Sivu 1/3

Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 18 Heinä 2022 13:23
Kirjoittaja Santtu20
Hei!
Ajattelin kysellä hiukan neuvoja tästä, kun alkoi sillä tosiaan että jäähdytysnestettä häviä näin että kun pistää max niin päivän kun aja niin on min tasolla, eli mitenkään iso katoa ei ole ja jos tekee lyhyitä ajoja ei ollenkaan.
yhteenä aamuna auto ei käynistynyt ja hinuri vei korjamolle, mainitsin korjamolla että olen huomannut että nestettä häviää että voisiko liityy siihen. Korjaamo kuitenkin totesi että bensapumppu hajonnut ja vaihtoi sen. He väittää että ovat tutkinut vuoto juttuakin, mutta heidän mielestään se vuotaa moottoriin ja että kun sillä moottorilla on ajettu jo melkein 200000 km niin se olisi siinä että moottori alkaa hajomaan.
Moottoriin liityeen kyseiseen autoon on joskus laitettu väärät öljyt ja sentakia uiva jakohihna alkoi turpomaan, se huomattiin onneksi ajoissa näin että ei ehtinyt hajoa. Se tietysti vaihetiin, mutta mietin että jos toi vuoto liityy siihen moottoriin kuitekin voiko tämä liittyy jotenkin siihen aikaisempaan korjaukseen. Itse olen yritänyt etsiä vuoto kohta myöskin, mutta en ainakaan vielä ole löytänyt. Onko jotain kokemuksia tälläisestä, kaipais jeesiä ;)

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 18 Heinä 2022 14:06
Kirjoittaja Taunusautomaatti
ecobuustaajille on ihan oma facebookkikin...
https://www.facebook.com/groups/FordEcoboostNightmare

onko jäähdytysnesteen ilmausletku jo vaihdettu?

2013 mallissa niissä vissiin probleemia ainakin

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 18 Heinä 2022 14:20
Kirjoittaja Santtu20
Taunusautomaatti kirjoitti: 18 Heinä 2022 14:06 ecobuustaajille on ihan oma facebookkikin...
https://www.facebook.com/groups/FordEcoboostNightmare

onko jäähdytysnesteen ilmausletku jo vaihdettu?

2013 mallissa niissä vissiin probleemia ainakin
Kiitos tosta vinkistä, mutta ei oma englannin kielen taito riitä että voisi sieltä jotain etsiä :(

Ei ole vaihdettu, voisiko se vaikuttaa asiaa, pitää tutkia tätä että jos saisi sen sitten vaihdettu.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 18 Heinä 2022 19:53
Kirjoittaja Renee
Jäähdytysnesteen ilmausletku takaisinkutsu tälle mallille. Malli on Focus 1.0L EcoBoost 125hp 2012-2013vm. Jos huoltokirjassa ei merkintää niin kyllä ne merkkihuollossa katsoo onko siihen autoon tehty tämä takaisinkutsu kampanja sähköisestä huoltokirjasta. Jos jäähdytysnestettä häviää niin aika paha hommaa jos mitään ulkoista vuotoa ei ole

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 19 Heinä 2022 11:54
Kirjoittaja m0ndeo
https://m.youtube.com/watch?v=M5xxyUIau5E

Kannattaa laittaa sinne uudemman mallin 2015- letkut.
Osanumerot:
1855418 
2122838

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 19 Heinä 2022 19:26
Kirjoittaja Santtu20
Renee kirjoitti: 18 Heinä 2022 19:53 Jäähdytysnesteen ilmausletku takaisinkutsu tälle mallille. Malli on Focus 1.0L EcoBoost 125hp 2012-2013vm. Jos huoltokirjassa ei merkintää niin kyllä ne merkkihuollossa katsoo onko siihen autoon tehty tämä takaisinkutsu kampanja sähköisestä huoltokirjasta. Jos jäähdytysnestettä häviää niin aika paha hommaa jos mitään ulkoista vuotoa ei ole
Voiko siis tämä ilmausletku vuotaa näin että ei näy ulkopuolelle vuotoa? Itse ajattelin että voiko olla kannentiiviste kun tule myöskin vaalea savua, mutta tässä jaetiin jotain video myöskin siellä tuli vaalea savua.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 19 Heinä 2022 19:37
Kirjoittaja Renee
Kun auto käy paisarin korkki auki tuleeko kuplia. Toiseksi pakokaasu tuoksuuko bensa vai onko joku sivu haju siinä ja kun painat kaasua peittyykö tie valkoiseen savuun. Kansivian oireita. Firmoissa ottavat jäähdytysneste näytteen onko siinä pakokaasuja. Biltema myös myy tätä ainetta. https://www.biltema.fi/autoilu---mp/kor ... 2000020969
Halvempi
https://www.expondo.fi/msw-sylinterikan ... lsrc=aw.ds
Harmi jos teillä on kansivikainen auto ja noi vähän ajettu vielä on. Mutta tutkimalla asiat selviää

