Sivu 1/1

Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 11 Maalis 2009 08:27
Kirjoittaja Hedy
Minulla on 1,6 l -99 Focus, jonka nopeusmittari on alkanut temppuilla. Toimii siis välillä ja välillä taas ei. Esim. eilen toimi moitteetta kauppaan mennessä, mutta poistullessa ei ollenkaan (tässä välissä auto seisoi reilun tunnin parkkipaikalla pienessä pakkasessa). Samallahan lakkaa toimimasta myös kilometrimittari ja autosta häviää aavistus tehoja.

Korjausoppaan avulla olen saanut selville, että vaihdelaatikon kupeessa on nopeudentunnistin, joka välittää sähköisesti tiedon nopeudesta sekä mittariin että moottorielektroniikan ohjausyksikölle. Nopeudentunnistimen liitin on tarkastettu, se on tiiviisti kiinni ja silmämääräisesti katsottuna aivan ehjä.

Toissa kerralla kun mittari lakkasi toimimasta sain sen taas toimimaan napauttamalla mittaritaulua, mutta viime kerralla se ei puolestaan auttanut. Välillä mittari toimii ihan normaalisti esim. 60 kilometrin ajon ajan ja toisinaan se lakkaa toimimasta alle kymmenen kilometrin matkalla. Toisinaan se on pois pelistä pari sekuntia ja toisinaan koko loppumatkan. Ei siis tunnu löytyvän mitään selkeää logiikkaa toimimattomuuteen.

Itse olettaisin, että tuo vaihdelaatikon nopeudentunnistin hajoaa hajotessaan kerta laakista. Vai voiko se temppuilla noin? Jotenkin tuntuisi, että jossain päin on kosketushäiriö. Onko kellään kokemuksia vastaavasta?

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 12 Maalis 2009 14:27
Kirjoittaja JS
Mun vanhassa fokkerissa -99 oli tuota vikaa uudesta asti. Oli siinä muutakin vikaa mutta siitä sitten joskus toisten.
Ajoin sillä fokuksella vuoteen 05 asti ja asialle ei tehty mitään. Se oli sellainen tyyppivika kuten foorti niin osuvasti asian ilmaisi.

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 12 Maalis 2009 18:58
Kirjoittaja focst
nopeustunnistin sökö voi tehdä niin et välillä toimii ja välillä ei.. :wink:

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 13 Maalis 2009 08:25
Kirjoittaja Hedy
Kiitos vastauksistanne! Varasin nyt ajan huoltoon nopeudentunnistimen vaihtoon. Vaihtoaika on kuulemma 15 min-2 tuntia, riippuen siitä katkeaako vanha osa vaihdelaatikon sisään vai ei.. (Tunnistin maksaa 45 euroa.) Isänikin olisi osan varmasti vaihtanut, mutta en viitsi vaivata häntä tällä ja toisaalta en jaksa kuunnella sitä kiroilua, jos osan vaihdossa tulee ongelmia.

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 25 Tammi 2016 17:54
Kirjoittaja Jheinonen
Nostetaan vanha juttu ylös.. Elikäs 2001 1.6 Focuksessa temppuilee nopeusmittari, välillä satunnaisesti tippuu nollaan täydestä laukasta, on n. 20sekkaa pois pelistä ja toimii taas. Veikkaan nopeussensorin vaihtoa, kukaan vaihtanut sitä itse?

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 25 Tammi 2016 19:37
Kirjoittaja anon1
Youtubella on videoita aiheesta Ford Focus Speed Sensor Location And Removal

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 25 Tammi 2016 20:18
Kirjoittaja tuomaz
Yritin vaihtaa ite. En onnistunut. Kiinnityspinniä en saanut millään irti. Huollossa saivat jollain ilveellä irti, eikä maksanut ku jonkun kympin.

Jos haluaa itse kokeilla, niin eihän tuo ole iso homma yrittää. Jos tuntuu ettei lähe, niin vie pajalle tai antaa olla :D

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 25 Tammi 2016 20:21
Kirjoittaja anon1
Näyttävät lukkopihdeillä nyppivän sen lukkopinnin irti.

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 25 Tammi 2016 20:34
Kirjoittaja focst
Välillä lähtee nätisti välillä saa tehdä paljon töitä että irtoaa anturi se lukitus pinni lähtee yleensä melko helposti mutta itse anturi jumii poteroonsa..välillä pilkkomalla pois..

