
Moottori "lastutettu" eli moottorikartta päivitetty, EGR ohitettu ja DPF poistettu. Tehoja löytyy huomatavasti paremmin kuin vakiossa ja päästöjen puolesta menee katsastuksestakin läpi ilman ihmettelyjä. Vaihdelaatikkoon tämän ei kuulemma pitäisi vaikuttaa mitenkään ja vian alkuja oli jo ennen lastutusta.
Vaihteisto alkoi oireilemaan n. 20tkm sitten, pudottamalla vapaalle, kiihdyttäessä ja varsinkin oikelle kaarteessa. Aika-ajoin meni häiriöön ja jäi päällä oleva vaihde päälle. Häiriöt poistui käynnistettyä moottori uudelleen ja matka jatkui ihan normaalisti. Välillä meni viikkoja ja tuhansia kilometrejä ilman mitään ongelmaa. Epäilin öljyn vähyyttä, vaikka ei ollut märkää jättänytkään jälkeensä.
Vaihdoin öljyt ja suodattimen "oppikirjan mukaan". Toimi paremmin vähän aikaa, tai ainakin niin luulin, kun ei mennyt häiriöön. Jonku tuhannen km:n jälkeen viat palasi ja paheni vain. Nyt pari viikkoa sitten meni todennäköisesti lopullisesti. Kylmänä kun lähtee liikkeelle, toimii ajallisesti n. 1min ja menee häiriöön ja heittää vapaalle, sitten pysäytys ja uudelleen käynnistys. Lähtee häiriötilassa käyntiin ja liikkeelle, mutta D asennossa ei vaihda isompaa. Manuaalilla vaihdettaessa toimii vain parittomat vaihteet 1,3,5. Eli 1:llä kierrokset yli 3000 ja tupla liikkeella 3 päälle ja sama 3->5. Automaatti vaihtaa 5->3 kierroksilla n.1100 ja sama 3->1. Jos maltaa ajaa alle 50km/h niin selviää 1 ja 2 vaihteella, jotka toimii tuolloin normaalisti. Kun vaihtaa 3, niin hetken päästä menee häiriöön ja edellä kuvaamani toiminnot edessä.
Vikakoodeiksi antaa aina P0700 "Vaihteiston ohjausjärjestelmän virhetoiminto" ja vaihtelevasti P0766 "Vaihteistosolenoidi D suorituskyky tai juuttunut päälle", P284F "Vaihteistohaarukka C, ei-pyydetty liike", P1719 "Moottorivääntö signaali", P0771 "Siirtosolenoidin E toiminta", ja U0401 "Vääriä tietoja vastaanotettu moottorin ohjausmoduulista/voimansiirron ohjausmoduulilta".
Olen lukenut paljon juttuja tältä palstalta, mutta suoranaisesti samanlaista kuvausta en ole löytänyt.
Olen etsinyt vastaavaa laatikkoa lähinnä Suomen markkinoilta, mutta ei löydy. Joitakin yksilöitä ulkomailta, mutta niistäkin suuressa osassa ilmoitetaan rikki. Ei vissiin parhaasta päästä tämä AV9R-7000-AJ ole? Ja sopiiko tähän muu tyyppi?
Oisko palstalaisilla hyviä neuvoja tai onko kenelläkään tietoa korjaamosta tai henkilöstä, joka näitä on korjannut? En mielellään alkais arvausleikkeihin ja vaihtamaan osia osien perään kunnes vika löytyy. Siksi olen etsinyt koko pakettia ja sen jälkeen voin alkaa arvailemaan tähän laatikkoon korjausta.
Itse pystyn aika paljon tekemään, mutta automaattilaatikkoa en ole koskaan edes irroittanut autosta.