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 19 Heinä 2022 20:03
Kirjoittaja Santtu20
Renee kirjoitti: 19 Heinä 2022 19:37 Kun auto käy paisarin korkki auki tuleeko kuplia. Toiseksi pakokaasu tuoksuuko bensa vai onko joku sivu haju siinä ja kun painat kaasua peittyykö tie valkoiseen savuun. Kansivian oireita. Firmoissa ottavat jäähdytysneste näytteen onko siinä pakokaasuja. Biltema myös myy tätä ainetta. https://www.biltema.fi/autoilu---mp/kor ... 2000020969
Halvempi
https://www.expondo.fi/msw-sylinterikan ... lsrc=aw.ds
Harmi jos teillä on kansivikainen auto ja noi vähän ajettu vielä on. Mutta tutkimalla asiat selviää
Selvä, täytyy tutkia tosiaan, koko ajan ei tulee valkoista savua. Kun käynnistä ja paina kaasua tulee valkoista savua. Kuplista en tiedä sanoa vielä, pitää testata se, kuitenkin sen huomannut että ylemmästä letkusta sylkii sitä jäähdytysnestettä sinne paisariin.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 19 Heinä 2022 20:10
Kirjoittaja Renee
Lämmin moottori ja liikennevalot kunnon kiihdytys tuleeko putkesta valkoinen savuverho vai normisti mennään ei mitään poikkeavaa.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 19 Heinä 2022 21:26
Kirjoittaja Santtu20
Nyt taas illalla halusin mennä testaa sitä kuplimis juttua. Ja auto ei käynnistynyt ollenkaan. Eli huomenna hinurin kanssa korjaamolle, mutta eri paikka kun viimeksi oli kun he kaksi kerta korjasi bensapumppua ja nyt se mielipide että varma edes ei ollut koko pumppu rikki. Ajon kyllä silloin reklamoida tästä korjaustyöstä. Saa nyt nähdä sitten mikä on ongelmana toivottavasti saisi päätöksen tämä hirvee korjaus rumba kun vuoden aikana aika nyt 2 remppa ollut eka siitä jakohihnasta mihin sai sitten myyjältä hiukan hyvitystä ja nyt tämä tapaus.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 19 Heinä 2022 21:37
Kirjoittaja Renee
Ilmoittele mikä autossa oli vikana kun ei käynnistynyt. Semppiä

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 20 Heinä 2022 17:45
Kirjoittaja Santtu20
Eli näin paljon nyt kerrottava että aamulla kun painoin vähän enemmän kaasua lähti auto kuitenkin käyntiin. No enpä kutsunut sitten hinuria, auto toimisi koko päivän hyvin. Aamulla katsoin ei tullut kuplia siihen paisariin. Ja valkoista savu ei tulee näin paljon että jos istun autossa ja katson taakseen en näe ollenkaan mitään savua, ainoastaan kun olin ulkona ja vaimo painoi kaasua niin pakoputkesta tuleva savu on hiukan vaalea mutta todella vähän. Ja sen huomaa just sillon kun auto lämpene kylmänä ihan normaali. Löysin vielä jotain ohjeita ajattelin viikonloppuna itse vielä tutkia sitä että voiko pois sulkea sen kannetiiviste jutun.
Sain korjaamolle ajan vasta 1.8, mutta tietysti jos nyt ei käynnistyisi joku aamu niin pakko se hinuria silloin tilata ja toivoa että jossain korjaamolla olisi aika. En tiedä liittyykö nyt se käynnistysongelma siihen vai onko nämä nyt 2 eri asia. Kuitenkin se korjaamo ketä korjasi viikko sitten tätä kännistyongelma bensapumpun vaihdolla niin väittää niin varmasti että minun auto moottori on ihan loppu kun tätä malli autoissa ne hajo aina 200tkm kohdalla. Kuitenkin vuoden lopussa on vaihdettu se jakohihna ja siihen liittyvät jutut.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 20 Heinä 2022 18:06
Kirjoittaja Renee
Ajele niin sitähän varten auton hommataan. Siellä korjaamolla ei mitään vikakoodeja ollut muistissa. Tietysti tämä ettei käynnisty kun pitäisi pitää tutkia ettei minnekkään kaupan parkkiin jää seisomaan. Kun se runo siihen sammui ecobuuts kun kuski kävelemään lähti.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 20 Heinä 2022 18:40
Kirjoittaja yritäedes
Onko etujalkatilan matot ja eristeet niiden alla kuivat? Ettei valu nesteet lämppärin letkusta.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 23 Heinä 2022 17:07
Kirjoittaja Santtu20
Tänään oli taas aika hiukan katsoa autoa. Eli tosiaan huomasimme sen että alussa kun auton kanssa lähtee liikelle hetken aika tulee valkoista savu vaihtelevasti joskus enemmän joskus vähemmän, mutta jos ajaa pitkää matka nii noin pari km jälkeen ei tulee mitään. Ja nyt moottori tila katsoessa löysin märän paikan. Laitan tänne nyt kuvia siitä. Ja yksi kuva siitä että se paksumpi letku vuotaa takasin sitä jäähdytysnestettä sinne paisariin. https://drive.google.com/drive/folders/ ... bfTQeeQilX

