Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Renkaat, vanteet, jouset, iskarit, jarrut, madallus, jne.
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

Mondeo vm 03 (katsastettu 05/22, jartuissa ei huomautettavaa silloin), kun jätti kuskin jäähdyttelemään, molemmat piti ääntä, ensin Ford, sitten kuski harmissansa:

Edestä oli jo aiemmin ajoittain kuulunut vikinää, joka meni ohi kun jarrutti tai käänsi rattia. Alkumatkasta kuului, kun jotain osui johonkin tasaisesti läpättäen, ei laahaten, ikkuna sattumoidin auki. Sittenpä samalla kertaa vähän pidemmällä ajolla n 20 km ajettua vikinä yltyi yhtäjaksoiseksi. Puolen tunnin huilin jälkeen ajo sujui kunnes ääni vähän yltyi vähäisestä äänekkäämmäksi, korkea vikinä.
Tyypillinen palaneen käry kuten jarruista lähtee, tuntunut milloin edessä milloin takana, myös vas.takana keskiö kuumennut - ja jottei arvailu helpottuisi, sama oikealla edessä, eri ajokerroilla Aluksi siis kuiluu alussa se jonkin johonkin osuminen (läpätys) ja lähemmäs 10 km ajoa, niin alkaa hiljainen vikinä.

Muuta loogista ja toistuvaa kuin ääni, en viasta tajua. Nesteitä ei jarrut ole vuotaneet ja vapaalla huomaan, ettei jarrut laahaa, ei ainakaan hiljennä itekseen vauhtia.
Jarrut vaiko ehkä ohjauspuoli vialla? Korjausaika 🥱 varattuna, sitä odotellessa näitä pohdin.
Taunusautomaatti
Viestit: 1974
Liittynyt: 29 Tammi 2021 22:31

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Taunusautomaatti »

Jarrumäntä tai liukutapit tai palat kiskoissaan jumittaa. Takana myös kässäri voi jumittaa, tyyppivika noissa 2003.

Myös pyörän laakeri voi vikistä ja lämmetäkin.

Pyörä tunkilla ylös kun vikissyt ja pyörittelemään miltä kuulostaa ja jumittaako...mutta kyllä korjaamokin sen hoitaa.
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

Kiitos tiedoista ja vinkeistä :thum
bup:
Lyhyitä ajoja voinen ajaa kuitenkin ennen korjausta.
Tessu200
Viestit: 1131
Liittynyt: 16 Kesä 2019 19:52

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Tessu200 »

itsellä kerran vanhassa Escossa ihmettelin kans ääntä ja paljastuikin etä oli vetoakselinmutteri löysällä,kirrasin sen niin eipä ole ääntä kuulunu.
Noita kannattaa tarkoin kuunnella mikä voi olla,mullakin kun käänti rattia ääni hävisi ja taas tuli,joskus myös vetoakseli tai vielä pahempi koko vetopyörästö tehny samaa,että paikkoja etuvetosessa kyllä riittää!
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

Joo, näin on. Kiitti.

Se kuumentuneen jonkin (jarrut?) haju ... toivon ettei ole turhan laaja korjaus jonka vika vaatii.
Tessu200
Viestit: 1131
Liittynyt: 16 Kesä 2019 19:52

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Tessu200 »

Jos haisee ja jumittaa välillä edessä välillä takana on syytäkin alkaa jarruja herkistelee,laakerit kun kuumenee voi sitten juntata jumiin!
duckworth
Viestit: 3662
Liittynyt: 22 Syys 2007 15:58
Viesti:

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja duckworth »

En saanut ihan kiinni tuleeko tuo vinkuminen siis etu- vai taka-akselilta? Jarrujen laahamisesta ja sen korjaamisesta kyllä löytyisi näkemyksiä ja... kokemuksiakin :twisted:
Opel on pop, mutta Ford on progee

-??? ??? ? R6 24v "käyttis ish?"
-Omega B2 2.2 16v "talviauto"
-Omega B2 3.0 V6 "varaharrasteauto"
-Sierra Mk1 -86 "Group A- wnb"

BOREHAMMER
Tessu200
Viestit: 1131
Liittynyt: 16 Kesä 2019 19:52

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Tessu200 »

Kirjoituksen mukaan edessä vinkunut ja takanakin vannekeskiö kuumentunu kun juminu,että kai sitten jarruissa vikaa lie...
Koskahan sinne on ennen jotain tehty? jos ollu pitkät aja ei ihmekkään.
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

Edestä kuuluu.
Läpätys voisi johtua kumiuraan juuttuneesta kivestä 🤭
Onhan jarruja aika ajoin rassailtu, viimekdi n 1 v sitten palat ja levyt vaihdettu, jarruputkea ja letkua myös.

