vastata kysymykseen, ja jos et tiedä vastausta, niin miksi edes kommentoit?

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 05 Helmi 2024 19:21
Kirjoittaja m0ndeo
Eli sisävalot ja saattovalot sammuvat jonkun ajan päästä ovien sulkemisesta?
Mutta näytöt jäävät palamaan päälle?
Voisin yrittää tässä vaikka huomenna katsoa samanvuotisesta focuksesta , että kauanko kestää että näytöt sammuu , meillä voi olla vaikka viikon ovet lukitsematta eikä akku tyhjene.
Kyllähän tuosta viasta mieleen tulisi , että joku ovi jäisi "auki" tilaan.
Mutta voi olla vaikka viallinen radio tai mitä vaan.
Yksi katsomisen arvoinen asia voisi olla sulakerasia , apumiehen jalkatilassa , ettei sinne ole päätynyt pissapojan nestettä piuhoja pitkin, meillä oli.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 05 Helmi 2024 21:28
Kirjoittaja AntsaJuhani
Jos en väärin muista niin sulakerasiaan on jo kurkattu juurikin tuon tyyppivian takia tai ainakin siitä piti autosähköasentajan lähteä liikkeelle.

Tuo jo olisi todella hyvä juttu, kun selviäisi kauanko näyttöjen pitäisi pysyä päällä. Tässä vähän on sellainen homma, että koitan nyt selvittää liikkeelle ettei ole normaalia kun akku kuluu tyhjäksi yhdessä yössä. Heidän "toisessa" tällaisessa kuulemma näytöt ei sammu, eli auto ei nuku, jos ovia ei lukita. En usko.

Varsinaisen vianhaun saa suorittaa liikkeen piikkiin jokin kolmas osapuoli, kunhan nyt itsekin saan selvyyden, että auton pitäisi väylät sammuttaa ja akun pitäisi kestää seisontaa ovet auki. Mieluusti toki purkaisin kaupan, koska tämän kanssa on painittu jo ties kuinka kauan ja monet työaamut on pihaan jääty. Ei toki viimeaikoina enää ole töistä tarttenu myöhästyä kun on tajunnut ovet lukita. Aiemmin oli vähän paha kun ei tiennyt asian johtuvan siitä.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 06 Helmi 2024 11:09
Kirjoittaja yritäedes
Tuolla oli jo puhetta CAN-väylään liitetyistä lisävarusteista ja vetokoukusta. Oletko kokeillut ottaa vetokoukun sulakkeen pois, jos et käytä koukkua päivittäin. Moduuli pimenee eikä häiritse väylää.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 06 Helmi 2024 19:17
Kirjoittaja AntsaJuhani
Tulee semmosta kakkaa liikkeen reklamaatiovastaavan suusta, ettei enää tekis edes mieli koskea koko autoon. Kuulemma pakkasella ei auton akku ole enää niin hyvä kuin lämpimällä. No shit sherlock, mutta ei sen pitäisi yhdessä yössä tyhjentyä jos ovet unohtuu auki. Ja kaiken lisäksi vanha akku on vaihdettu uuteen. Vanhassakaan ei mitään vikaa ollut, on nimittäin valvontakamerassa ollut kiinni koko talven.

Taidan jättää kaikki pienetkin asiat liikkeen murheeksi tästä eteenpäin, sillä heillä ei näytä olevan kiinnostusta millekään j itsellä ei jaksa enää kiinnostaa mennä tuonne pakkaseen ihmettelemään. Antaa kuluttaja-asiamiehen ratkaista tämän auton kohtalo kerran liikkeellä on pokkaa inttää, että kyseessä on ominaisuus. No tästä ominaisuudesta ei meille ole myyntihetkellä kerrottu joten silloin saavat ottaa autonsa takaisin.

Sen tiedon kun vielä saisin, että miten kauan jollain muulla kestää auton nukkumaanmeno, niin pärjäisin jo pitkälle.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 06 Helmi 2024 20:00
Kirjoittaja janti
AntsaJuhani kirjoitti: 06 Helmi 2024 19:17 Sen tiedon kun vielä saisin, että miten kauan jollain muulla kestää auton nukkumaanmeno, niin pärjäisin jo pitkälle.
2015 mk5 Mondeossa tuo on jossain 40-20 min välillä.
Kokeeksi kannattaa unhoittaa kaikki kytketyt bluethoot laitteet ja yhdistää ne stten uudestaan.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 06 Helmi 2024 20:17
Kirjoittaja m0ndeo
Noniin 2014 mallin focuksella kokeiltu.
Avasin kuskin oven , odotin hetken ja suljin oven , mutta en lukinnut ovia.
Mittariston valot ,kaikki kojelaudan ja ratin valot sekä molemmat näytöt jäivät päälle.
7min kohdalla kaikki paloivat edelleen , kävin autotallissa ja tulin takaisin juuri ennen kuin 10 minuuttia oli kulunut ja kaikki oli pimentynyt.

Re: Focus 2014 akku tyhjenee

Lähetetty: 06 Helmi 2024 20:38
Kirjoittaja Mk3Mondeo
AntsaJuhani kirjoitti: 06 Helmi 2024 19:17 Tulee semmosta kakkaa liikkeen reklamaatiovastaavan suusta, ettei enää tekis edes mieli koskea koko autoon. Kuulemma pakkasella ei auton akku ole enää niin hyvä kuin lämpimällä....

...Sen tiedon kun vielä saisin, että miten kauan jollain muulla kestää auton nukkumaanmeno, niin pärjäisin jo pitkälle.
Jos olisi saatavilla tai käytettävissä pihtivirtamittari niin sillä saisi helposti mitattua akun kaapelista lepovirran kun jättää konepellin auki.

Kuten aiemmin kirjoitin, on tavanomainen lepovirta ajonestollisissa autoissa luokkaa 0,02A eli karkeasti vain 1Ah kahdessa vuorokaudessa. Uudemmista jopa vähemmän.
Sinun autossasi lepovirta vaikuttaa olevan useita amppeereita yön yli.

Tämä on sillä tavalla turha toteamus mutta pihtivirtamittareita joissa on dc- eli tasavirtamittaus, saa halvimmillaan noin 50€ hintaan

https://www.biltema.fi/tyokalut/mittava ... 2000044264