Koritinaus, syövyttävä pasta???
Lähetetty: 21 Tammi 2012 20:10
Puoli vuotta sitten tein muuan Volkkariin ensimmäistä kertaa elämässäni koritinaustöitä, tein ohjeiden mukaisesti ja jälki oli hyvin siistiä. Koritinatut kohdat ruostuu Volkkarissa niin hemmetisti, ei mistään muualta, nyt puolen vuoden jälkeen ihan ruostekukkaa puskee pintamaalista asti läpi. Seuraavaksi olisi edessä Taunuksen koritinaus, enkä aio missään nimessä samaa virhettä enää koskaan toistaa.
Elikkäs Volkkarin kanssa käytin Motonetistä hankkimaani tinalyijyseosta sisältävää koritinauspastaa. Lämmittämiseen käytin lämmöntarpeen mukaan joko isoa sähköjuotoskolvia tai nestekaasupoltinta, ja tinaksi tuota BERA-merkkistä koritinatankoa. Ruostetta ei varmasti jäänyt alle yhtään, sillä kaikista mätäpaikoista ruostunut pelti oli leikattu reilulla kädellä kokonaan pois, eikä näkyvää ruostetta jäänyt mihinkään. Peittasin pellit vielä 47% fosforihapolla molemmin puolin antaen vaikuttaa puoli tuntia, kuten teen aina peltitöiden yhteydessä. Täysin samat menetelmät ovat aina ennen kestäneet erinomaisesti, erona oli siis vain koritinaus, eritoten hitsaussaumojen täyttäminen koritinalla aiemmin käyttämäni kitin sijasta.
Tuosta koritinauspastasta jäi ruskeaa kökköä, jota en kokonaan saanut ainakaan tinalla täyttämistäni hitsisaumoista pois. Kokeilin kaikilla keksimilläni tököteillä yrittää sitä puhdistaa, mutta ei se millään liuennut pois. Puhdistin siis kaiken, jonka mekaanisesti sain poistettua. Mobilistissa olleen koritinausohjeen mukaan rätillä pyyhkäisy kuumasta peltipinnasta riittää tuon poistoon, mutta ei nyt ainakaan omassa tapauksessani.
Minkälaista pastaa olette käyttäneet koritinaustöissä? Onko kestänyt ruostumatta? Oletteko tinanneet hitsaussaumoja välttääksenne kitin käytön, kuten tein nyt? Onko kokemuksia tästä Motonetin pastasta? Millä ruskean kökön saa kokonaan pois, saumakohdista ei varmasti kokonaan mitenkään. Olen kuullut, että pelkkää juotoshappoakin voi käyttää koritinatangon kanssa ilman pastaa tai juoksutteita, onko muita käytännössä toimiviksi osoittautuneita keinoja? Luulisi että pastakin on ihan toimiva keksintö, kun siitä joka paikassa puhutaan?