Ford muistoja...
Re: Ford muistoja...
Joskus 80-luvun alussa sain käyttööni mustan Fiestan, tuli firmaan vaihdossa johonkin motskariin. Nappasin sen käyttööni ja epäonnekseni pyöränlaakeri alkoi ääntää about 100 km päässä kotoa. Ajoin kuitenkin sen hissukseen takaisin, ääni paheni koko ajan. Kun autoa tutkittiin firman huollossa, huomattiin, että pyörännavan akseli oli sorvautunut aivan paskaksi. Pomo tuli kiittelemään. Oma syy, kun määräsi meikäläisen myymään työmatkakulkuneuvoni, Mosse pickupin. Nuhteluiden jälkeen sain kuitenkin alleni tuliterän Suzuki Alton, se oli aika hassu 3-pyttyinen miniauto. Kokeilin myös Suzuki maasturia, mutta siiinä oli kabiinissa hirveä meteli. Nyt noista SJ410 autoista pyydetään hirveitä summia.
Pari viikkoa sitten ostin mustan Fokuksen, jossa oli myös pyöränlaakeri paskana. Oikein tuli nostalginen olo, kun ajelin noin 80 km kotiin liikkeestä. Onneksi se kesti perille asti ja vielä 10 päivää, kunnes sain tilaamani uudet pyörännavat. Tämä kiinteä napa näköjään kestää rikkinäisenäkin ajoa paremmin kuin entisaikojen irtolaakerit.

fokkewulf kirjoitti: 24 Kesä 2021 09:32 Joskus 80-luvun alussa sain käyttööni mustan Fiestan, tuli firmaan vaihdossa johonkin motskariin. Nappasin sen käyttööni ja epäonnekseni pyöränlaakeri alkoi ääntää about 100 km päässä kotoa. Ajoin kuitenkin sen hissukseen takaisin, ääni paheni koko ajan. Kun autoa tutkittiin firman huollossa, huomattiin, että pyörännavan akseli oli sorvautunut aivan paskaksi. Pomo tuli kiittelemään. Oma syy, kun määräsi meikäläisen myymään työmatkakulkuneuvoni, Mosse pickupin. Nuhteluiden jälkeen sain kuitenkin alleni tuliterän Suzuki Alton, se oli aika hassu 3-pyttyinen miniauto. Kokeilin myös Suzuki maasturia, mutta siiinä oli kabiinissa hirveä meteli. Nyt noista SJ410 autoista pyydetään hirveitä summia.
Pari viikkoa sitten ostin mustan Fokuksen, jossa oli myös pyöränlaakeri paskana. Oikein tuli nostalginen olo, kun ajelin noin 80 km kotiin liikkeestä. Onneksi se kesti perille asti ja vielä 10 päivää, kunnes sain tilaamani uudet pyörännavat. Tämä kiinteä napa näköjään kestää rikkinäisenäkin ajoa paremmin kuin entisaikojen irtolaakerit.
Toi 410 Suitsa oli kyllä kova laite,karu,ruma mutta silti niin cool
Harri
Re: Ford muistoja...
Tais olla 80-90-luvun taitteen hulluja aikoja kun huollon ajaksi sai koeajoon esittelykäytössä olevan uuden Cossu Sierran. Oli viininpunainen neliovinen ja takaveto. En muista oliko nahkapenkeillä.. Oli kova peli siihen aikaan.
Lisäksi muistan että koeajossa oli myös saman aikakauden nelikko Scorpio 2.9:llä. Oli talviaika ja hienosti nousi mäkiä ylös. Oli hieno auto tämäkin.
Lisäksi muistan että koeajossa oli myös saman aikakauden nelikko Scorpio 2.9:llä. Oli talviaika ja hienosti nousi mäkiä ylös. Oli hieno auto tämäkin.
Ford Focus 1.5 Ecoboost Titanium STW -16
Ford Mondeo 1.8 110hv Trend 5d -04
Ex.
Ford Focus 2.0 Trend "RS-look" -01, Ford Focus 1.6 Trend -08, Ford Focus 1.6 Trend -04, Ford Sierra 2.0 Laser -85
Ford Mondeo 1.8 110hv Trend 5d -04
Ex.
Ford Focus 2.0 Trend "RS-look" -01, Ford Focus 1.6 Trend -08, Ford Focus 1.6 Trend -04, Ford Sierra 2.0 Laser -85
-
SiestaFiesta
- Viestit: 26
- Liittynyt: 22 Helmi 2021 12:00
Re: Ford muistoja...
Osui silmiini vanha valokuva veljeni ensimmäisestä autosta jostain 80-luvun alkupuolelta, mahdollisesti 1982. Kyseessä oli silloin jo 10-vuotias -72 mallin Ford Capri. Vekotin oli varsinainen erikoisuus, silloin saamiemme tietojen mukaan jenkkeihin tarkoitettu vientimalli ja siksi monilta yksityiskohdiltaan muista Suomessa pyörineistä I-koppaisista Capreista poikkeva. Mm. etu- ja takavalot oli täysin erilaiset kuin muissa. Kaiken riemun huipuksi joku aiemmista omistajista oli vaihtanut alkuperäisen 1,6 litran koneen tilalle 2,3 litraisen V6:n. Tämä sitten aiheutti ongelmia enemmän kuin tarpeeksi ja oli varsinainen varaosamyyjän painajainen. Itsekin tuolla jonkun aikaa ajelin kortin saatuani, ja edelleen muistan miten hirveä ajettava se oli. Tässä vielä pieni lista murheista mitä moottorinvaihto meille aiheutti:
- Kytkimen vivusto oli itse rakennettu ja tietenkin hajosi surkeasta hitsaussaumasta.
- Nopeusmittari ja vaihdelaatikko kun olivat eri autoista, niin nopeusmittarin vaijeri piti askarrella kahdesta yhdistämällä ja nopeusmittarin näyttämä aivan metsässä.
- V6 vaati alkuperäisestä poikkeavan pakoputkiston, joten edellisen itse askarrellun ruostuessa puhki, ei kaupasta saanut uutta, vaan putket oli hitsattava auton alle palasista kasaamalla.
- Perää ei ollut vaihdettu moottorinvaihdon yhteydessä, joten oli vain ajan kysymys koska se petti V6:n rajumman väännön vuoksi... Onneksi oli helppo vaihtaa.

Moro
Vieläkin muistoissa toi Escort 1300 Sport -74
Sain kortin ja Eskortin -78,ensimmäinen auto,sääli ettei edes yhtään kuvaa ole autosta,silloin ei ollut kännyköitä kameralla ja jos fotoja oli nekin on hävinnyt neljänkymmenen vuoden hulinoissa...huoh

Ja yksi vielä...
Kävin kuolaamassa Niittykummun Fordilla -79 Taunus Coupe V6,2,6 GT:tä -74...kaverini oli tuolloin töissä ko. firmassa ja sanoi että täysi pommi ei kannata rahoja tuohon laittaa...
No en Escort Sport:ia sitten vaihtanut ko. kaunottareen...arvatkaas kuka autolla ilmestyi Suomenojan BP:lle parin päivän päästä...

Ai että vuosi taisi olla -94 kun kaveri näki keltaisessapörssissä 1973 vuoden mk1 Escort sportin myynnissä melkein naapurissa.
Piti sitä sitten käydä katsomassa kun edellisen päivän Starlet kauppa oli mennyt myyjän puolelta puihin. Kiitos toyo myyjälle että oli tehnyt oharit ja Escortti on edelleen tallissa.

Isällä oli 70- ja 80-luvulla Escort ja Taunus ja joskus lainassa Capri. Olin itse silloin pieni ja siksi muistikuvat ovat vähissä. Caprista muistan sen verran, että se suti meidän pihassa.
Eksyin Fordin pariin, kun olin hommaamassa uutta autoa vuonna 2004. Kävin koeajamassa mm. Octaviaa, Boraa, Corollaa, Nubiraa ja Focusta. Focus erottui heti edukseen erinomaisella ajettavuudellaan. Silloin Kehä III oli remontissa ja siellä oli paljon shikaaneita, mitkä olivat Focuksella ajaessa kuin namipaloja.
Koeajamassani Focuksessa oli tosin 1,6-litrainen nuhapumppu ja mieleeni jäi kaivertamaan se, että Focusta oli saatavilla myös 2-litraisella bensakoneella. Näin hyvällä ajettavuudella varustettu auto kun ansaitsee ehdottomasti tehokkaamman moottorin. Autokauppias sai jostain järkättyä sellaisen koeajoon ja olin ihan myyty, kun ammuin rampista Kehä III:lle ja kaikki 130 isoa hevosta repi Focusta eteenpäin.
No olihan 2-litraisen hinta aika suolainen, mutta laitoin nimen paperiin ja tilasin auton. Eipä noita 2-litraisia ihan hirveäsi tähän maahan tullut.
Eksyin Fordin pariin, kun olin hommaamassa uutta autoa vuonna 2004. Kävin koeajamassa mm. Octaviaa, Boraa, Corollaa, Nubiraa ja Focusta. Focus erottui heti edukseen erinomaisella ajettavuudellaan. Silloin Kehä III oli remontissa ja siellä oli paljon shikaaneita, mitkä olivat Focuksella ajaessa kuin namipaloja.
-
Taunusautomaatti
- Viestit: 2789
- Liittynyt: 29 Tammi 2021 22:31
Re: Ford muistoja...
EKa ford eli taunus oli niin hyvä että sen jälkeen onkin mennyt 33 vuotta merkin parissa.
Taunus 80 1.6A