Niin kiva kun pohditte ja snnatte vinkkiä 🎉 Niin superia! Vanha auto, ains jotakin... Yhden aikuisen huushollissa näiden itekseen pohdinta kun jo välillä kyllöittää.
Tessu200
Viestit: 1131
Liittynyt: 16 Kesä 2019 19:52

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Tessu200 »

Jep siksi nämä foorumit on että asioista ns.puhutaan ja ehkäpä voikin löytyä se oikea syy ja seuraus johonkin.
itse olen löytäny ja taas toinen on saanu minulta vinkin ja hän onnistunu,auto voi olla uusi ta iikivanha silti perusjutut menee aika samoilla urilla kunhan vaan ottaa uudemman tekniikan huomioon.
Etä apu on joskus vaikeaa,nytkin eräs tuttu ihmetelly kun hänen äitinsä diesel Ford Fusion sammuu märällä kelillä?
Sellanen auto pitäs ihan itte nähdä minne vesi pääsee...jollain voi olla jo nyt tuohonkin tieto mitä pitäis suojata tms?
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

🤩😄😛 Niinpä, kyllä on eri asia kuvitella ja hahmotella kuin että on se kohde siinä käsillä. Huomenissa minäkin tiedän enemmän, kerron sitten 🚙💨
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

Vika olikin tiensä päässä olleessa jarrusatulassa, toisessa, edessä, se meni vaihtoon. Nopea homma joten työn hinta sen mukainen. Tarttee seurailla jarruja muutenkin, ja käydä sitten näytillä, jottei tässä ihan houruksi muutu luuloineen.

🏡 Vaihtelevaa kesäsäätä toivotellen!
Taunusautomaatti
Viestit: 1974
Liittynyt: 29 Tammi 2021 22:31

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Taunusautomaatti »

No hyvä että selkisi ja halvalla. :thumbup:
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

Kyllä :D
Tessu200
Viestit: 1131
Liittynyt: 16 Kesä 2019 19:52

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Tessu200 »

Erittäin hyvä että tuli kuntoon ja täällä vielä kerroit ,kiitos.
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

Vika ei korjaantunutkaan jarrusatulan vaihdolla. Ajoin satasta, pitkästä aikaa, nikn jo aljoi vinjsutus ja jopa yhtäjaksoisesti. Jäähdyttele sitten vilkkaan tien varressa hetki, jotta pääseen pois jaloista. Korjaamo jonne ajoin samoin tein oli ylibuukattu, asentaja päällisin puolin "koetteli ja heilutti"... vas.takana jarrut vialla. Suosituksensa mukaan loppumatka 6kymppiä - ihme ja kumma, ei vinguntaa minkäänlaista! Siinä se puolen tunnin jäähtymistauko ollut.
Ajoin eilen 10 km, ja takaisin niin tällä kertaa oik.etukeskiö tuntui lämpimämmältä kuin muut. Uusittu satula siis siellä. Asentajan mukaan oli muuten kunnossa (palat). Oikealla takaa ei lämmennyt. On tää kummaa. Voisikohan olla joku käsijarrumysteeri, tai ohjauspuolen?

Olisi ajettava vieraalta paikkakunnalta kotiin, hiljaisena aikana ja sitä 6kymppiä. Jännittävä mökkireisu 👻
Taunusautomaatti
Viestit: 1974
Liittynyt: 29 Tammi 2021 22:31

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Taunusautomaatti »

kun vinkuu niin mitä tapahtuu kun ilman koskemista jarruun
a) jos kaartaa oikealle
b) jos kaartaa vasemmalle

keskiöt monesti lämpiää ajossa...sellanen kädenlämpönen on ookoo...haisevan lämmin ei ookoo.


jarruja voit testailla itekin... jos autossa tunkki.
Kulma kerrallaan ylös ja rengasta pyörittäen...ahistaako pyöritys.

