Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Moottori, voimansiirto, viritys jne.
Fokkeri
Viestit: 9
Liittynyt: 10 Kesä 2015 21:15

Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja Fokkeri »

Eli auto on vm. 2005 uudempaa korimallia oleva Focus 1,6 koneella ja mittaristossa palaa moottorin vikavalo. Puhelimen softa tunnistaa koodiksi P0171 system too lean (bank 1). Nyt pitäisi sitten löytää syy valon syttymiseen.
Jonkinlaista ongelmaakin on ollut ennen valon syttymistä. Jos auton käynnistää kylmänä esim. yön jäljiltä ja lähtee samantien ajamaan niin auton käytös on muutaman ensimmäisen kiihdytyksen ajan todella epämääräistä. Ei tunnu olevan tehoa juuri ollenkaan ja kiihtyvyys on todella heikko. Saattaa myös jonkin verran nykiä samalla. Jos kone on valmiiksi lämmin tai malttaa odottaa liikkeellelähtöä käynnistyksen jälkeen muutaman minuutin, ei ajoon lähdössä ole mitään ongelmaa. Välillä myös saattaa esiintyä pidempäänkin tuota tehohävikkiä.
Olen tuota koodia nollannut välillä, mutta tulee aina takaisin ja tämä tapahtuu useimmiten moottoritiellä 120+ vauhdissa tai sitten hieman joutuisamman kiihdytyksen jälkeen. Voisikohan siitä päätellä jotakin?
Olen koittanut etsiä imuilmavuotoja ja kerran niitä etsittiin myös merkkihuollossa, mutta mitään ei löytynyt. Myös molempien lambdojen toiminta näyttää ainakin puhelimen ohjelman perusteella normaalilta, joten niitä en ole raaskinut ainakaan vielä alkaa vaihtamaan. Seuraavaksi olisi tarkoitus perehtyä PCV-venttiiliin toimintaan. Ensin se pitäisi vain löytää :D Olisiki vinkkejä mistä päin sitä kannattaa alkaa kaivelemaan ja onko kuinka kettumaista päästä käsiksi? Olisiko joku keino todeta, että onkohan se ehjä vai jotenkin viallinen? Myös muita vinkkejä vian paikannukseen kiitos :)
anon1
Viestit: 1047
Liittynyt: 04 Maalis 2015 18:29

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja anon1 »

Tässä paikantamis vinkkejä.

-Imuilma vuodot
-Viallinen lämmitettävä happitunnistin
-Sytytys vikoja
-Vialliset ruiskusuuttimet
-Pakokaasujen kaasuvuodot
-Väärä polttoaineen paine
-Polttoaineen puute
-Viallinen Mass Air Flow (MAF) anturi
-Kampikammion tuuletus viallinen (PCV)
Mondeo -09 2.5T Panther Black
:ford:
It`s my way or no way.
Krisse
Viestit: 1424
Liittynyt: 05 Helmi 2005 20:54
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja Krisse »

No siinäpä hyödyllinen lista :?

Ite kyllä lähtisin jostain anturipuolen jutusta. Mahtaakohan ecu saada oikean lämpötiedon anturilta? Jos sulla joku lukulaite on niin kato nyt vaikka mitä se kertoo lämpötilan olevan ekun mielestä kylmänä, silloinhan se pitäisi olla palttiarallaa kuin ulkolämpökin. Ja näkeekö sillä kaikkien lambdojen (ainakin 115 heppasessa neljä, luultavasti 100 heppasessakin) arvon ja osaatko tulkita niitä? Voisihan niistä joku olla pimeänä ja ohjata moottoria sitten niin että anturilta tulee juuri ne arvot mitä pitääkin, mutta todellisuus olisi toinen. Varsinkin toi heti kylmänä lakkoilu voisi liittyä tähän aiheeseen ajatuksella että lambdassa ei lämmitys pelaa tms.
Kaikenlaiset rojektini @ http://wonk.sytes.net/76s/
anon1
Viestit: 1047
Liittynyt: 04 Maalis 2015 18:29

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja anon1 »

Anteeksi , että olen olemassa! :(
Mondeo -09 2.5T Panther Black
:ford:
It`s my way or no way.
GeeTee-
Viestit: 1412
Liittynyt: 03 Kesä 2006 02:41

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja GeeTee- »

Kuulostaa kyllä aivan imuilmavuodolta, joku letku, liitin tai tiiviste jostain päin murtunut.
Fokkeri
Viestit: 9
Liittynyt: 10 Kesä 2015 21:15

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja Fokkeri »

Joo pitääpä vaikka katsoa viikonloppuna minkälaisia lämpötiloja näkyy.

