Sivu 1/2

Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 16 Helmi 2019 13:03
Kirjoittaja Arski54
Kuluttajariitalautakunta suositteli että antaisin vielä Fordille luvan kerran tutkia autoa. Ford kun väittää etteivät he ole voineet todeta vikaa. Kolme ihan itse tehtyä ja noin 15 merkkihuollon tekemää tutkimis-/korjausyritystä ei ole Fordille vielä siis riittävä määrä.
Veljekset Laakkonen keväällä 2018 kirjallisesti kieltäytyi tutkimasta autoa, saman kertoivat suullisesti kuluttajaneuvojalle. Nyt hekin itkevät etteivät saa tutkia autoa.
Tarjosin siis Fordille mahdollisuutta, ei mitään vastausta.
Eivät vastaa mitään/tutki vaikka valittavat etten anna mahdollisuutta tutkia.
Löytyykö jostakin pätevä autosähköfirma, mistä saisin myös kirjallisen dokumentin mitä vikaa autossa on.
Tällä hetkellä auto herjaa vaikka mistä kun pistää kiinni Forscanin. Laitoin tietoa vikakoodeista tuonne sähköpuolelle kun sinne kuuluu. Haluaisin näistä vaan ulkopuolisen tahon todistuksen KRIL:lle. Toki maksan tästä todistuksesta.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 16 Helmi 2019 13:47
Kirjoittaja tursas
En tiedä, mutta mikäs riita tässä on ? Laakkonen myynyt viallisen auton vai ? Kannattaa myös kertoa vähän mistä päin Suomea osaajaa haet.. :roll:

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 16 Helmi 2019 14:08
Kirjoittaja Arski54
tursas kirjoitti:En tiedä, mutta mikäs riita tässä on ? Laakkonen myynyt viallisen auton vai ? Kannattaa myös kertoa vähän mistä päin Suomea osaajaa haet.. :roll:
Merkkihuolto päivitti auton moottorinohjauksen Fordin käskystä koska vakkari ei toiminut kunnolla.
Sen jälkeen auto on kaasutellut itsekseen, kaasu on jäänyt päälle ja viimeisimpänä auto ei vastaa kaasuun kunnolla.
Merkkihuolto on yrittänyt korjata autoa n. 15 kertaa, Ford itse 3 kertaa, myyjä eli Laakkonen kieltäytyi edes tutkimasta autoa koska ei ole ko. päivitystä tehnyt.
Päivitys tehtiin syksyllä 2017 eikä auto ole sen jälkeen toiminut kunnolla. Lähes 20 korjausyritystä turhaan.
Kiitti tarkennuksesta... etelä-suomi, sanotaan että JKL alapuolella. Pääkaupunkiseutu ja Tampereen seutu olisi ihanteellisia paikkoja.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 16 Helmi 2019 19:20
Kirjoittaja Renee
Mitäs se Fordin huolto on oikein tehnyt. Päivityksiä ja valohoitoa ? Normaalisti vaihdetaan ecua ja kaasuläppää jos se kaasupoljin ja siihen liittyvät osat -Onko ilmavuotoja missään vai kaikki on sähköperäisiä
.
Onko niin että maahantuoja ei anna noita osia vaihtaa vai eikö huolto niitä vain vaihda.

Onko sellaista korjaamoa lä'hellä joka on ainoastaan sähkövikoihin perehtynyt.
Kuten tuossa esim.https://fi-fi.facebook.com/MT-Autos%C3% ... 525788119/