Auto on siis tämän viikon aikana toiminut muuten todella hyvin että en käsitä mikä se alkuviikosta oli kun ei käynnistynyt yks ilta.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 23 Heinä 2022 17:14
Kirjoittaja Santtu20
Ja lisäys, kuviin ympäröisin sen yhden osaa, minkä liitoksesta mun mielestä vuota, en tiedä mikä osaa se mahtaa olla.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 23 Heinä 2022 17:55
Kirjoittaja Santtu20
Latasin sinne vielä videoita mitä tapahtuu jäähdytysneste paisarissa ajon jälkeen ja auto käynnissä ollessaan

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 25 Heinä 2022 14:51
Kirjoittaja Renee
Kovasti paisari piti ääntä kyllä siellä ilmaa järjestelmässä tuon pätkän mukaan on minun mielestä. Sekkaa se onko paakokaasuja jäähdytysnesteessä päästään siitä sitten selvyyteen.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 27 Heinä 2022 08:07
Kirjoittaja Santtu20
Eilen kun etsisin paikka mistä saisi sen testin tehty niin tuli vastaan tälläinen aine http://steelseal.fi/
Onkohan kukaan kokeillut näihin uusimpiin Fordeihin että toimiiko?

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 27 Heinä 2022 12:16
Kirjoittaja Renee
Jobbarien pikakorjaus aine. Onhan näitä ollut syylärin vuotoihin ja muihin juttuihin. Jos meinaat auton pitää niin unohda. Natriumsilikaatti on toi "ihmeaine"
Takuu on aika lyhyt eli 28 päivää. Hyvitystä on haettava kirjallisesti 28 päivän sisällä ostohetkestä ylläolevien tietojen kera

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 27 Heinä 2022 12:29
Kirjoittaja yritäedes
Santtu20 kirjoitti: 23 Heinä 2022 17:55 Latasin sinne vielä videoita mitä tapahtuu jäähdytysneste paisarissa ajon jälkeen ja auto käynnissä ollessaan
Moottori jäähdyttää kuumaa turboa ajon jälkeen, voi kierrättää nestettä moottorin sammuttamisen jälkeenkin. Kiehuminen videolla alkaa mielestäni possahduksesta, kun avaat paisarin korkin. Paine laskee ja neste kiehahtaa. Se, että paisarissa kiehuu, ei ole ongelma, vaan se, tuleeko paluuletkusta ilmakuplia. Se pakokaasutesti paisarista antaisi tosiaan vastauksia.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 27 Heinä 2022 15:57
Kirjoittaja Taunusautomaatti
Kuuman moottorin paisarin korkkia ei saisi avata.
Ettei tule kiehuvat nesteet silmille kun paine putoaa...

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 28 Heinä 2022 16:50
Kirjoittaja Santtu20
Asia edistynyt niin paljon nyt että tänään taas auto pysähtyi keskellä päivä ja päätin nyt tilata sen hinauksen ja viedä korjaamolle mihin maanantaille aika. No yllätykseksi he soittikin äsken ja selvisi että kansi rikki ja yksi sylinteri täynnä jäähdytysnestettä. Ja siihen tarkastukseen ei mennyt kun joku yli tunnin.
Kallis remppa tulossa, mutta mietin tosiaan nyt sitä että onko tämä vika saattanut tulla jo silloin kun moottorissa oli väärät öljy ja hihna alkoi murentuu. Delta silloin tekisi hihna rempan tästä aika puoli vuotta.
Ja sitten se pari viikkoa takaperin ollut korjaamo vaihtoivat sen bensapumpun 2 kerta vaikka nyky korjaamo sanoi että käynnistys ongelmat johtui tästä kannen ongelmasta mitä löydettiin.
Tuntuu aika petetty olo.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 28 Heinä 2022 17:47
Kirjoittaja Renee
Hävittikö nesteitä kun hait auton huollosta deltasta puoli vuotta sitten. Jos hävitti vika oli päällä silloin. Paheni kokoajan kun auto ei käynnistynyt kunnolla. Tai ei käynnistynyt ollenkaan kun jäähdytysneste sylinterissä palaa aika heikosti. Onko dokumentyia deltasta mitä tehty mitä tarkistettu että kansivika ollut jos silloin moottorissa. Suupuheet aina on noita juttuja joihin ei voi luottaa.. Kalliit oppirahat olet kyllä maksanut.

Re: Ford Focus 1.0 EcoBoost 2013 jäähdytysnestettä häviää

Lähetetty: 28 Heinä 2022 22:22
Kirjoittaja Santtu20
En kyllä huomannut mitään isoa katoa silloin jäähytydnestessä, mutta se automaatti sammuminen ei ole toiminut sen jälkeen ollenkaan luulin alussa että johtui pakkasista, mutta tuntuu että vika on ollut pitempää aika päällä jos kerran kansi oikein mennyt.