Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Moottori, voimansiirto, viritys jne.
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

Otsikon mukainen ongelma on siis -06 vuosimallin farmari focuksessani. Kyseeessä on 1,6 litran bensakoneella oleva focus. Auto on ollu minulla keväästä saakka ja tätä talvea aiempaa kokemusta autosta siis ei ole.

Tiedän, että aiheesta on käyty keskusteluja tämän asian tiimoilta ja niissä on todettu, että focukselle suht normaalia siis taitaa olla se, ettei se tahdo lämmetä kunnolla. Halusin kuitenkin nostaa aihetta taas pinnalle.

Ongelma ilmeni alun pitäen siis niin, että puhaltimen ollessa 3 tai 4. asennossa alkoivat moottorilämmöt pudota normaalista puolenvälin lukemasta. Vaihdatin korjaamolla tästä johtuen autooni termostaatin.

Tämän jälkeen autoni ei ole lämmennyt enää normaali käyntilämpötiloihin oikeastaan lainkaan kun lämmitintä pitää päällä, joten auto ei enää vain pudota lämpöjä vaan se ei myöskään jaksa nostattaa enää moottorilämpöjä kunnolla. Pakkaset ovat pysyneet etelän maltillisissa muutaman asteen pakkasissa koko ajan, joten ongelma syntyy jo pikkupakkasilla.

Mitä tässä vaiheessa kannattaisi seuraavaksi tehdä/kokeilla? Auttaisiko lämpötila-anturin vaihto?

Ja vielä lisätäkseni, olen pistänyt jo pahvinpalasen alaritilän päälle, mutta tämäkään ei tuntunut asiaan pahemmin vaikuttavan...
GeeTee-
Viestit: 1412
Liittynyt: 03 Kesä 2006 02:41

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja GeeTee- »

Termarin vaihto ryssitty tai käytetty harakiriosia, alkuperäinen varaosa asianmukaisesti asennettuna parantanee vaivan. Itsellä parilitranen focus, lämpeää ja tarkenee eikä tarvitse pahvien kanssa pelata!
Avatar
mösjöö
Viestit: 939
Liittynyt: 31 Elo 2012 16:54
Paikkakunta: Turku

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja mösjöö »

Kompataan. Ei siinä paljon vaihtoehtoja ole. Orkkistermari maksaa sen noin 40€. Vaihdosta varmaan puol tuntia - tunti töitä (á 90€/h) ja 4 litraa uutta nestettä, niin about 100€-150€ homma, merkillä.
Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota raaka voima ja tietämättömyys ei ratkaisisi
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

Tuli vielä mieleeni mainita, että saan kyllä lämmöt nousemaan puoleen väliin, eli periaatteessa kai termostaatti toimii?

Mutta tosiaan aika todennäköinehän tuo uusi termostaattikin voi olla, ettei se pelaa niin kui pitää... Voiko koneessa olla ilmakupla? ja miten tuo ilmaus mahdollisesti tulisi suorittaa?

Ja kiitos jo vastanneille...
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

Piti vielä käydä tutkimassa ja pohtimassa tuota asiaa. Konelämmöt nousevat normaalia hitaammin kuin aiemmin, mutta kun puhallinta ei pidä täysin lämpimällä, mutta punaisella kuitenkin, niin konelämmöt nousevat puoleen väliin ja pysyvät siellä ihan hyvin. Mutta kun lämpöjä lisää ja etenkin laittaa lisää puhallusta niin johan alkaa lämpötila pudota.

Lämpöä tulee kuitenkin puhaltimista ihan hyvin vaikka lämpötila putoaa lähes 60 asteeseen, joten voisiko vika siis jossain termostaattia ohjaavassa anturissa tms. ?

