Sivu 1/1

ajonesto takkuilee Mondeo 2,0 -97

Lähetetty: 10 Elo 2007 10:18
Kirjoittaja puukko
Lähdin kaupan pihasta peruuttamaan ja auto sammui. Aluksi starttasi, sitten ei enää. Virrat paloivat mutta startti ei pyörinyt.

Koodiavaimella sain auton taas starttaamaan. Sen jälkeen vaihdoin avaimen vähemmän käytettyyn, kun luulin, että avain on kulunut. Pari kertaa auto on vielä sammunut senkin jälkeen ja pari kertaa ensimmäisellä starttausyrityksellä auto ei ole inahtanutkaan. Kuitenkin toisella on lähtenyt käyntiin.

Olisiko hommassa kyseessä kulunut virtalukon pohja vai joku muu juttu ajonestossa?


Toinen kysymys koskee ovien sivuverhoiluja. Miten mondeon verhoilut saa irti?

Lähetetty: 10 Elo 2007 21:12
Kirjoittaja puukko
No tänään sippasi lopullisesti. Taas peruutettaessa sammui auto. En ole saanut enää millään avaimella autoa käyntiin. Ajonesto on päällä koko ajan. Kukaan ei osaa sanoa autolle mitään vikaa suoralta kädeltä. merkkihuoltoon kuulemma pitäisi viedä.

Eikös kellään ole ollut tälläistä ongelmaa? olen yrittänyt heilutella johtonippuja, liittimiä ja vaikka mitä. Mikään ei tunnu tepsivän. Huollon mukaan ajonestoissa ei olisi ollut yleensä mitään ongelmia.

Lähetetty: 11 Elo 2007 11:07
Kirjoittaja overboost
Vilkkuuko käynnistykseneston ledi, kun yrität startata? Jos ei, niin vika on jossain muualla sähköjärjestelmässä.

Ovipahvien irroituksesta on juttua auto-hifi puolella.

Lähetetty: 11 Elo 2007 12:49
Kirjoittaja puukko
Kyllä vilkkuu. Onko korjausneuvoja? Ajonestoa ei vissiin voi ohittaa mitenkään?

Lähetetty: 12 Elo 2007 00:01
Kirjoittaja Monteonisti
Vaihda sulakeboxi. 8)

Lähetetty: 12 Elo 2007 14:05
Kirjoittaja puukko
Luuletko, että vika olisi siellä? Perjantaille on aika merkkihuollossa. Olisi pari päivää aikaa vielä itse yrittää räpeltää jotain.

Lähetetty: 12 Elo 2007 23:01
Kirjoittaja Monteonisti
Meidän Eskossa -96 ainakin sulakeboxin vaihto auttoi satunnaisiin käynnistysongelmiin!

ajoneston ohittaminen

Lähetetty: 31 Elo 2007 21:58
Kirjoittaja P.Kuha
Ongelma on seuraava: Mondeo -99 ei starttaa ku joskus harvoin, ajonestossa ilmeisesti vika. Virrat menee päälle mutta valo kellon vieressä vilkkuu ja joskus harvoin palaa vähän aikaa ja silloin auto suostuu starttaamaan. Pystyykö ajoneston kätevästi ohittamaan jollain tee-se-itse virityksellä. vika ilmeni kun illat kylmeni. Ilmeisesti kosteus. Merkkikorjaamolle en autoa vie ihan heti :)

Re: ajoneston ohittaminen

Lähetetty: 31 Elo 2007 22:50
Kirjoittaja hoopee
P.Kuha kirjoitti:Ongelma on seuraava: Mondeo -99 ei starttaa ku joskus harvoin, ajonestossa ilmeisesti vika. Virrat menee päälle mutta valo kellon vieressä vilkkuu ja joskus harvoin palaa vähän aikaa ja silloin auto suostuu starttaamaan. Pystyykö ajoneston kätevästi ohittamaan jollain tee-se-itse virityksellä. vika ilmeni kun illat kylmeni. Ilmeisesti kosteus. Merkkikorjaamolle en autoa vie ihan heti :)
Kuinka vanha akku?

Lähetetty: 01 Syys 2007 09:22
Kirjoittaja P.Kuha
Akun ikää en tiedä mutta kunnossa tuntuu olevan. Vika on siis sellainen että ajonestolaite ei hyväksy avainta virtalukkoon ja ei anna startata. joskus harvoin hyväksyy mutta hermo ei kestä pyöritellä avainta virtalukossa kymmeniä ellei peräti satoja kertoja. Kaksi avainta on autoon ja kummassakin on punainen täplä. Eilen kokeilin heiluttaa ja kopistella sulakerasiaa ja se tuntu auttavan sillähetkellä. :roll:

vika paikallistettu

Lähetetty: 01 Syys 2007 19:08
Kirjoittaja P.Kuha
Mondeon sulakerasiasta löyty vika. Rele R16, sitä ku sopivasti painaa niin pelaa hienosti. Korjaus= käänsin releen jalkoja hieman kieroon niin alko pelaamaan :twisted: Olipa hieman yllätys kun avasin sulakeboxin ja etsin piirilevyjä niin löyty vaan 4kpl sellaisia muovilevyjä joiden välissä/läpi menee johtimet liittimeltä toisille. Ei yhtään tinattua liitosta, kaikki liitokset kätevästi liittimillä= sähkövioilta ei varmasti voi välttyä tulevaisuudessa :lol: :lol: