Natinaa Focuksen etupäästä
Lähetetty: 16 Touko 2007 12:09
Morjens,
Olen tällä keskustelupalstalla kysynyt jo kahta asiaa ensinnä jarrujen natinaa jarrupalojen vaihdon yhteydessä ja toisena Motonetissä myytävänä olevien koiraluiden eroa. Kiitos kaikille vastauksista!
Nyt kysymykseni on edelleen liitoksissa samaan teemaan eli:
Vaihdoin jarrupalat (ostettu Motonetistä) ja jarruista (tai etupäästä?) alkoi vaihdon jälkeen kuulua natinaa. No, ensiapuna tuttu autokorjaaja ruiskutti ”injektioruiskulla” öljyä molempien puolien kaikkein lähimpänä maata oleviin kumi tiivisteisiin (en tiedä paikan virallista nimeä), kertoi siellä olevan muovikuulan, joka on voinut kuivua. Natina ei hävinnyt. No, kävin katsastuksessa - kaikki oli kunnossa, jarrut OK. Katsastusmies sanoi vasemman puoleisen kallistuksenvakaajan olevan vaihtokunnossa. Ajattelin, että sieltä se natina sitten tuli. Kävin hakemassa uudet koiranluut molemmille puolille ja ne vaihdettiin. Natina ei edelleenkään hävinnyt . Tuttu autokorjaaja sanoi, että vika saattaisi olla jarrupaloissa jotka oli vaihdettu, että materiaali ei olisi ollut sopivaa ja pinta olisi lasittunut. Tätä en oikein usko, mutta aion kokeilla jarrulevyille tarkoitettua spraytä. Natina kuuluu siis esim. liikennevaloihin tultaessa, kun vauhti on tosi hiljainen ja kun painaa jarrua (ääni tulee kuitenkin ”pyörivästä liikkeestä”), mutta jos peruttaa ja jarruttaa mitään ei kuulu.
Eli viittaisiko tällainen eteenpäin liikuttaessa tuleva natina, jotenkin etupään ”niiaavaan liikkeeseen”. Jarrupaloja vaihdettaessa toinen jarrusylinteri oli tosi jäykkä (jumissa?) eli piti oikein kunnolla pihdeillä painaa saadakseen sylinterin sisään. Eli mistä ääri mahtaa tulla? Pitäisikö vaihtaa kallistuksenvakaajan runkokumit, onko vika jarruissa, jousissa, vai mitä? Onko muilla ollut samanlaista natinaa etupäässä?
Kiitos asiantuntevista vastauksista!
T: Lauri (Focus vm. 2000, 1.6l, ajettu 120 000km)