Moottoritieajoa

Off-topic-keskustelu
hpford
Viestit: 79
Liittynyt: 03 Huhti 2022 21:28

Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja hpford »

Olen kevään ja alkukesän aikana seurannut muutaman kerran moottoritiellä ajoa ylikulkusillalta kymmeniä minuutteja, sekä lisäksi ajanut moottoritiellä.
Muutama ihmetystäkin aiheuttava huomio:
- Mennään tosi tiukkaan väliin ’ruuhkassa’, kun lähdetään ohittamaan. Usein näkee jarruvalojen syttyvän kun eteen työntyy auto viereiseltä kaistalta.
- Ohituskaistan ’ritareita’ on olemassa, nämä ajavat pitkiä matkoja vasenta kaistaa, vaikka olisi hyvä mahdollisuus ajaa oikeaa kaistaa (kuten laki määrää). Aiempina vuosikymmeninä keittiöspsykologi määritti tällaiset ihmiset niihin, jotka eivät ole päässeet teatterikorkeakouluun tai upseeriksi ja siksi näiden ritareiden pitää näyttää itseään ja autoaan vasemmalla kaistalla ja luulla olevansa muiden yläpuolella - tiedä sitten päteekö tämä keittiö-määritelmä nyky-autoilijoihin.
- Vilkun käyttö on harvinaista kaistan vaihdossa, tosin yhtenä kesäisenä sunnuntaiaamuna klo 8-9 ajoin m-tiellä todellista nopeutta 100km/h. Liikenne oli suht harvaa mutta laitoin merkille, että kaikki ohittajat käyttivät vilkkua - vilkkua käytetään silloin kun siitä on vain vähän hyötyä! Eniten hyötyä saisi vilkun käytöstä vilkkaassa liikenteessä.

Einsteinin kerrotaan sanoneen, että hän tietää kaksi ääretöntä; maailman kaikkeus ja ihmisten tyhmyys, mutta ensimmäisestä hän ei ole ihan varma!
Mk1escos
Viestit: 908
Liittynyt: 27 Joulu 2020 12:51

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja Mk1escos »

Samaa ilmiötä pistänyt merkille, vilkku tuntuu olevan optio monessa uudemmassa kulkineessa. En ymmärrä mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?
Sama on juuri tuo pieneen väliin änkeäminen, ja ohituksen jälkeen aivan keulan eteen vääntyminen vaikka tyhjää olisi edessä.

Tuntuu kuin viimeisen 10-15 vuoden aikana olisi tullut liikenteeseen 50% enemmän kusipäitä ketä ei kiinnosta muut autoilijat pätkääkään tai säännöt.

Hyvin näkee sen milleniaalien vapaan kasvatuksen ja auktoriteettien puutteen. Ei ole saanut pikku kullannupuille edes ääntä korottaa että ei tule traumoja ja tässä on tulos. Piittaamattomia itsekeskeisiä mulkkuja.
yritäedes
Viestit: 2175
Liittynyt: 02 Marras 2010 21:30

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja yritäedes »

Myös isojen ostoskeskusten ramppien läheisyydessä (esim. Lempäälän Ideapark) on melkoista hasardia. Sama se, onko liukasta vai pimeää; kauppaan on kiire ja sieltä pois vielä kovempi kiire. Sieltä vain liikenteen sekaan pienemmän kokoluokan autoilla 110-130 km/t. Kyllä muut väistää... Ja 5 metriähän on ihan OK välimatka puskurista puskuriin noilla nopeuksilla, onhan? Siinä kun yksi kippo pyörähtää poikittain, niin romua ja vammoja tulee kymmenille autoille ja ihmiselle.
Mutta ei se mitään, MULLA on aina kovempi kiire kuin muilla. Sohvaperunatkin alkaa telkusta ihan kohta... :mrgreen:
Mondeo 2.0 TDCI Turnier 2009
Mondeo 2.0 TDCI HB 2003 -ex
Focus 1.6 Zetec-SE Wagon 1999 -ex
Sierra 2.0 OHC Sedan 1989 -ex
Taunusautomaatti
Viestit: 2078
Liittynyt: 29 Tammi 2021 22:31

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja Taunusautomaatti »

sitten siellä motarilla ajelee myös _ulkkuja, jotka ohittelee toisia käyttämällä vakkaria....ohitus kestää kilometrejä...
ja siinä kun on itse väistänyt oikealle jotta nopeempi pääsisi ohi niin alkaa hatuttaan kun se ei tulekaan kuin kilsan luempaa...ja ohittaa seuraavat 10kilometriä.... näissä tapauksissa vilkku vasempaan ja takasin sinne....jossei ohitus mahdollisuus kelvannut niin mennään sitten ite... kun alkaa se oikean kaista hidastelija lähestyyn perä edellä...