Jotenkin en haluaisi uskoa vialliseen termostaattiin...
yritäedes
Viestit: 2150
Liittynyt: 02 Marras 2010 21:30

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja yritäedes »

Tiedätkö, mikä on termostaatin avautumislämpötila? Yleisin taitaa olla 82, mutta tarviketermostaatteja löytyy välillä 74-92 astetta. Jos siellä on tuollainen 74 - asteinen, voi lämmöntuotto olla heikkoa.
Orkkistermarille ääni täältäkin. Ja Wahlerin termari toimii ainakin omassani ok.
Whister kirjoitti:focukselle suht normaalia siis taitaa olla se, ettei se tahdo lämmetä kunnolla
Tuota en allekirjoita...
Viimeksi muokannut yritäedes, 13 Joulu 2012 20:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mondeo 2.0 TDCI Turnier 2009
Mondeo 2.0 TDCI HB 2003 -ex
Focus 1.6 Zetec-SE Wagon 1999 -ex
Sierra 2.0 OHC Sedan 1989 -ex
Avatar
mösjöö
Viestit: 939
Liittynyt: 31 Elo 2012 16:54
Paikkakunta: Turku

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja mösjöö »

Ja viittaa edelleen siihen, että termostaatti on kokoajan auki jos sisäpuhaltimella voidaan moottorin lämpötilaan vaikuttaa. Lämmittimen kenno toimii ihan samalla periaatteella kuin jäähdytinkin, vaikka sen jäähdytysteho onkin hieman pienempi riittää se varmasti näillä keleillä myös jäähdyttämään täyden kierron avautunutta systeemiä.

Tuohon näytetään myytävän 74°C termaria, ilmeisesti lämpimiin maihin, 82°C ilmeisesti vakio ja 92°C 1,6 Ti-VCT koneeseen. Nuo aikaisemmat ovat hinnasta päätellen perinteisen mallisia ja tämä jälkimmäinen elektronisesti ohjattu.

Ilmaa siellä ei käytännössä voi olla, koska nämä järjestelmät ilmaa itseitsensä varsin tehokkaasti jos vaan pakkasnestettä on paisarissa.
Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota raaka voima ja tietämättömyys ei ratkaisisi
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

yritäedes kirjoitti:Tiedätkö, mikä on termostaatin avautumislämpötila? Yleisin taitaa olla 82, mutta tarviketermostaatteja löytyy välillä 74-92 astetta. Jos siellä on tuollainen 74 - asteinen, voi lämmöntuotto olla heikkoa.
Orkkistermarille ääni täältäkin. Ja Wahlerin termari toimii ainakin omassani ok. Tuota en allekirjoita...

En tiedä ollenkaan minkä termostaatin korjaamolla sinne laittoivat...Täytynee soitella perään sitten ja tiedustella kyseistä asiaa...
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

Soitin pajalle. 92 asteinen termostaatti. Maanantaina auto taas pajalle :evil:
Avatar
mösjöö
Viestit: 939
Liittynyt: 31 Elo 2012 16:54
Paikkakunta: Turku

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja mösjöö »

Ei se sinäänsä väärä ole. Mietityttää vaan miten se on sinne sohlattu jos ei lämpeä. Tuolla termarilla nimenomaan pitäiski lämmetä ja kunnolla. Hyvään asennukseen kuulu aina testaus ja sitä ei ilmeisesti tässä tapauksessa ole tehty, jos auto on päästetty korjaamolta pois ilman, että on kokeiltu lämpeääkö edes. Jos asian esittää nätisti ja ystävälliseti, olisi mun mielestä ehdottoman kohtuullista, että sinulle koituisi vain mahdolliset osat+pientarvikkeet maksettavaksi. Työn pitäisi korjaamo itse kustantaa kun ovat homman kusseetkin.
Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota raaka voima ja tietämättömyys ei ratkaisisi
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

mösjöö kirjoitti:Ei se sinäänsä väärä ole. Mietityttää vaan miten se on sinne sohlattu jos ei lämpeä. Tuolla termarilla nimenomaan pitäiski lämmetä ja kunnolla. Hyvään asennukseen kuulu aina testaus ja sitä ei ilmeisesti tässä tapauksessa ole tehty, jos auto on päästetty korjaamolta pois ilman, että on kokeiltu lämpeääkö edes. Jos asian esittää nätisti ja ystävälliseti, olisi mun mielestä ehdottoman kohtuullista, että sinulle koituisi vain mahdolliset osat+pientarvikkeet maksettavaksi. Työn pitäisi korjaamo itse kustantaa kun ovat homman kusseetkin.