Imuilmavuoto olisi kyllä itselläkin ykkösenä mielessä, mutta kun ei tunnu löytyvän. On kyllä niin ahdastakin konehuoneessa että saattaa olla ettei CRC:tä ole päässyt suihkimaan ihan joka paikkaan niin että vuoto löytyisi.
Lambdoja on vissiinkin vain kaksi (?) kun on 100hv malli niin eikai siinä oikein muita mahdollisia paikkoja ole kuin ennen kattia ja katin jälkeen? Sen verran niitä tulkitsin, että ensimmäisen arvo heitteli ylös alas vuorotellen niinkuin kai kuuluukin kun on säätöanturi ja katin jälkeisen arvo pysytteli noin arvossa 1.
Sytytysvioista sen verran, että tulpat ja puola on ainakin kertaalleen vaihdettu kun näitä samoja ongelmia on esiintynyt eikä poistanut ongelmaa. Ja tuota MAF-anturia ei taidakaan olla tässä vaan MAP tai TMAP-anturi joka mittaa imuilman painetta ja lämpöä. Onkohan tuollainen yhtä herkkä vikaantumaan kuin toi perinteinen MAF?
akio
Viestit: 6
Liittynyt: 12 Kesä 2015 09:40

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja akio »

täällä samaa vikaa (tosin vm2000 1.6 zetec)

antoi vaivan jälkeen P0171 vikakoodin ja sitä ennen hyvä kun edes kävi

vaihdettua:
-PA-pumppu
-PA-suodatin
-Moottorin ilmansuodatin
-MAF
-Tulpat (motorcraft)
-Tulpanjohdot
-Puola
-PCV venttiili
-PCV putket
-Tyhjäkäyntimoottori putsattu ja vuotava tiiviste vaihdettu
-Maadoituksia putsattu konehuoneesta

sitä mukaa kun osaa vaihdettu on alkanut käynti vähän paranemaan, mutta ei vielä hyvä.
ainakin silmin katsottuna pakosarja näyttää ehjältä, käsin ei tunnu vuotoa eikä kuulu, lambdan jännitteet näyttää ok.
Ensi viikolla saan vielä kaasuläppäkotelon tiivisteen, vaihdan varmuudeksi kun kuulostaa suhisevan sieltä (huomaa erityisesti kun täpäyttää kaasua).

itselle ei tule enää muuta mieleen kuin vuotava imusarja. ideoita otetaan vastaan

ja oireet tosiaan että kylmänä lähtee huonosti käyntiin ja liikkeelle. Veto poissa ja lämmin kone täyskiihdytyksellä focus masentuu noin 4000rpm kohdalla
akio
Viestit: 6
Liittynyt: 12 Kesä 2015 09:40

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja akio »

tarkastellaan kun töistä pääsee. lisätään vielä sen verran, että päästöt meni leimalla hyvin läpi niin sen perusteella uskoisin kuitenkin jaon olevan ok
Fokkeri
Viestit: 9
Liittynyt: 10 Kesä 2015 21:15

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja Fokkeri »

Semmoinenkin unohtui aiemmin mainita, että toisinaan kiihdytyksissä kone taitaa nakuttaa jonkun verran tai ainakin oletan äänen olevan nakutusta. Ei taida pidemmän päälle tehdä kyllä hyvää koneelle.. Ja myös kulutus on mielestäni suurempi kuin pitäisi.

En ole nyt ehtinyt taas pariin päivään tutkimaan konepellin alle, mutta se kiinnostaisi edelleen missäpäin tuo PCV-venttiili sijaitsee niin saisi selville olisiko siellä letkussa tai letkuliitoksessa vuotoja. Tulpanjohdotkin voisi koittaa vaihtaa kun niitä ei tietääkseni ole vaihdettu nyt ongelman esiintymisen aikana.
anon1
Viestit: 1047
Liittynyt: 04 Maalis 2015 18:29

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja anon1 »

Jos olen oikein ymmärtänyt,niin pcv-venttiili löytyy egr-venttiilin vasemmalta puolelta hieman yläviistoon.On sellaisessa T mallinen letkuhässäkkä.
Ja egr-venttiilihän löytyy koneen edestä oikealla puolella.Letkuhässäkkä on 15-20 senttinen.
Mondeo -09 2.5T Panther Black
:ford:
It`s my way or no way.
akio
Viestit: 6
Liittynyt: 12 Kesä 2015 09:40

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja akio »

Tuossa vanhemmassa on imusarjan "sisällä"/alla miten nyt asian haluaa sanoa.

