Sivu 1/1
Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 07 Loka 2009 13:52
Kirjoittaja Daisy
Heitämpä pienen haasteen ja otan arvailuja vastaan

Eli autona 2D Ford Fiesta 1.4 -90
Kerronpa Fiaskon tarinan.. Elokuun 4. vaihdettiin oikea etulaakeri. Se alko ääntelemään jo parin viikon kuluttua. Minulle vain sanottiin jotta se on Ford. Ääni koveni ja syyskuun puolessa välissä mua jo uskottiin että kaikki ei oo ok. Auto korjaajalle ja kas, oikea etulaakeri menny, kilometrejä tässä välissä tullut 4,500km. Ja oli laakeri rikkonu navan samalla. Syyksi epäiltiin että ensimmäinen laakeri oli ollut maanantaikappale.
Noh. Autuaana ajelimme auton korjaamolta kotiin ja mies kävi töissä kerran ja kas, krahnutus alkoi kuulumaan taas. Ajoin 50 km töihin ja ääni oli jo sen verran kova ettei mankkakaan sitä peittänyt. Eli TAAAAAS oli oikea etulaakeri mennyt, tälläkertaa km kertyi hurjat 360 km . Nyt auto vietiin eri korjaajalle koska epäiltiin ettei ensimmäinen ollut asentanut niitä oikein.
Kaikki taas auki ja laakeri oli murusina. Autosta syynättiin kaikki mahdollinen mikä olisi voinut rikkoa laakerin mutta mitään ei löytynyt. Autoon asennettiin taaaas uusi laakeri ja samalla katottiin aurauskulmat, joissa oli myös hieman heittoa.
Onnellisina taas ajeltiin ja lievää krahinaa oli, tällä kertaa hieman erilaista ja päädyttiin vaihtamaan jarrulevyt ja palat. No, se krahina loppuikin ja vanhat olikin erittäin roposes kunnos.
No, eilen illalla kun mies kotiutui töistä, oli taas krahnutus alkanut ja tänään käytettiin autoa kolmannella korjaamolla ja korjaaja lenkin ajettuaan totesi että, oikea etulaakerihan se. Ja kilometrejä tälle laakerille sitten tuli 1200 km .
Maanantaina sitten menee auto taas korjaukseen, nyt tälle kolmannelle korjaajalle. Hän meinas että koska sinne on ostettu näitä "halpis" laakereita mm motonetistä, ne on saatu asentaes rikottua koske ne on niin "pehmeitä"

verrattuna laadukkaampaan... No, nyt sit hän laittaa sinne uuden laadukkaamman laakerin maanantaina mutta mä en jaksa uskoa että se pelkästään auttaa.
Olisiko tietoa / veikkauksia mikä tuon laakerin rikkoo ?
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 07 Loka 2009 15:37
Kirjoittaja JyriN
Miksi autoon ylipäätään vaihdettiin laakeri silloin elokuun alussa? Ihan itekseen oli menny vai autettiinko hajoamista esimerkiksi kanttikivellä tai ajamalla johonkin monttuun tjsp?
Mun veikkaus on, että se laakeri hajoaa siksi, että vetoakselin uloin osa (se mikä menee sen laakerin läpi) on kiero (seurausta jostain mikä rikkoi sen 1. laakerin) tahi laakeripesä on väljä eikä enää laakeri enää keskity oikein. Napa voi myös olla vaurioitunut, aiheuttaen laakerivaurion, mutta kuvittelisin sen tuntuvan ajossakin (tärinänä).
Kokeile hankkia seuraavaksi vaikka purkuautosta kokonaan uusi vaihtonapa / olka-akseli / laakeripesä. Hintakaan ei ole paha, aika lailla sama mitä uusi laakeri maksaa

Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 07 Loka 2009 16:32
Kirjoittaja Mondeomies
"jotta se on ford..." ei jumakauta mitä asennetta korjaamolla! joo, ford on ford ja ooppeli on ooppeli ja mersu on mersu. mitä sitte???? no joo... Mulla on kans ´90 fiesta xr2i. oon vaihtanut laakerin eteen kuskinpuolelle ja taakse molemmille puolelle Motonetin tavarasta. sanovat että merkkikorjaamot käyttää kans samoja romuja, onko totta mene ja tiedä. mut pointti on se et ihan hyvin on motonetin osat kestäny. ainaki laakerit mitä mä oon ostanu.
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 07 Loka 2009 17:08
Kirjoittaja Daisy
JyriN kirjoitti:Miksi autoon ylipäätään vaihdettiin laakeri silloin elokuun alussa? Ihan itekseen oli menny vai autettiinko hajoamista esimerkiksi kanttikivellä tai ajamalla johonkin monttuun tjsp?
Eli ostin auton tuolloin ja siinä oli laakerikipua silloin, syytä miksi on alunperin mennyt, en tiedä
Mun veikkaus on, että se laakeri hajoaa siksi, että
vetoakselin uloin osa (se mikä menee sen laakerin läpi) on kiero (seurausta jostain mikä rikkoi sen 1. laakerin) tahi laakeripesä on väljä eikä enää laakeri enää keskity oikein. Napa voi myös olla vaurioitunut, aiheuttaen laakerivaurion, mutta kuvittelisin sen tuntuvan ajossakin (tärinänä).
Onkos tuo niin ku sama ku vetonivelen pää ? Napa vaihdettiin siis tuossa toisessa vaihdossa uuteen.
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 07 Loka 2009 22:48
Kirjoittaja JyriN
[quote="Daisy]
Onkos tuo niin ku sama ku vetonivelen pää ? Napa vaihdettiin siis tuossa toisessa vaihdossa uuteen.
[/quote]
Kai ne ammattikielellä kutsuu sitä noin

Tämä veikkaus johtui siitä, ettei tuolla nurkalla kovin montaa osaa ole, mikä voisi noin nopeasti rikkoa sen laakerin, kun perusasiat ovat kunnossa. Kun tuo autokin on jo vähän iäkäs, niin suosittelen etsimään siihen jostain purkuautosta uuden olka-akselin / laakerituen ja vetarin, jos halvalla saa
Tässä vaihtoehdossa on sekin hyvä puoli, että jos se laakeri vielä rikkoutuu, niin sitten vikaa saa etsiä ratin ja selkänojan välistä.

Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 07 Loka 2009 23:05
Kirjoittaja BlackEscort
Motonetistä on saanut noita 500km kestäviä laakereita. Sitä en tiiä miksi laakerit ei vaan kestä, olisko liian pehmeetä metallia kiinassa käytetty? Mutta alkuperäiset laakerit on sitten kolmannen motonet laakerin ja 1500km jälkeen ruvennut kestämään.
En suosittele motonetin laakereita kenellekkään...
BTW...minkä merkkisiä noi hajonneet laakerit oikein on? Ite en jaksa muistaa nyt millään...ja vaikka olis skf:n paketti, mutta mitäs lukee ite laakerissa?
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 08 Loka 2009 13:21
Kirjoittaja Daisy
Mä olisin nyt sitä mieltä, vaikka muahan ei kuunnella, että laitattaisin maanantaina siihen uuden vetarin myös samalla ku sinne asennetaan se uus laakeri...
Onko ihan tyhmä idea ?
Vituttaa ku ukko on autojen suhteen vielä käpympi ku minä ja tuossa viimoisessa korjaamossa ku käytiin, tää asentaja selitti koko ajan ukolle vaikka minä esitin kysymykset
Tyhmiä kyselen mutta tuleeko esim tuossa motonetissä myytävässä vetaripaketissa siis tuo vetonivelen pää samassa vai onkos se sit kiinteesti jotain muuta osaa ?