yhä yleistyvä ilmiö on myös nuo jotka ajelee satasen tiellä 83 niin kauan kun on mäkiä, kurveja, vastaantulijoita...mutta kun ohituspaikka avautuu tai tulee ohituskaista niin nopeus 105.... ja sen jälkeen heti takasin 83.... näistä tosin ei motarilla isompaa ongelmaa.
hapelo
Viestit: 953
Liittynyt: 24 Touko 2018 21:03
Paikkakunta: Kaukas

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja hapelo »

Taunusautomaatti kirjoitti: 05 Heinä 2023 15:07 sitten siellä motarilla ajelee myös _ulkkuja, jotka ohittelee toisia käyttämällä vakkaria....ohitus kestää kilometrejä...
ja siinä kun on itse väistänyt oikealle jotta nopeempi pääsisi ohi niin alkaa hatuttaan kun se ei tulekaan kuin kilsan luempaa...ja ohittaa seuraavat 10kilometriä.... näissä tapauksissa vilkku vasempaan ja takasin sinne....jossei ohitus mahdollisuus kelvannut niin mennään sitten ite... kun alkaa se oikean kaista hidastelija lähestyyn perä edellä...

yhä yleistyvä ilmiö on myös nuo jotka ajelee satasen tiellä 83 niin kauan kun on mäkiä, kurveja, vastaantulijoita...mutta kun ohituspaikka avautuu tai tulee ohituskaista niin nopeus 105.... ja sen jälkeen heti takasin 83.... näistä tosin ei motarilla isompaa ongelmaa.
Tämän takia välttelen motareita kuin syöpää...lisäksi ST:llä on mukavampaa kurvailla hyviä pikkuteitä👍Esim. Mikkeliin Tuusulasta Mäntsälä->Myrskylä->Artjärvi->etc...

Harri
:ford: "Esko" Escort 1300 Sport -74,"Tauno" Taunus 2.0L -77,"Mustikka" Fiesta Titanium 82hv -10,"Mirri" Fiesta Sport Silver 134hv -12,nyt Fiesta ST 2018 238HP "Lumikki"
Mk1escos
Viestit: 908
Liittynyt: 27 Joulu 2020 12:51

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja Mk1escos »

Moottoripyörä on siitä kiva että noi mulk... voi ohittaa about missä vaan. Sit ne kyllä osaa ajaa sataa ja roikkua perseessä.

Toiset ei vaan kestä sitä että eivät ole kaiken keskiö.
hapelo
Viestit: 953
Liittynyt: 24 Touko 2018 21:03
Paikkakunta: Kaukas

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja hapelo »

Mk1escos kirjoitti: 05 Heinä 2023 18:41 Moottoripyörä on siitä kiva että noi mulk... voi ohittaa about missä vaan. Sit ne kyllä osaa ajaa sataa ja roikkua perseessä.

Toiset ei vaan kestä sitä että eivät ole kaiken keskiö.
👍
:ford: "Esko" Escort 1300 Sport -74,"Tauno" Taunus 2.0L -77,"Mustikka" Fiesta Titanium 82hv -10,"Mirri" Fiesta Sport Silver 134hv -12,nyt Fiesta ST 2018 238HP "Lumikki"
Mk1escos
Viestit: 908
Liittynyt: 27 Joulu 2020 12:51

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja Mk1escos »

Taas niitä ky...iä oli liikenteessä. Ensin vedetään letkaa 70kmh satasen alueella ja kun painaa ohi siitä jonosta niin vilkutellaan valoja ja puidaan nyrkkiä.

Tuijottaako nuo jotain vanhaa navigaattoria mikä on jossain vanhassa tietyö kartassa vai mikä helvetti noita mättää. Ja aina keski ikäinen mies ajamassa jollain saatana riisipaahtimella tai saabilla.

Jotain hyvääkin, neidin kanssa prätkillä liikenteessä ja itse menin edeltä hyvään väliin, auto jonka ohitin teki vielä kunnolla tilaa että neito pääsi samaan paikkaan kivasti ohi.
Tuli oikeasti hyvä fiilis että jotkut vielä huomioi muut liikenteessä.
duckworth
Viestit: 3721
Liittynyt: 22 Syys 2007 15:58
Viesti:

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja duckworth »

Mk1escos kirjoitti: 30 Heinä 2023 20:22 Taas niitä ky...iä oli liikenteessä. Ensin vedetään letkaa 70kmh satasen alueella ja kun painaa ohi siitä jonosta niin vilkutellaan valoja ja puidaan nyrkkiä.
Tuo ongelma muuten kukoistaa myös seututeillä, sillä erolla että myös pakettiautot, asuntoautot ja jopa rekat eivät kestä tulla ohitetuiksi. Eli pahimmillaan yritetään kaasuttaa hulluun vauhtiin kun oot rinnalla, ei sen puoleen aina oon päässy ohi, mutta vituttaa se silti. Ja eräs Proace suuttui niin paljon ohitetuksi tulemisista että alko ajaa 80-alueella mua takaa 110/km/h oikoen mutkat vastaantulijan kaistan puolelta, ennen kun sain karistettua lopulta.