Täytyy tosiaan ihmetellä tuota hommaa muutenkin, itse olen sen verta skeptinen ihminen yleensä juuri näiden korjausasioiden kanssa, että testaan kyllä heti että tuleeko kuntoon. Ja autoa kun hain sieltä pois niin varta vasten kysyin, että testasitteko, että toimiiko. Lähinnä ihan sillä mielellä kysyin, josko vika olisikin ollut jossain muualla. Mutta ei näköjään.

Vastaus oli, että pojat käytti sitä tuosas pihalla ja lämmöt nousi... Noo siitä sitten testailemaan ja viikon nyt auto ollut ajossa ja ei kertakaikkiaan lämmöt nouse niin kuin pitäisi. Saatika sitten jaksa kone pitää lämpöjä yllä.

Täytyy päivittää taas ketjua sitä mukaan kuin asia etenee...
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

Jahas. Auto kävi jälleen pajalla. Tuomiona ominaisuus...

Luovutan tämän asian tiimoilta, ei ole mielenkiintoa ja rahaa lähteä asiaa sen enempää selvittämään.
Avatar
mösjöö
Viestit: 939
Liittynyt: 31 Elo 2012 16:54
Paikkakunta: Turku

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja mösjöö »

Ja tuomio tuli Ford-liikkeeltä? Kuulostaa varsin omituiselta, jos ei kone lämpiä ja sisällä ei tarkene.
Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota raaka voima ja tietämättömyys ei ratkaisisi
GeeTee-
Viestit: 1412
Liittynyt: 03 Kesä 2006 02:41

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja GeeTee- »

No tuo oma on semmonen, että jos moottorinlämpö on noussut vaikka 1/4 kohdille ja pistän lämmöt täysille ja puhaltimen kolmoselle, niin kylmällä kelillä lähtee lämpö putoamaan ainakin jonku verran. Ajan paljon taajamassa, niin eipä tuo niin nopeasti lämpene muutenkaan, mutta kun moottori on normaalissa käyntilämmössä eli mittari on noin puolessa, niin ei se sieltä mihinkään enää lähde putoamaan vaikka olis lämmöt täysillä ja puhallin millä asennolla, ja lämmintä riittää. Alle kympin pakkasilla ei tarvi pitää edes lämpöjä täysillä ja puhallin on yleensä kakkosella, on lämmin eikä palele.. Jos moottori normaalilämmöistä lähtee lämmityslaitteen voimalla jäähtymään (ja vielä niin paljon, että mittari painuu pohjaan?) niin kyllä jossain on silloin vikaa.
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

mösjöö kirjoitti:Ja tuomio tuli Ford-liikkeeltä? Kuulostaa varsin omituiselta, jos ei kone lämpiä ja sisällä ei tarkene.
Kyseessä oli erään korjaamoketjun ihan asiallisen oloinen paja pk-seudulla. Ei siis ollut merkkiliikkeessä, mutta olivat sieltä apuja kyselleet sekä kuulemma maahantuojalta, kun eivät itse osanneet tehdä asialle mitään. Huvitti jälleen sekin, etteivät lainkaan kuunnelleet, alkuun, että mikä autossa oli edes vikana. Soittelivat perään ja sanoivat että kyllä tää lämpenee yms.

Kun selitin siis skenaarion juurta jaksaen niin ymmärsivät probleeman eivätkä sitten tehneet autolle edes mitään.
GeeTee- kirjoitti:No tuo oma on semmonen, että jos moottorinlämpö on noussut vaikka 1/4 kohdille ja pistän lämmöt täysille ja puhaltimen kolmoselle, niin kylmällä kelillä lähtee lämpö putoamaan ainakin jonku verran. Ajan paljon taajamassa, niin eipä tuo niin nopeasti lämpene muutenkaan, mutta kun moottori on normaalissa käyntilämmössä eli mittari on noin puolessa, niin ei se sieltä mihinkään enää lähde putoamaan vaikka olis lämmöt täysillä ja puhallin millä asennolla, ja lämmintä riittää. Alle kympin pakkasilla ei tarvi pitää edes lämpöjä täysillä ja puhallin on yleensä kakkosella, on lämmin eikä palele.. Jos moottori normaalilämmöistä lähtee lämmityslaitteen voimalla jäähtymään (ja vielä niin paljon, että mittari painuu pohjaan?) niin kyllä jossain on silloin vikaa.