Oma nyt edistynyt että imusarjan tiivisteet vaihdettu ja tankkivarusteen tiiviste jäänyt löysälle. Jälkimmäisen kun korjasi alkoi käymään paremmin. Tosin nyt huomasin että polttaa öljyä (väärää laatua?). Puristukset ja jako ok.

Ootellaan vielä kaasuläppäkotelon tiivistettä
akio
Viestit: 6
Liittynyt: 12 Kesä 2015 09:40

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja akio »

Öljyt oli tosiaan väärät ja sitä oli siellä liikaa. Nyt rokkaa
Fokkeri
Viestit: 9
Liittynyt: 10 Kesä 2015 21:15

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja Fokkeri »

Ainakin nuo lämpötilat näytti itellä olevan ihan ok. Tarkastelen taas hommaa lisää kun ehdin
akio
Viestit: 6
Liittynyt: 12 Kesä 2015 09:40

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja akio »

Oma teki silti vielä samaa mut vähän paremmin kävi. Tarkastin taas kaikki anturit ja oli ok. Mittasin bensanpaineet niin oli tyhjäkäynnillä ja kierroksilla 1.8 bar. Tarkastin taas pumppuasetelman ja huomasin että 3/3 imusihtiä oli jokseenkin tukossa. Uusia ei hyllyssä joten putsasin vanhat. NYT toimii eikä tunnu miltään 1.2 litraiselta enää :P
Fokkeri
Viestit: 9
Liittynyt: 10 Kesä 2015 21:15

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja Fokkeri »

Tässä nyt näköjään vierähti kuukausi aikaa välissä, mutta kun kotikonstein ei vikaa tuntunut löytyvän niin vein auton korjaamolle. Siellä sitten melko nopeasti selvisi että polttoainepaineet ovat täysin pielessä elikkä reilusti liian alhaiset ja vikana viimeisiään vetelevä polttoainepumppu. Paineet kuulemma 1,9bar ja normaalit arvot 4-5bar. Hinta-arvioksi annettiin n. 800-900€..

Ajattelin että kiitos mutta ei kiitos ja hain auton pois ajatuksena nyt sitten etsiä pumppu halvemmalla kuin korjaamon tarjoama noin 550€ maksava pumppu. Nopealla vilkaisulla netistä löytyi pumppuja ainakin 120-230€ hintaan eli "hieman" edullisemmin. On vaan vissiinkin aika vaikea homma vaihtaa itse eli varmaan täytyy kuitenkin jollekin pajalla tuo vekotin vielä kuskata kun on saanut pumpun hommattua jostain.
Fokkeri
Viestit: 9
Liittynyt: 10 Kesä 2015 21:15

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja Fokkeri »

Onkohan näissä autoissa pysynyt tekniikka samana vuodet 2005-2010 vaikka jossain välissä tulikin se pieni facelift-päivitys. Jos sattuisi löytämään hieman uudemmasta esim. 2009 vm Focuksesta uuden pumpun niin onko tietoa että meneekö suoraan paikoilleen vai onko erilainen uudemmissa malleissa?
akio
Viestit: 6
Liittynyt: 12 Kesä 2015 09:40

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja akio »

pumpun yhteensopivuudesta en osaa sanoa, mutta sen verran voin neuvoa että osta sellainen missä on koko asetelma suotimineen.
Tuohon vanhempaan maksoi fixus liikkeestä noin 160e.

eipä se ihmeempi ole vaihtaa, tiputtaa tankin tai varovasti leikkaa huoltoluukun
Fokkeri
Viestit: 9
Liittynyt: 10 Kesä 2015 21:15

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja Fokkeri »

No nyt on bensapumppu vaihdettu ja kaikki ongelmat on poissa :D
anon1
Viestit: 1047
Liittynyt: 04 Maalis 2015 18:29

Re: Focuksen vikakoodin syyn paikallistamista

Viesti Kirjoittaja anon1 »

anon1 kirjoitti:
Eikös ollut hyödyllinen lista rkisse, kun paljastui polttoainepuolen viaksi. :lol:
Mondeo -09 2.5T Panther Black
:ford:
It`s my way or no way.
Vastaa Viestiin