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 16 Helmi 2019 19:33
Kirjoittaja Focus_2.0
Tosiaan kannattaa kysyä noista viripajoista jos pääsevät ecuun tai muihin moduuleihin paremmin kiinni. Tai pystyvät niitä päivittämään. Kunnon velhot kun osaavat poistaa dpf, kaasuläppiä, adblue yms ominaisuuksia pois autoista. Tampereella Ruskossa toimii esim. yksi yritys tämänlainen yritys.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 16 Helmi 2019 19:59
Kirjoittaja Arski54
Renee kirjoitti:Mitäs se Fordin huolto on oikein tehnyt. Päivityksiä ja valohoitoa ?
Jos en väärässä ole, Ford ei anna vaihtaa osia ellei ne todistettavasti ole rikki.
Kaasupoljin on vaihdettu, käsittääkseni ei muuta.
Vaikka olen sen sata kertaa sanonut ettei auto oirehdi paikoillaan tallissa niin silti sitä ei kunnolla ajossa testata. Ikinä ei ole 5 kilsaa tullut matkamittariin.
Meillä meni tunti ajoa aikaa selvittää että kytkimen asentoanturi ja kaasupolkimen asentoanturi kusee. Tosin testaus tehtiin tien päällä, ei korjaamohallissa. Kaasupoljin kusee vaikka on vaihdettu uuteen.
Lie tämä syynä että bensaa syötetään liikaa ja tästä syystä katti oirehtii?
Mahtaako sytytyskatkotkin johtua siitä että hukkuu bensaan.
Fordin insinöörit eivät ole tehneet yhtään mitään. Ilmeisesti taito ei riitä.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 16 Helmi 2019 20:30
Kirjoittaja Hessu81
Arski54 kirjoitti: Merkkihuolto päivitti auton moottorinohjauksen Fordin käskystä koska vakkari ei toiminut kunnolla.
Sen jälkeen auto on kaasutellut itsekseen, kaasu on jäänyt päälle ja viimeisimpänä auto ei vastaa kaasuun kunnolla.
Merkkihuolto on yrittänyt korjata autoa n. 15 kertaa, Ford itse 3 kertaa, myyjä eli Laakkonen kieltäytyi edes tutkimasta autoa koska ei ole ko. päivitystä tehnyt.
Päivitys tehtiin syksyllä 2017 eikä auto ole sen jälkeen toiminut kunnolla. Lähes 20 korjausyritystä turhaan.
Kiitti tarkennuksesta... etelä-suomi, sanotaan että JKL alapuolella. Pääkaupunkiseutu ja Tampereen seutu olisi ihanteellisia paikkoja.
Focus mk4 myös kaasuttelee ylinopeutta itsekseen älykkäällä vakkarilla ja sille ei voi kuulemma mitään. Ominaisuus siis, mikä vain unohtui kertoa ostotilanteessa

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 17 Helmi 2019 11:49
Kirjoittaja GeeTee-
Mä vaihdattaisin tuohon lambda-anturin, vaikka kaikki jos niitä useampia on mutta ainakin sen, mistä herjaa tulee. Vaikka omalla rahalla. Ei itselle sattunut, mutta joku vuosi sitten 2008 vuoden 2.2 TDCI mondeossa paloi mittaristossa vikavaloa, koodeja tuli ainakin kytkinpolkimesta ja lambdasta, muistaakseni neljä koodia.

Auto kävi monellakin pajalla ja aina sitä kytkinpolkimen katkasijaa vain runkutettiin, ei saatu kuntoon. Seuraavassa vaiheessa vaihdettiin ECU, ei tullut silläkään kuntoon ja tämän jälkeen ei eberin ajastus pelannut kunnolla enää koskaan. Seuraavaksi olisivat halunneet vaihtaa johtosarjan mitähän lienee tämäkin olisi kustantanut? No tähän ei lähdetty, vaan lambda-anturi vaihdettiin asiakkaan vaatimuksesta liikkeen nikottelusta huolimatta, jonka jälkeen auto pelasi taas niinkuin pitikin. Paitsi tuo eberi.

Rahaa paloi semmoset 5000€ tähän lambdan vaihtoon. Eberi ei luultavasti toiminut siksi, että auton mittaristo näytti jännitteen n. 1V alemmas kuin mitä oli todellinen akunnavoista mitattuna, ja jännitetaso (ei todellinen) tod. näk. esti lämmittämisen.

