Focus 2002 ei käynnisty, mystinen sähkövika
Lähetetty: 10 Marras 2019 15:26
Terve,
(Pitkä teksti - kiitokset jos jaksatte lukea ja vastata!)
Kyseessä Ford Focus 2002 2-litrainen bensa. Ajettu n. 170 000. Ostettiin muutama vuosi sitten, ja tämä vika on ilmennyt alusta asti, mutta nyt taas mennyt mahdottomaksi. Tätä on yrittäneet monet korjaajat selvittää eri tavoin, mutta ilman tulosta. Ajattelin täältä kysellä jos olisi kokemusta.
Eli avainta kun kääntää, osa sähköistä lähtee päälle (radio, valot, ikkunat, tuuletin...). Ei kuitenkaan kuulu sitä hiljaista ääntä joka yleensä kuuluu. Lisäksi matkamittarissa on pelkkiä viivoja. Jos yrittää käynnistää, yhtään mitään ei tapahdu. Viime aikoina alkanut yhtäkkiä sammua kesken ajon, mikä on kuumottavaa. Ongelma myös kasvaa kylmien ilmojen tullessa, eli juuri nyt syksyllä ollut useammin.
Nettiä lukemalla pääsin omatoimisesti asioista ymmärtämättä niin pitkälle, että paikansin ongelman melko varmasti relelaatikkoon. Kun avain on käännettynä ja näyttää pelkkää viivaa, releboksia/releitä heiluttamalla tulee matkamittariin numerot ja kuuluu naksahdus, eli homma toimii. Testailin releitä irroittamalla, ja starttireleen lisäksi myös toisen irrottaminen aiheuttaa saman tilan autoon (eli matkamittariin viivat jne.).
Ennen kuin itse selvitin tuohon releboksiin asti, näitä asioita on tehty:
-akku vaihdettu
-starttimoottori vaihdettu
-asennettu starttinappi, joka ohittaa avaimen (eli poissulkee ongelmat avainpesässä)
-itse vaihdoin starttireleen uuteen; ei muutosta
Auto oli myös Turussa tutkittavana paikassa, jossa sitä oli katsonut kuulemma varsin kokenut Ford-sähkömies. Ei löytänyt mitään ongelmia. Vaikea diagnosoida, kun silloin ei ollut tuota ongelmaa päällä. Ensimmäisellä kertaa muutama vuosi sitten auto hinattiin korjaamolle, ja perillä ongelmaa ei enää ollut.
Itselle tuntuu maallikkona ilmiselvältä, että ongelma olisi kosketushäiriö jossain relelaatikossa, mutta en ymmärrä autoista saati niiden sähköistä oikeastaan mitään.
Muuten ollut erinomainen työjuhta, jonka mielelläni käyttäisin loppuun.
Kiitokset!