Escort 74 1.4
Sierra 87 2.0 GL
Sierra 90 2.0i cat
Mondeo III 01 2.0TDDI
Mondeo III 03 2.0TDCI
Focus 09 1.8TDCI
Mondeo IV 08 1.8TDCI
Ja edelleen omistuksessa ja ajossakin
Mondeo III 07 2.0TDCI
Transit 350L 2.4TDCI
Sekä muksuilla
Mondeo IV 08 1.8TDCI
Mondeo III 2.0 Ghia
Fusion 1.4
Pää kulkimena kuitenkin nyt Ford alustainen Volvo kun fordilta ei enää saanut kunnollista moottori automaatti pakettia eikä sopivaa koriakaan....etsityissä vuosimalleissa

Taunusautomaatti kirjoitti: 30 Loka 2025 17:55 EKa ford eli taunus oli niin hyvä että sen jälkeen onkin mennyt 33 vuotta merkin parissa.
Taunus 80 1.6A
Escort 74 1.4
Sierra 87 2.0 GL
Sierra 90 2.0i cat
Mondeo III 01 2.0TDDI
Mondeo III 03 2.0TDCI
Focus 09 1.8TDCI
Mondeo IV 08 1.8TDCI
Ja edelleen omistuksessa ja ajossakin
Mondeo III 07 2.0TDCI
Transit 350L 2.4TDCI
Sekä muksuilla
Mondeo IV 08 1.8TDCI
Mondeo III 2.0 Ghia
Fusion 1.4
Pää kulkimena kuitenkin nyt Ford alustainen Volvo kun fordilta ei enää saanut kunnollista moottori automaatti pakettia eikä sopivaa koriakaan....etsityissä vuosimalleissa
Onko tuossa Escortin kohdalla kirjoitusvirhe...muuten kyllä hieno setti
Re: Ford muistoja...
Mun Ford-muistot on siitä erikoisia että tavallaan niitä ei ole...
Porukoilla ei oikeestaan ollu Fordeja, ainakaan takavetosia, mutta silti oma eka auto oli Mk1 Sierra ja syy tässä:

Muut haaveili 200SX:stä, Skylineista, mutta perhanan Colin McRae Rallyn ansiosta Derbi vaihtu Mk1 Sierraan
Välissä oli pre-faceclift Mk1 Sierra, joka kulkiki messissä pitkän toven ennen ku myin ja vaihdoin B2 Omegaan, loppu onkin sitten... nähtävillä Youtuubissa ja ajokorttiotteessa
Mutta, siinä määrin cilin colin jätti jälkensä että isona poikana hommasin vielä yhden Mk1 Sierran ja ajattelin ihan oikeesti tehdä ton replican:

Projekti on nyt vähän tauolla kun vintage-juna meni ohi ja alko "modernimpi" kalusto kiinnostaan, mutta jospa sitä taas innostuisi näihin fiilistely-autoihinki

Opel on pop, mutta Ford on progee
-BMW 325i N52B25 "käyttis ish?"
-Omega B2 2.2 16v "talviauto"
-Omega B2 3.0 V6 "varaharrasteauto"
-Sierra Mk1 -86 "Group A- wnb"
BOREHAMMER
-BMW 325i N52B25 "käyttis ish?"
-Omega B2 2.2 16v "talviauto"
-Omega B2 3.0 V6 "varaharrasteauto"
-Sierra Mk1 -86 "Group A- wnb"
BOREHAMMER
-
Taunusautomaatti
- Viestit: 2789
- Liittynyt: 29 Tammi 2021 22:31
Re: Ford muistoja...
Tosiaan 1.3hapelo kirjoitti: 30 Loka 2025 18:09 Onko tuossa Escortin kohdalla kirjoitusvirhe...muuten kyllä hieno setti![]()
4 ovinen.