Ei rohjettu lähteä tätä sitten enää korjauttamaan.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 17 Helmi 2019 14:02
Kirjoittaja Arski54
GeeTee- kirjoitti:Mä vaihdattaisin tuohon lambda-anturin, vaikka kaikki jos niitä useampia on mutta ainakin sen, mistä herjaa tulee. Vaikka omalla rahalla.
Kiitos vinkistä. Satanen tai pari ei ole ongelma jos sillä kuntoon tulee. Kulut kuitenkin tulen vaatimaan Fordilta joten ei jää minun maksettavaksi.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 17 Helmi 2019 15:07
Kirjoittaja GeeTee-
Ei tosiaan mitään takeita tuleeko kuntoon vai ei, mutta jos siitäkin kerran koodia tulee niin en ymmärrä miksi sitä ei vaihdeta, jopa ennen ECUa tai johtosarjoja.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 17 Helmi 2019 15:45
Kirjoittaja Renee
Ottivatko siellä huollossa ne pakokaasupäästöt ja jos niissä sanomista luulisi että ne olisi laitettu kuntoon .Tuli vain mieleen ja normaalisti kyllä toi katalysaattori ja happitunnistimet (lambdat) kestää aikaa pitkään. Jos vain seokset on kunnossa se ylimääräinen bensaa kyllä tuhoaa saastepuolen ja jos vaikka putkessa pamahti kaupan päälle Volvossa alkuperäistä kaikki ja mittarissa 400tkm pintaan tosin vasta. Nämä vikakoodit siitä kivoja ne ei anna vikaa suoraan vain pitää osata tulkita mistä se johtuu. Siinä tulee esille se asentajan ammattitaito .Toivotaan että löytyy sellainen guru joka saa Fordin kuntoon kerralla

Taitaa aikaa monta vikaa sattua näihin allaa oleviin juttuihin
https://autojerry.fi/auton-viat/lambda-anturi-rikki/

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 27 Helmi 2019 15:22
Kirjoittaja Renee
Tuli sellainen fiilinki että nyt kysyn joko Fordi on kunnossa tai menossa korjaukseen.?

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 27 Helmi 2019 17:01
Kirjoittaja Arski54
Renee kirjoitti:Tuli sellainen fiilinki että nyt kysyn joko Fordi on kunnossa tai menossa korjaukseen.?
Parin viikon odottelulla Ford taas vastasi ja maanantaina auto on tutkittavana Laakkosella/Fordilla.
Kun tutkijana on Laakkonen (vain siksi että on auton myyjä), en odota suuria. Eiköhän sieltä taas vastauksena tule ettei mitään vikaa löydetty. Annoin tosin hyvät vinkit mutta epäilen silti lopputulosta. Eiköhän tämäkin ole vain yritys pelata aikaa kuten edellisetkin kerrat.
Vaikka olen sen sata kertaa sanonut ettei viat ilmene paikoilaan niin tuskin tälläkään kertaa autoa tutkitaan ajossa.
Itse sain jo viat esille joten Laakkoden/Fordin räpellyksen jälkeen auto sitten oikealle korjaamolle.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 27 Helmi 2019 21:17
Kirjoittaja Renee
Vain Laakkosella nyt on näytön paikkka. Ai että pelkäät että heikoin lenkki odottaa taasen fordin omistajaa. Kerroppa kuulumiset kun auto on kotiutunut pihaasi.
Netissä bongasin onko väyläsähköt kunnossa
"Ford Focus vm. 2009.

Väylävika, joka ilmenee ”Engine Fault” -ilmoituksena.

Vakava ongelma, koska auto saattaa lopettaa kokonaan vastaamasta kaasupolkimeen painalluksiin (moottori jää tyhjäkäynnille).

Tämä saattaa siis tapahtua vaikka kesken ohituksen....

Oma mielipiteeni on, että kaasupolkimen ja ECUn välillä ei saisi olla mahdollisia vian aiheuttajia eli mahdollisimman suora ja esteetön (varmennettu) yhteys olisi optimaalinen ratkaisu."

