Ford Fiesta ST 2018

Keskustelua autoista ja autoilusta yleisesti
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

Joo asentaja ei päätä takuuvaihdoista. Tässä kuitenkin auto on huollettu jo Maaliskuun alussa, silloin todettu että iskarit vuotaa ja toimitettava takuutarkistukseen, silloin huollon mielestä ei ollut kiirettä vaihtaa tai tarkistaa enempää koska eka leima vasta 2024, siinä vaiheessa oikein suosittelivat odottamaan leimaa 2 vuoden päästä, sillähän siitä takuukorjauksesta olisi päästy. Käytäntö kuitenkin on, että vuotavat iskarit ei mene leimasta läpi, Laakkonen oli sitä mieltä, että heillä olisi vaihdettu jo huollossa automaattisesti takuuseen, ne takuukäsittelijät on talossa.

Tämän viikon tiistaina auto sitten vietiin takuutarkistukseen, halusin varmistua että alusta on kunnossa ennen kesäreissuja, tehdastakuu on kyllä päättynyt Maaliskuussa, mutta vika on todettu jo takuuaikana, se vaan jätettiin silloin korjaamatta, nyt tämän viikon tiistaina todettiin että iskarit ok että ei vuoda ja molemmat oli menneet heidän iskaritestistä läpi eikä siis tarvitse vaihtaa, että seurataan. Iskarien alaputket oli pyyhitty puhtaaksi, puhdistuksen jälkeen alkanutta uutta vuotoa ei vielä nähnyt kuin nosturissa konttorilla. Sitten kun huomautin, että renkaita vaihtaessa olin selvästi nähnyt että iskari vuotaa, niin olisivat lähteneet Fordilta kysymään saako sen yhden vaihtaa takuuseen, muttan ensin siis ehdotettiin, että seurataan tilannetta, mitään ei vielä tiistaina vaihdettu. Tänään vaihdettiin molemmat ennätysajassa.

Oli kuulemma ollut väärinkäsitys takuuajan loppumisesta, siksi eväsivät korjauksen tiistaina, olisivat tänään vaihtaneet ilman sitä katsastuskonttorin testitulostakin, tajusivat oman virheensä sähköpostini perusteella, tuo katsurilta saatu varmistus ei jätä mitään arvailun varaan, olivat myös iskarit irrotettuaan todenneet toisen täysin sököksi. Ja kyllähän tuon huomasi ajossa, auton perä jämäköityi selvästi. Iskarit on siitä hankala, että niihin tottuu kun ne hitaasti heikkenee ja kun jouset on hyvät niin normiajossa ei juuri iskareiden muutosta huomaa, vasta kun ne vaihdetaan uusiin niin muutos on selvästi havaittavissa.

Näitä sattuu, kannattaa teettää huolto hyvissä ajoin ennen kuin tehdastakuu loppuu ja vaatia mahdolliset korjaukset jo ennen takuun loppumista tai pian sen jälkeen, jos jää odottelemaan joutuu helposti itse maksumieheksi koska vuoden tai kahden päästä on lähes mahdotonta sanoa milloin osat on hajonneet, toisaalta alustaan voi tulla muita vaurioita ja kulumaa kun se ei toimi oikein, sitten se vasta maksaakin.
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja Renee »

Takuukäsittelijä on työpöydän takana onko sillä kristallipallo että se näkee missä kunnossa osa on. Asentaja näkee sen ihan itse jos iskari hervoton ja vuotaa ei siinä tarvitse käydä mitään kallista vastuunpakoilukurssia että saa asian kuntoon ja asiakkaan tyytyväseksi heti kerralla. Tämä oli mielipide. Jos sekundaa myydään se korjaus maksaa sitten määrätyn summan.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
50984045
Viestit: 9
Liittynyt: 27 Joulu 2020 12:47

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja 50984045 »

Tervehdys!

Onko tällä ketään joka pesettää autoaan koneessa ? Itselläni irtosi tänään meinaan toistamiseen 1/2 vuoden sisällä takalasin pyyhin varsineen päivineen. Kone oli Juhlapesun kone mutta ei siinä ole mitään ihmeellistä kuten ei pyyhkimessäkään. Muiden autojen kanssa minulla ei ole kuitenkaan koskaan ollut mitään ongelmaa. Onko vastaavaa ongelmaa ollut Fiestan kanssa muilla ?