Käsijarrun voit testata nykäsemällä päälle ja pois ja sitten kokeilla pyöriikö vapaasti takapyörä.
tursas
Viestit: 4008
Liittynyt: 10 Tammi 2006 12:33
Paikkakunta: Vantaa

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja tursas »

Kyllä ne on paskana/jumissa kaikki jarrusatulat etenkin takana ja kässäri siinä sivussa, käsijarru jumissa satulasta ja jää päälle..muutaman vuoden välein vaihtokunnossa..farkun satulat takana kaikista surkeimmat..
search.php?keywords=mondeon+k%C3%A4sijarru+jumissa
Farkku Mondeo 1,8 Bensa, 2002, MK3 STW Turnier Stardust Silver Trend Wagon
duckworth
Viestit: 3662
Liittynyt: 22 Syys 2007 15:58
Viesti:

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja duckworth »

Takajarru siis kitisee ja kuumeenee? Mun mielestä kannattaa ekana testata käyttöjarru perusteellisesti ja olla koskematta kässäriin yhtään, kiertää mäntä kunnolla ja kunnolliseslla työkalulla sisään, tämän jälkeen varmistaa että palat liikkuu ja asettuvat kevyesti ilman runnomista (kuten korjaamolla monesti tehdään :roll: ) kannakerautaan, tarvittaessa viilaa jos eivät asetu ja kannakkeeseen esim. anti-zeizeliä, tässä kohtaa voidaan olettaa ettei palat ainakaan takertele. Seuraavaksi liukutappien putsaus ja rasvaus jarruvaseliinilla. Nyt kannattaa kasata rojut takaisin ja pyörä kiinni. Kun kokeilee pyöräyttää rengasta sen tulisi pyöriä todella kevyesti, mikäli näin kävi voidaan alkaa ihmetellä männän liiketta, polkaise jarrua useita kertoja että tulee kunnolla mäntä ulos ja taas pyöritys testi pitäisi olla yhä kevyt, ehkä pieni koeajolenkki, koskematta käsijarruun ja taas testiä takakulma ylös tunkattuna, jos vieläkin pyörii kevyesti, niin nyt voi nykiä kässäriä ja tutkia taas pyörän liikettä.

Mikäli pyörän liike jäykistyi jo männän ulospolkemisvaiheessa tai koeajolenkin jälkeen, luultavasti tiivisteet satulassa ehtoopuolella, joten joko satula purkuun ja uudet tiivisteet, myös jarruletku voi vanhuuttaan aiheuttaa kummitteluja joten se kannattaa satularempan yhteydessä vaihtaa.

Jos pyörän liike jäykistyi kässärinkäytön jälkeen, menee jälleen tiivisteet vaihtoon, myös syvempää satulasta, koska käsijarrunlinkku jumii.

Vaihtoehtona korjaussarjan asentamiselle on toki hommata uusi satula, jonka jälkeen ei tartte kuin ilmata. Itse vaihtaisin jarruletkun uuteen samalla.
Opel on pop, mutta Ford on progee

-??? ??? ? R6 24v "käyttis ish?"
-Omega B2 2.2 16v "talviauto"
-Omega B2 3.0 V6 "varaharrasteauto"
-Sierra Mk1 -86 "Group A- wnb"

BOREHAMMER
Taunusautomaatti
Viestit: 1974
Liittynyt: 29 Tammi 2021 22:31

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Taunusautomaatti »

takajarrusatula on about 50eur joten ei kauheesti kannata kunnostella ite.
saati liikkeessä varsinkaan... 75 eur tuntipalkalla
Mallu
Viestit: 47
Liittynyt: 27 Joulu 2019 12:23

Re: Jarruissa vika kun vinkuu ja ei?

Viesti Kirjoittaja Mallu »

Joo. Oli se kummaa kun auto nostettu ylös, tutkittu ettei mitään laahaamisra tms ilmennyt, olikin toista kun läksi ajoon. Mutta kun on kaikki jarrut (satulat, palat ym) uusittu, hyvin menee 😗🎶
Nyt myyntiaikeet, töihin pääsee kävellenkin :thumbup: Keväämmällä uuden osto edessä. Onkin sitten oma lukunsa se!
Käytetyn auton kanssa voi tulla eteen pitkä korjauslista kuluneista uusittavista osista, nyt se kokemus nyt on 👌 Mondeon alustassa onkin paljon uutta. Kytkinremppakin tehty 💸 Ajettu 235tkm, ehkä joku sen loppuunsa haluaisi ajaa, kilsoja ja ajoa vielä edessä päin.
Vastaa Viestiin