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 04 Maalis 2019 18:37
Kirjoittaja Arski54
Laakkoselle ajettu autolla kaikki 30 km kun etsitään vikaa, minkä esiintymisellä voi olla joskus viikkoja väliä. Auto toimii normaalisti. No ei yllätä jos ei tuossa ajassa oireile.
Vein valmiit speksit, oletin että ne myös katsottaisiin. Kerroin että:
Vikakoodeja ei ole, ne on nollattu pois. Kytkimen asentoanturi antaa Forscanin testissä virheilmoituksen. Kaasupolkimen asentoanturi antaa livedatassa errorin. O2 virhe pomppii livedatassa kuin aropupu. Nämä kaikki 3 asiaa todettavissa milloin vain. Vaikka kuinka monta kertaa testaa, aina saa nämä esiin.
Muut tulee jos on tullakseen.

Tuomio:
Kaikki muut paitsi Fordin omat testit voivat antaa vääriä vikoja. Ne on epäluotettavia siis.
Vikakoodeja ei ole. Yes, 1 oikein.
Ilmeisesti livedataa ei ole luettu ollenkaan. Ei vaikka olin kirjallisen dokumentin toimittanut että livedataa lukemalla saa pari vikaa esille. Kun asiaa suoraan kysyin, vastaukseksi tuli syvä hiljaisuus.
Vastaavista testeistä kuin Forscan tekee, en edes kysynyt. Alkoi sen verran verenpaine nousta.
Eli kun ei ole vikakoodeja-->mitään vikaa ei ole.
Mitään muuta ei ei edes haluta tutkia.
No täten on helppo sanoa ettei autosta löydy vikaa.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 04 Maalis 2019 19:46
Kirjoittaja HMS77
Hessu81 kirjoitti: Focus mk4 myös kaasuttelee ylinopeutta itsekseen älykkäällä vakkarilla ja sille ei voi kuulemma mitään. Ominaisuus siis, mikä vain unohtui kertoa ostotilanteessa
Ja tämähän ei kyllä sitten pidä paikkaansa. Tuo ominaisuus on ihan sun omassa versiossa sitten koska meidän Focus ei moista tee.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 04 Maalis 2019 20:45
Kirjoittaja Viikkus
HMS77 kirjoitti: Ja tämähän ei kyllä sitten pidä paikkaansa. Tuo ominaisuus on ihan sun omassa versiossa sitten koska meidän Focus ei moista tee.
Aikamoinen väite tosiaan, mulla on ollut uusia Focuksia muutama kappale ja yksikään ei ole kaasutellut itsekseen, ei myöskään tämä mk4. Käytän vakkaria aina kun se on mahdollista ja ajoa tulee sellaiset 25-30tkm vuodessa. En myöskään ole kuullut tällä tai muilla mk4:sta koskevilla foorumeilla moisesta viasta.

Onkohan nyt varmasti aktiivivakkarin eri ominaisuudet tuttuja, ettei vaan olis käyttäjästä kiinni tämä kaasuttelu.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 04 Maalis 2019 21:46
Kirjoittaja Fixu
Viitattaisiinkohan tuossa kuitenkin siihen navidataan, jonka perusteella älykäs vakkari välillä nopeudet säätää väärin, esim. liian korkeaksi?

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 04 Maalis 2019 22:28
Kirjoittaja Viikkus
Fixu kirjoitti:Viitattaisiinkohan tuossa kuitenkin siihen navidataan, jonka perusteella älykäs vakkari välillä nopeudet säätää väärin, esim. liian korkeaksi?
Aivan, siitä on ollut puhetta. En ole moiseen vielä itse törmännyt, mutta jotkut ovat. Ymmärtääkseni tähän oli jokin ratkaisukin olemassa. Oliko niin, että sen vakkarin sai poimimaan nopeudet ainoastaan liikennemerkeistä navidatan sijaan.