Itseäni ei edes oikeestaan haittaa kun musta mennään ohi, monesti kevennän jopa kaasua jos huomaan että toinen jo rinnalla, ja itsellä ei vauhti riitä, kunnoitan siis nopeampaa liikennettä, myös motarilla :D
Opel on pop, mutta Ford on progee

-BMW 325i N52B25 "käyttis ish?"
-Omega B2 2.2 16v "talviauto"
-Omega B2 3.0 V6 "varaharrasteauto"
-Sierra Mk1 -86 "Group A- wnb"

BOREHAMMER
ynjevi
Viestit: 561
Liittynyt: 14 Huhti 2012 19:23

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja ynjevi »

Kun olen retkeilyautolla liikkeellä, tykkään ajella hiljaisempia pikkuteitä, joissa on jotain katseltavaakin. Nopeus on alle rajoituksen. Kun sitten joku saavuttaa, nostan nopeuden sallittuun, jos ei ole ohituspaikkoja näkyvillä. Jos tiessä on kilometrin suoria, ja ketään ei ole tulossa vastaan, en nosta nopeuttani. Helpommin pääsee ohi ja vedän vielä oikeaan reunaan, näkyvyyden lisäämiseksi.

Mutta mitä pirua se takaa reippaasti saavuttanut jää siihen takapuskuriin roikkumaan? Varsinkin, jos tulee vielä kolmaskin, niin ei kaikilla tyhjillä suorilla se kolmas enää pääse ohi, ja jono on valmis. Sitten nostan vauhtia tai vedän sivuun.

Juuri ajelin satasen alueella jonossa, jossa ekana oli rekka omalla nopeudellaan. Sen perässä roikkui henkilöauto, jolla ei ollut mitään kiirettä ohittaa, mutta ei jättänyt kunnon väliä sille kolmannelle. Kun kolmaskin piti niukkaa turvaväliä, niin puolen kilometrin letka oli valmis.
Ex Ford Mondeo 1,8 TDCi 2009
hpford
Viestit: 79
Liittynyt: 03 Huhti 2022 21:28

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja hpford »

Ajelin yhtenä aamupäivänä moottoritietä puolisentuntia kohti kehäkolmosta ilmassa hieman sumua ja tiestä nousi ilmaan pikkuisen vettä/tuhrua - minusta keli oli sellainen että se vaati takavalojen käyttöä.
Mutu-tuntumalla arvioituna takavalot paloivat vain noin 10% autoista, ajelin pakettiauton perässä alle nopeusrajoituksen, joten ohi menijöitä oli runsaasti, joista tein sekä takavalo että vilkunkäyttö-havaintoja.
Vilkunkäyttö kaistanvaihdossa oli vain hieman yleisempää kuin takavalojen käyttö.

Yhteenvetona: sekä takavalojen että vilkun käyttö näyttää olevan yksinkertaisesti sanottuna vaikeaa!

Kehäkolmosella sitten yllätys, kun siellä takavalot paloivat useammassa autossa kuin moottoritiellä - toki tarkkoja lukuja en osaa sanoa, mutta mututuntuma on tähän on suht vahva ja lisäksi kehäkolmosella ei ollut enää sumuakaan.
duckworth
Viestit: 3721
Liittynyt: 22 Syys 2007 15:58
Viesti:

Re: Moottoritieajoa

Viesti Kirjoittaja duckworth »

Hmmmm, päätin maantieajossa osoittaa malttia tänään, saavuin risteykseen käyttiksellä (vielä Omegalla) heitin auton poikittain/luisuun, tästä kun jatkoin matkaa Mk4 farkku-Mondeo kaahasi selvää ylinopeutta minut kiinni lähelle puskuria täynnä lippispäistä jonnea, en kuitenkaan lähtenyt ajamaan ylinopeutta vaan pidin 80:ssa ja kun Mondeo alkoi selvästi hakea ohituspaikkaa, siirryin korostetusti oikealle ja sen ollessa rinnalla kevesin vähän kaasua. Olosuhteet olivat kuitenkin likimain täydelliset, aurinko paistoi ja kuiva keli, joten ei mitään järkeä lähteä kilpailemaan itseä kevyemmän ja tehokkaamman auton kanssa, kaato sateessa ja vaihtoehtosesti talvella tilanne olisi ehkä ollut toinen kun pelkkä auto itsessään ei ole se ainoa tekijä, mutta pelkällä nopeudella kilpailemiseen en kokenut tarvetta. Olenpas mä tylsä :D
Opel on pop, mutta Ford on progee

-BMW 325i N52B25 "käyttis ish?"
-Omega B2 2.2 16v "talviauto"
-Omega B2 3.0 V6 "varaharrasteauto"
-Sierra Mk1 -86 "Group A- wnb"

BOREHAMMER
Vastaa Viestiin