Tähän vastatakseni:

Esim. Tänä aamuna pakkasta 6 astetta. Ajoin 30km eikä lämmöt tulleet kertaakaan puoleen väliin tämän matkan aikana ja en pitänyt puhallinta edes punaisimman alueen pohjassa ja puhallin oli 2.lla.

Ja jos pidän puhallinta esim. pois päältä ja saan konelämmöt nousemaan puoleenväliin. Niin about 2 min menee kun laitan puhaltimen punaisimman alueen maximiin ja puhaltimen 4. lle.

Niin lämmöt putoaa 60 asteeseen. :shock:

Eli tässä nyt ei tosiaan ole kyseessä mikään hätäily kun konelämmöt ei nouse 5min matkan aikana. On aivan sama pitääkö pannua kuumana 10min vai 2h.
jp82
Viestit: 7
Liittynyt: 18 Joulu 2012 12:02

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja jp82 »

Oletko katsonut piilovalikosta moottorin lämpötilaa, miten käyttäytyy kun puhallinnopeutta nostaa/laskee
GeeTee-
Viestit: 1412
Liittynyt: 03 Kesä 2006 02:41

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja GeeTee- »

Eli mittari tippuu "nollille", mulla se ainakin lähtee 60 asteesta? Ei tosiaankaan oo normaalia, termari on joko väärä tai päin prinkkalaa asennettu, ei todellakaan ole mikään ominaisuus!! Ite veisin merkkikorjaamolle ja kiertäisin tuon ominaisuudeksi luokitelleen pajan kaukaa. Mikä "korjaamo" oli kyseessä?
Whister
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Joulu 2012 16:53

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Whister »

jp82 kirjoitti:Oletko katsonut piilovalikosta moottorin lämpötilaa, miten käyttäytyy kun puhallinnopeutta nostaa/laskee
En tiedä miten tuollaista piilovalikkoa käytetään. Tai että onko autossani sellainen ylipäätään?
GeeTee- kirjoitti:Eli mittari tippuu "nollille", mulla se ainakin lähtee 60 asteesta? Ei tosiaankaan oo normaalia, termari on joko väärä tai päin prinkkalaa asennettu, ei todellakaan ole mikään ominaisuus!! Ite veisin merkkikorjaamolle ja kiertäisin tuon ominaisuudeksi luokitelleen pajan kaukaa. Mikä "korjaamo" oli kyseessä?
Joo, mittarin alin lukema on tosiaan tuo 60 astetta josta mittari alkaa myöskin, jonne se suunnilleen putoaa jos tyrkkää täydet lämmöt päälle.

Päättyy 120 asteeseen tuo mittari ja hieman alle puolen välin, noin viisarin leveyden verran on normaali käyntilämpö tuossa aparaatissa aina ollut. Nyt pakkasilla ei tosiaan jaksa nostaa lämpöjä ylös. Vaikka pahviakin olen keulalle laittanut. Sen myös tiedän, että flekti ei autoa jäähdytä.

Jotenkin tuntuu myös siltä, että auto ei lämpeä sitäkään vähää / pysy lämpimänä ennen termarin vaihtoa, joten kai se täytyy vielä sitten tuo termari vaihtaa joko itse tai merkkiliikkeessä.

Ja sen olen myöskin arvannut, lähes 100% varmaksi ettei tuo voi olla mikään ominaisuus tuo, että lämmöt putoavat niin radikaalisti, koska pakkasta ei ole nimeksikään vielä ollut.
Kiitos siis tästä vastauksesta ennen kaikkea!
Avatar
mösjöö
Viestit: 939
Liittynyt: 31 Elo 2012 16:54
Paikkakunta: Turku

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja mösjöö »

Ei missään nimessä ominaisuus. Kyllä mikä tahansa moottori ittensä lämmittää ja kabiinin myös. Etenkin pieni ja kevyt 1,6. Hieman eri asia nämä isommat dieselit kun lämpöä ilman webastoa rupee kuulumaan puolen tunnin urakoinnin jälkeen.
Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota raaka voima ja tietämättömyys ei ratkaisisi
hluukkonen
Viestit: 609
Liittynyt: 29 Loka 2011 12:33