Anyway, tuo on yksi näitä mk4:sen ominaisuuksia, jotka aiheuttaa joillekin omistajille korkeaa verenpainetta. Minun ostopäätökseeni tuon tietäminen etukäteen ei olisi vaikuttanut tippaakaan.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 05 Maalis 2019 05:26
Kirjoittaja Hessu81
Viikkus kirjoitti: Aivan, siitä on ollut puhetta. En ole moiseen vielä itse törmännyt, mutta jotkut ovat. Ymmärtääkseni tähän oli jokin ratkaisukin olemassa. Oliko niin, että sen vakkarin sai poimimaan nopeudet ainoastaan liikennemerkeistä navidatan sijaan.

Anyway, tuo on yksi näitä mk4:sen ominaisuuksia, jotka aiheuttaa joillekin omistajille korkeaa verenpainetta. Minun ostopäätökseeni tuon tietäminen etukäteen ei olisi vaikuttanut tippaakaan.
No juu kun tuota "allekirjoitusta" katselee, niin taitaa valinta olla jollain aina ford vaikka olis mitä kuraa tarjolla. ;) Näitä ominaisuuksia tuntuu riittävän vaan ja tarkoitin juurikin sitä että saattaa heti liikennemerkin jälkeenkin lukea navista ihan väärän nopeuden ja valita sen. Huollon edustajan kirjallisen vastauksen mukaan he eivät voi tehdä tuolle mitään. Eikä siinä vielä kaikki. Uusien päivitysten jälkeen kävi kerran rekkaa ohittaessa seuraavasti: mittaristoon punainen aktiivinen vakionopeudensäädin-teksti ja oliko molemmin puolin jotkut nuolet ja auto jarruttaa voimakkaasti itsekseen, vaikka edessä ei ole ketään ja sivullakin ihan reilusti tilaa. Tämä sattui onneksi motarilla, eikä takana tullut ketään. Enhän muuten tietenkään vakkarilla ohita paitsi moottoritiellä. Tämäkin lienee minun syytä jos riittävän siniovaaleilla laseilla katsoo...(toivottavasti jäi muuten yhteen kertaan kyseinen temppu autolta)

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 05 Maalis 2019 08:16
Kirjoittaja Ecobuusteri
Arski54 kirjoitti:Laakkoselle ajettu autolla kaikki 30 km kun etsitään vikaa, minkä esiintymisellä voi olla joskus viikkoja väliä. Auto toimii normaalisti. No ei yllätä jos ei tuossa ajassa oireile.
Vein valmiit speksit, oletin että ne myös katsottaisiin. Kerroin että:
Vikakoodeja ei ole, ne on nollattu pois. Kytkimen asentoanturi antaa Forscanin testissä virheilmoituksen. Kaasupolkimen asentoanturi antaa livedatassa errorin. O2 virhe pomppii livedatassa kuin aropupu. Nämä kaikki 3 asiaa todettavissa milloin vain. Vaikka kuinka monta kertaa testaa, aina saa nämä esiin.
Muut tulee jos on tullakseen.

Tuomio:
Kaikki muut paitsi Fordin omat testit voivat antaa vääriä vikoja. Ne on epäluotettavia siis.
Vikakoodeja ei ole. Yes, 1 oikein.
Ilmeisesti livedataa ei ole luettu ollenkaan. Ei vaikka olin kirjallisen dokumentin toimittanut että livedataa lukemalla saa pari vikaa esille. Kun asiaa suoraan kysyin, vastaukseksi tuli syvä hiljaisuus.
Vastaavista testeistä kuin Forscan tekee, en edes kysynyt. Alkoi sen verran verenpaine nousta.
Haasteellista tuo korjaamollekin on, jos sanomasi mukaan voi olla oireeton viikkoja :shock:
Viikko tolkullako asentajien pitäisi autolla ajaa? Oliko tässä aktiivinen vakionopeussäädin?