Joo, urpo ja nainen oon

Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 08 Loka 2009 21:45
Kirjoittaja JyriN
Valitettavasti en osaa sanoa mitä Motonetin paketti pitää sisällään. Kannataa soittaa ennen kuin menee ostoksille.
Muutenkin tuo uuden vetarin hinta on sitä luokka kova, että minä soittelisin myös muutaman purkaamon läpi ja kyselisin vastaavaa osaa tai mielellään sitä koko laakerituki ja napapakettia tuon vetarin lisäksi. Meinaan vaan, että jos ammattikorjaaja ei ole nähnyt ilmeisen vian lisäksi mitään muuta korjattavaa ja vaihdattaa aina vaan uutta osaa toisen perään, niin tuo tulee nopeesti aika kalliiksi.
Muutenkin veikkaan, että se vika on ennemmin siinä laakeripesässä kuin vetarissa, jos se vetari ei ole selvästi risa. Väljä vetari kannattaa tietty vaihtaa.
Katso nyt ainakin autoporkaamojen inventaarista, että onko sopivaa osaa kaupan lähialueella.
Autopurkaamot.com
Varaosahaku.fi
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 17 Loka 2009 20:14
Kirjoittaja KARVANAAMA
Puristelkaa hyvät ihmiset vaseliinia niihin laakereihin jos vaan niiden koolien välissä on rakoa!!! Mulla on ainaki toiminu...
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 17 Loka 2009 20:18
Kirjoittaja tlundkvi
KARVANAAMA kirjoitti:Puristelkaa hyvät ihmiset vaseliinia niihin laakereihin jos vaan niiden koolien välissä on rakoa!!! Mulla on ainaki toiminu...
Ei vaan litiumrasvaa..
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 24 Loka 2009 20:51
Kirjoittaja hartza
Pyörän napa tai olka-akseli sökönä, ilme jos asentaja itsepintaisesti vaan vaihtaa laakeria? Ei tuo nyt mikään ihme homma ole, mutta pitää kiinnittää mutamaan asiaan huomiota:
Napa(mihin pyörä tulee kiinni) pitää olla jämpti laakeriin ja vetarin uriin, lähtee yleensä pois vain liukuvasaralla. Asennus menee ihan painamalla tai kevyesti naputtamalla. viime laakerinvaihdossa meni napa vaihtoon kun putosi lattialle napamutterin irroituksen jälkeen, oli hieman kulunut.
Olka-akselin pesä mihin laakerit prässätään ei saa olla kuluneet ja laakerin pitää mennä pohjaan asti! Kun napamutteri vedetään lopuksi 280Nm momenttiin, laakerien tulee olla pohjassaan, muuten välys on väärä ja laakerit menee hetkessä. yhden olka-akselin pelastin vingulla kun oli jotain jälkiä seppä takonut laakeripesien pohjaan. Pyöri rengas vähän nihkeästi kun veti pultin momenttiin... tämän sepän asentama laakeri kesti sentään parituhatta kilsaa..
Kyllä, napamutterin momentti on 280Nm.
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 05 Marras 2009 22:41
Kirjoittaja Jerid
Itselläni on 88 mallin Sierra (ohc). Mahdollisesti omistan myös saman ongelman, että takaa oikealta jarrurummun sisältä on se pyörännapa todenäköisesti ottanut itseensä. Tiedustelenkin, että onko nämä osat nykyään romuttamotavaraa, vai voiko uuden osan löytää jostain motonet merkkisestä tai vastaavasta liikkeestä?
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 06 Marras 2009 13:04
Kirjoittaja Obsession
Täältä kanssa ääni tuolle purkaamovaihtoehdolle, osta koko laakeri-napapaketti, mitä suurimmalla todennäköisyydellä kestää koko auton eliniän. Ja mikä on vetoakselin uloin osa? ulompi vetonivel vai?! En tunne fiestan rakennetta, mutta jos on kosketuksissa laakeriin niin vaihtoon vaan ja samasta purkuautosta.
Mulle on asentajat aina sanonut, etteivät halua lähteä etupyörän laakereita vaihtamaan ellei ole ihan pakko koska menee kohtalaisen helposti hajalle asentaessa (puhutaan varmaan prässättävistä laakereista). Ja ihan niin kuin edellä todettiin niin navassa ja kooleissa ei saa olla välystä muuten eivät kestä kovin pitkään. Itsellä kului escortista takalaakereita kuin heinää ja lopulta vaihdoin pyörännavan ja laitoin vielä laakerirasvaa reilusti väliin niin ei ole tarvinnut enää laakereihin koskea. Ja kyllä, on kyseessä motonetin laakeri, tais olla merkkiä SKF.
Re: Ford Fiesta -90 ja paha laakeriongelma
Lähetetty: 06 Marras 2009 19:29
Kirjoittaja juhve
huh huh kyllä niissä laakereissa on ollut vikaa . ittellä kesti focuksessa motonetin takapyörän laakeri kaks viikkoo uuden hain takuuseen nyt on kestänyt. miks oot vaihtanut korjaamoo onhan korjaamoilla takuu työlle joten olisin mennyt valittamaan et onko laakeri ollut alunperin huono vai sössitty prässäys vaiheessa. ite oon työn puolesta vaihtanut satoja laakereita prässäämällä eikä alkuperäset oo ikinä porsinut tossa ajassa