P.S. En halua tästä mitään iänikuista käsinpesu - konepesu vääntöä, joten ei tehdä sitä.
Ford Fiesta ST -21
Dandalon
Viestit: 219
Liittynyt: 02 Loka 2017 18:52

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja Dandalon »

50984045 kirjoitti: 14 Touko 2022 12:08 Tervehdys!

Onko tällä ketään joka pesettää autoaan koneessa ? Itselläni irtosi tänään meinaan toistamiseen 1/2 vuoden sisällä takalasin pyyhin varsineen päivineen. Kone oli Juhlapesun kone mutta ei siinä ole mitään ihmeellistä kuten ei pyyhkimessäkään. Muiden autojen kanssa minulla ei ole kuitenkaan koskaan ollut mitään ongelmaa. Onko vastaavaa ongelmaa ollut Fiestan kanssa muilla ?

P.S. En halua tästä mitään iänikuista käsinpesu - konepesu vääntöä, joten ei tehdä sitä.
Kerran vahingossa harjallisessa, ja kymmenet kerrat harjattomassa, ei ongelmia. Tuttu pesee ainoastaan omaansa harjallisessa eikä silläkään ole pyyhkijät irronu.
pollo1
Viestit: 16
Liittynyt: 15 Touko 2022 09:48

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja pollo1 »

Tuli tänään käytyä kokeilemassa kuinka lähelle tota tehtaan ilmoittamaa 0-100 km/s pääsis.No paras oli 7.7s lc päällä olihan muuten jumalaton pauke laatikossa ja suti aika paljon.Mihinkäs aikoihin muut on päässy ihan tavan asvaltti tiellä :?: :shock:
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

pollo1 kirjoitti: 15 Touko 2022 10:14 Tuli tänään käytyä kokeilemassa kuinka lähelle tota tehtaan ilmoittamaa 0-100 km/s pääsis.No paras oli 7.7s lc päällä olihan muuten jumalaton pauke laatikossa ja suti aika paljon.Mihinkäs aikoihin muut on päässy ihan tavan asvaltti tiellä :?: :shock:
Vakiolla en sataseen testannut, mutta viime vuonna loppukesästä kokeilin motarin rampilla ilman LC:tä kuinka lähtee, tasan 7.0 s. Autossa oli silloin Stage 1, isompi välijäähy, avarampaa ahtoputkea jne.

Aika kova se tehtaan lupaus 6.5 s. Toisaalta pitäis saada laina-auto millä testata, omaa ei vaan pysty repimään äärirajoille, jos hajoaa tollasissa kokeiluissa niin sitten vituttaa, ei nää kuitenkaan mitään oikeita kilpa-autoja ole eikä kestä mitä tahansa, yhet takaiskarit jo tuhottu kun vasta 15 tkm mittarissa, ei kestäneet mun ajotyyliä kun ajan mutkiin niin kovaa???. Takavakaaja laitetaan jotta alusta kestää paremmin.

Nyt autossa Stage2 ja viikon päästä alustassa pitäis olla myös takavakaaja kiinni, sitten uutta yritystä. Tolla Stage 2 softalla ei nosta ahtoja yhtä herkästi kuin Stage 1:llä, piti repiä ihan hampaat irvessä että sai kelloon 1.5 bar minkä Stage 1 otti ihan kevyesti, ilmeisesti pakoputki ahdistaa? Alavääntö on kuitenkin julmettua nyt ja auto sinkoilee ilman ahtojakin ihan tolkuttomasti, yhtään uskalla kadulla kokeilla mitään :)

Kesäkuussa Kymiringin radalle testaamaan saako kovempia huippuja, viime kesänä Kymiringillä mittariin 200 km/h, nyt pitäis mennä selvästi kovempaa. Jos siellä mahdollista niin ton sataseen kellotuksen kokeilen myös, viimeksi oli niin paljon ruuhkaa ettei ollu mitään mahiksia pysähtyä radalla.
pollo1
Viestit: 16
Liittynyt: 15 Touko 2022 09:48

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja pollo1 »

fasteST kirjoitti: 15 Touko 2022 12:32

En minä viittiny kokeilla kun kolme kertaa oli se rytinä sen verran ilkeen kuulosta :shock: .Autohan on vakio vielä eli noilla vakio koneenkorvilla se elää aika paljon kun lähtee LC päällä paikaltaan. onko kukaan vielä vieny tohon takaisinkutsuun mikä oli tullu tonne ford passiin eli sen nro on 22s21 :?:
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

pollo1 kirjoitti: 15 Touko 2022 14:34 ...onko kukaan vielä vieny tohon takaisinkutsuun mikä oli tullu tonne ford passiin eli sen nro on 22s21 :?:
Trafi ei tiedä tosta vielä mitään, oliko siinä tarkempaa tietoa mitä korjaavat tai tarkistavat? Mulla loppu just ton Ford Passin tilaus hetki sitten niin ei pysty tsekkaamaan.