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 05 Maalis 2019 10:19
Kirjoittaja Renee
Vai vikakoodeja ei ollut enään muistissa. Kun noita oli niin eihän niitä ole poistettu muistista kun nykyään toi korjailu menee vikakoodit muistista niin niitä omistajan kommentteja ei otetaan huomioon. Eli korjaus oli tyhjän kanssa jos mitään apua noihin käyntiongelmiin ei tullut.
Toiseksi nykyajan vakkarit taitaa olla liikaa eletkronikkaa kun noitaa ongelmia niissä on. Itsellä Volvossa ei mitään ongelmaa laitetaan haluttu nopeus pitää sen on sitten ylämäki tai alamäki ja ei tarvitse päivitellä. Eikä jarruttele omiin nimiinsä. Monesti kun noita lisävarusteitaa laitetaan autoon ne pitäisi auttaa ajamisessa ei tehdä ongelmia

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 05 Maalis 2019 12:09
Kirjoittaja Freeze
Siis vakkari noukkii nopeusrajoituksen ÄLYKÄS -tilassa joko kameralla nopeusrajoitusmerkistä tai navin datasta, joka tulee mielestäni OpenStreetMapilta, joka voi olla tyhjää ellei sinne ole luotu niitä! Esim. oman pikkukaupungin alueella se saattoi nykäistä 30-40-50-80 välille kadunhaarasta kääntyessä. Jos kaupunki on isompi/sen käyttäjät aktiivisia, siellä on ne oikeat rajoitukset ja vikoja tulee vähemmän.

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 05 Maalis 2019 12:33
Kirjoittaja Ecobuusteri
Renee kirjoitti:Vai vikakoodeja ei ollut enään muistissa. Kun noita oli niin eihän niitä ole poistettu muistista kun nykyään toi korjailu menee vikakoodit muistista niin niitä omistajan kommentteja ei otetaan huomioon. Eli korjaus oli tyhjän kanssa jos mitään apua noihin käyntiongelmiin ei tullut.
Toiseksi nykyajan vakkarit taitaa olla liikaa eletkronikkaa kun noitaa ongelmia niissä on. Itsellä Volvossa ei mitään ongelmaa laitetaan haluttu nopeus pitää sen on sitten ylämäki tai alamäki ja ei tarvitse päivitellä. Eikä jarruttele omiin nimiinsä. Monesti kun noita lisävarusteitaa laitetaan autoon ne pitäisi auttaa ajamisessa ei tehdä ongelmia
Todellakin kiihdyttää. Esim. tilanteessa missä aktiivivakkari päällä, nopeus laitettu 80km/h ja edellä ajava auto köröttelee vaikka 60km/h. Oma auto hidastaa 60km/h, edellä ajava auto kiihdyttää, niin silloin myös oma kulkine lähtee kiihdyttämään. Tavallinen vakionopeussäädin ei tietenkään noin käyttäydy muuta kuin tilanteessa missä mahdollisesti tehoton auto ei pysty jyrkässä mäessä pitämään pyydettyä nopeutta ja mäen loiventuessa lähtee kiihdyttämään pyydettyyn tavoitenopeuteen. Ei ainakaan oma Volvoni pysty ihan +-1km/h pitämään vauhtia esim. alamäessä. 3-4km/h taitaa ylitystä tulla ennen kuin aktiivivakkari alkaa jarrulla hidastamaan. En muista saiko valikosta herkkyyttä säädettyä?

Re: Autosähköosaajaa?

Lähetetty: 05 Maalis 2019 13:05
Kirjoittaja ynjevi
Hessu81 kirjoitti:Uusien päivitysten jälkeen kävi kerran rekkaa ohittaessa seuraavasti: mittaristoon punainen aktiivinen vakionopeudensäädin-teksti ja oliko molemmin puolin jotkut nuolet ja auto jarruttaa voimakkaasti itsekseen, vaikka edessä ei ole ketään ja sivullakin ihan reilusti tilaa.
Olikohan sen rekan perälaudassa 80-lätkä... :)