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja hluukkonen »

Itsehän veisin sen auton sinne takas ja sanoisin että laitatte kuntoon ja toinen auto tilalle NYT! :evil:
Krisse
Viestit: 1424
Liittynyt: 05 Helmi 2005 20:54
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Krisse »

No eipä toi oma 1.6 Ti-VCT '06 ole edellä kuvattuja parempi ollut ja olen sentään omistanut tuon uudesta asti.
Kaikenlaiset rojektini @ http://wonk.sytes.net/76s/
jp82
Viestit: 7
Liittynyt: 18 Joulu 2012 12:02

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja jp82 »

Tuo vct-i lämpeneekin jostain syystä hitaammin. Perus 1.6 pitää lämmöt mittarin mukaan normaalissa joka tilanteessa ja kelillä

Tuossa tietoa lontooksi piilovalikosta:


Entering Self-Diagnostic Mode

To enter the instrument cluster Self-Diagnostic Mode simultaneously press and hold the tripmeter reset button and turn the ignition switch to position II.
When tESt is displayed in the LCD release the button.
The instrument cluster will enter the gauge sweep test.
To navigate through the Self-Diagnostic Mode tests press the tripmeter RESET button repeatedly as required.
The self-test is deactivated when the ignition switch is turned to the OFF position or when the tripmeter reset button is pressed and held for 5 seconds.

Available information

Your car may differ from these slightly in content and sequence:
Gauge test
All LCD are illuminated
Indicator bulbs
ROM level (r----)
NVM (EEPROM) level (Er----) - this (e.g. Er0206) is often mistakenly assumed to be an error code!
DTC revision level (dtC985)
DTC. The DTCs stored will be displayed. The DTC codes will scroll through if there is more than one, or "nOnE" if there are none. See below for interpretation.
Road speed mph (SP----)
Road speed km/h (SP----)
Averaged speed, some sort of hex reading (S60---), probably not useful to the end user.
Engine speed rpm (TA----)
Averaged tacho signal, some sort of hex reading (T60---), probably not useful to the end user.
Odometer counter (od ---)
Fuel level sensor (F ---, 010 (empty) - 254 (full))
Averaged fuel level (F60---, range as above)
Fuel flow rate (FL --, hex counter)
Fuel percentage/remaining? Hex? (FP --)
Cylinder head temperature (---C)
Battery voltage (bAt---)
There are many other pieces of information not of interest to the end user, but you'll eventually get back round to the gauge sweep.
Maick
Viestit: 6
Liittynyt: 07 Maalis 2022 10:10

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Maick »

Tulikohan tähän asiaan koskaan selvyyttä? Nostan, koska tuntuisi olleen jo jonkin aika lailla samanlaista vikaa.

Eli kojetaulun mittarin mukaan lämmöt laskee moottorissa, kun lämppäriä panee puhaltamaan sisälle kovaa.

Alkutalvesta kone ylikuumeni, ja pajalla vaihdettiin todnäk. harakiritermari. Myöhemmin vaihdettiin vielä lämpöanturi - ei muutosta. Mittari tuntuu myös nousevan kylmästä aika hitaasti.

Olisko niin, että vika harakiritermarissa? Ei kai kennovikaa?

Kuinka haitallista tuo mahtaa olla, kun Etelä-Suomen talvissa ei nyt kovin pitkään ajella lämppäri täysillä?

Edit: Siis Focus 1.6 bensa -05
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Ford Focus -06 lämmöt ei nouse kunnolla

Viesti Kirjoittaja Renee »

Jos lämmöt ei nouse kyllä se termarissa on vika jos nesteet ok ja ne varmaan vaihdettiin kun korjaamolla oli ja myös ilmattu oikein. Mikä termostaatti siihen vaihtui varmaan laskussa näet ne hinnat .Hinta monesti on se josta tietää minkä laatuinen osa sinne vaihdettiin.
Näissähän tuo avautumislämpötila on korkea jostain luin että 98 astetta. https://www.youtube.com/watch?v=B1zJaz6QPIY

Tietoisku https://koeajolle.com/autoiluvinkit/moo ... -ei-nouse/
Kuva
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Vastaa Viestiin