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 25 Tammi 2016 20:55
Kirjoittaja EeroH
Vaihdettiin kaverin kanssa ja oli ihanaa. Jos joku kohtuu korvausta vastaan sen tekee niin ilman muuta ulkoista työ. Mulle sano merkkarilla "Ei voi antaa arviota, ehkä tunti tai päivä..."

Kokeile eka tuleeko pinni ulos. Jos tulee niin sitten vaan anturia kokeilemaan, jos ei helpolla lähde niin 10mm reikä laatikon kylkeen anturin O renkaiden kohdalle. Reiästä saa vedettyä katkenneet O renkaat ulos ja anturi lähtee sen jälkeen helposti. Uusi anturi paikoilleen ja porattu reikä täyteen jotain tiivistemassaa.

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 27 Tammi 2016 11:47
Kirjoittaja ford-n00b
Samaa vikaa ollut MK1 vm. 2002 Focuksessa siitä asti kun sen hankin v. 2013. En ole jaksanut korjauttaa/korjata, kun olen lukenut kuinka veemäistä se on. Tuntuu, että kostealla kelillä anturi toimii kaikista huonoiten, ja mittari saattaa pudota pelistä pois useammaksi minuutiksikin. Pakkasilla ja kesäkuivalla toimii ihan kohtalaisesti, välillä viisari kuolee, mutta nousee heti takaisin. Mietityttää vain, että kuinkahan paljon tuo matkamittari valehtelee autossani, jos mittari on tehnyt tuota uudesta asti? :D Saattaa näyttää helposti 5000 km vähemmän kuin pitäisi kokonaismatkan ollessa n. 217 000 km.

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 27 Tammi 2016 13:23
Kirjoittaja yritäedes
Omassa Focuksessa auttoi tuohon pätkimiseen, ainakin toistaiseksi, kun irrotin anturin liittimen, suihkutin molemmat puolet puhdistussprayllä, kosteudenestoa perään ja takaisin kiinni. Ainakaan tähän mennessä ei ole temppuillut kertaakaan (2-3 kk).

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 27 Tammi 2016 17:13
Kirjoittaja ford-n00b
yritäedes kirjoitti:Omassa Focuksessa auttoi tuohon pätkimiseen, ainakin toistaiseksi, kun irrotin anturin liittimen, suihkutin molemmat puolet puhdistussprayllä, kosteudenestoa perään ja takaisin kiinni. Ainakaan tähän mennessä ei ole temppuillut kertaakaan (2-3 kk).
Onko vaikea operaatio tuo liittimen irrotus?

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 28 Tammi 2016 09:47
Kirjoittaja tuomaz
Semmonen hämärä muistikuva ettei liittimen irroitus ole kovinkaan suuri operaatio. Olisko tuo ollut aikalailla samanlainen lukittuva klipsuliitin mitä muuallakin käytetään, saa auki ohkaisella talttapää meisselillä? Kunhan pääsee auton alle jotenkin fiksusti, niin tuskin on ongelma...

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 28 Tammi 2016 11:06
Kirjoittaja yritäedes
Noin se menee. Auto olisi hyvä saada nosturille tai montun päälle. Anturi on aika hankalassa paikassa vaihdelaatikon takapuolella.
Ja niiden muoviliittimien kanssa on hyvä olla varovainen ja kärsivällinen - lukitukset murtuu voimankäytöllä, varsinkin kun muovi on ollut säiden armoilla 10+ vuotta.

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 28 Tammi 2016 11:20
Kirjoittaja ford-n00b
yritäedes kirjoitti:Noin se menee. Auto olisi hyvä saada nosturille tai montun päälle. Anturi on aika hankalassa paikassa vaihdelaatikon takapuolella.
Ja niiden muoviliittimien kanssa on hyvä olla varovainen ja kärsivällinen - lukitukset murtuu voimankäytöllä, varsinkin kun muovi on ollut säiden armoilla 10+ vuotta.
Jep, tuohon se kaatui taas, ei ole mahdollisuuttta nostaa autoa.

Re: Focus ja nopeus-/kilometrimittari

Lähetetty: 04 Helmi 2016 19:12
Kirjoittaja DonSafetypin
Autona Focus 1.6 -02. Oire: nopeus mittari sauno ihan miten sattuu 0-200km/h välillä ja koska radion volyymi säätyy nopeuden mukaan niin.. Noh liikennevaloissa saatto yhtäkkiä radio mennä täysille ku mittari näytti 200km/h! Nopeusanturin vaihdolla korjaantui. Vaatii montun/nosturin että saa vaihdettua. Itse otin lukkopihdeillä tinnistä ja nytkytin sopivalla paakalla irti.