Veikkaan että takaiskarit kyseessä koska on turvallisuusriski, mulla ne kesti 15 tkm, ei menny leimasta läpi kun kävin konttorilla mittauttaa :lol:
pollo1
Viestit: 16
Liittynyt: 15 Touko 2022 09:48

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja pollo1 »

fasteST kirjoitti: 16 Touko 2022 12:33

mulla se ilmaantu noin viikko sit tonne passiin ja suomenkielistä sivua en löytäny mut eng sivuja on tos yks eli kyseessä on moottorin öljyn erotin https://www.fordownersclub.com/forums/t ... all-22s21/
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

pollo1 kirjoitti: 16 Touko 2022 13:27 mulla se ilmaantu noin viikko sit tonne passiin ja suomenkielistä sivua en löytäny mut eng sivuja on tos yks eli kyseessä on moottorin öljyn erotin https://www.fordownersclub.com/forums/t ... all-22s21/
Vaikuttaa aika vittumaiselta ongelmalta, mitenköhän paljon moottoria pitää purkaa jotta ton osan voi vaihtaa? Uskaltaako enää ennen korjausta radalle lähteä, menee vielä omaan piikkiin jos kone hajoo radalla?

Tarkemmin kun katsoo, niin ongelma ei ilmeisesti koske kaikkia autoja, mun Fiesta on koottu Saksassa, VIN alkaa kirjaimella W ja ne viat on perkele vieköön juuri näissä saksassa kasatuissa (Cologne on sama kuin Köln). Kutsua pukkaa.

The information below states what it means for your Fiesta when these characters come first on your VIN:

A means it was produced in South Africa
L means it was made in China
W means it was produced in Germany
R means that your Fiesta was manufactured in Taiwan
S means that the car was produced in the United Kingdom
V indicates that the car was made in Spain
X indicates that your Fiesta was made in Russia
3 means that your Fiesta was made in Mexico
9 means that it was made in Brazil
8 means that it was manufactured in Venezuela
Combinations between MA–ME means your Fiesta was manufactured in India; and
Combinations between ML–MR indicates that your car was produced in Thailand
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

pollo1 kirjoitti: 16 Touko 2022 13:27 mulla se ilmaantu noin viikko sit tonne passiin ja suomenkielistä sivua en löytäny mut eng sivuja on tos yks eli kyseessä on moottorin öljyn erotin https://www.fordownersclub.com/forums/t ... all-22s21/
Ei sit kuitenkaan ole paha rasti, se öljynerotin mikä lie on moottorin ulkopuolella, tarkistavat vain vuotaako siitä öljyä. Puolen tunnin homma, sain ajan tälle viikolle.
pollo1
Viestit: 16
Liittynyt: 15 Touko 2022 09:48

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja pollo1 »

fasteST kirjoitti: 16 Touko 2022 17:05

juu itekkin tilasin ajan pajalle ja sain sen 24 päivä.On se hyvä käyttää niin ei jää vastuu itelle jos jotain hajoo.Ja tosiaan on koneen takareunassa kannen kohalla joku muovinen kotelo jonka tarkistavat
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

Kampis 22S21 tehty, autossa ei vikaa. Todella nopea operaatio, noin vartti meni kaikkiaan Laakkosella, ottivat auton melkein heti sisään ja kohta oli valmis.

Jos ei saa kutsua tohon kampiksiin, niin kannattaa silti soittaa huoltoon, lähes kaikki tai kaikki nää suomeen tuodut Mk8 ST autot kuuluu ton kampiksen piiriin ja takuu voi raueta jos hajoaa. Mulle ei ole tullut Fordilta mitään infoa asiasta, täältä luin itekki. Kyseessä on kuitenkin vakava vika, mikäli öljyä vuotaa konehuoneeseen niin sehän leimahtaa tuleen, on muuten kokemusta asiasta, kuumalle pakosarjalle pääsi öljyä ja kone leimahti liekkeihin Porvoon motarilla, onneksi silloinkin oli autossa sammutin mukana (nykyään aina), ei ehtinyt tulla mitään vaurioita, oli vaan yks pakosarjan pultti löystynyt katukilpurista, pultti kiinni ja taas menoks. Turbossa oli niin hirveet ahtopaineet että repi kerran myös pakosarjan irti kannesta, piti laittaa helicoil holkit kanteen että alkoi pysymään kiinni :thumbup:
_JPA
Viestit: 277
Liittynyt: 11 Elo 2020 19:42

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja _JPA »

fasteST kirjoitti: 18 Touko 2022 10:47 Turbossa oli niin hirveet ahtopaineet että repi kerran myös pakosarjan irti kannesta, piti laittaa helicoil holkit kanteen että alkoi pysymään kiinni :thumbup:
Kuinka ahtopaine vaikuttaa pakopuolella?
Oliko turbiinin ja kompressorin keskinäinen mitoitus kunnossa? Ihan mielenkiinnosta mietin, että mikä siellä ensimmäisenä sakkaa.
2020 Focus Active 1.5 EcoBoost 150 hv A8
_JPA
Viestit: 277
Liittynyt: 11 Elo 2020 19:42

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja _JPA »

Off topic. Jos esim. Fiestan vakio turbokonetta viritetään sisuskaluihin koskematta, pako- ja imupuolen torvia avartamalla ja isommalla turbolla, niin mikä pettää ensimmäisenä, tuskin pakosarjan pultit?
Kannentiiviste?
2020 Focus Active 1.5 EcoBoost 150 hv A8
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

_JPA kirjoitti: 18 Touko 2022 11:22 Off topic. Jos esim. Fiestan vakio turbokonetta viritetään sisuskaluihin koskematta, pako- ja imupuolen torvia avartamalla ja isommalla turbolla, niin mikä pettää ensimmäisenä, tuskin pakosarjan pultit?
Kannentiiviste?
Kansipahvi tossa mun mainitsemassa tapauksessa oli kuparilevy, se ei antanut yhtään periksi. Se kupari valittiin materiaaliksi koska pahvi ei kestänyt yhtään mitään.

Oikeasti ei pienintäkään hajua miksi kannen pultit oikeesti irtoili, kyseessä ei ollut tämä Fiesta eikä mikään tuore Turboauto vaan auto jossa oli itse rakennettu Turbomoottori aikana kun kaupasta ei saanut mitään Turboahdettuja kuin isolla rahalla. Ei ollut ajotietokoneita eikä muita härpäkkeitä, vain moottori, kaasarit, Turbo ja välijäähy. Syitä pulttien repeämiseen voi toki olla muitakin, kuten Turbon sijoitus ja pakoputki ilman joustavaa välikappaletta, tuo raju ahtopaine oli vaan paljon raflaalampi ilmaisu kuin huonot viritykset, olisi pitänyt arvata että joku takertuu siihen :lol:
nestori2
Viestit: 262
Liittynyt: 06 Huhti 2014 18:25

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja nestori2 »

Koneen tehoa kun turbolla viritetään, niin saattaapa jäähdytysjärjestelmä olla sen jälkeen alitehoinen. Traktoripuolella(dieselmoottori) jälkikäteen turbotus on yleistä ja joissain tapauksissa sitten kone herkästi alkaa keittää, kun syyläri ja jäähdytyssiivikko ovat liian pienet.
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

nestori2 kirjoitti: 19 Touko 2022 09:50 Koneen tehoa kun turbolla viritetään, niin saattaapa jäähdytysjärjestelmä olla sen jälkeen alitehoinen. Traktoripuolella(dieselmoottori) jälkikäteen turbotus on yleistä ja joissain tapauksissa sitten kone herkästi alkaa keittää, kun syyläri ja jäähdytyssiivikko ovat liian pienet.
Vaikka keskustelu on hieman lähtenyt rönsyilemään, niin tässä ketjussa puhutaan Mk8 Fiesta ST:stä, ei traktoreista.

Nykyisin moottoreita ohjataan tietokoneella ja suurin osa virityksistä on optimointeja, joilla moottoreista haetaan paras suorituskyky vakio-osilla. Softat tekee alan ammattilaiset joilla on omat Demo autot joissa softat kehitetään ennen kuin niitä myydään kuluttajille. Ne ovat superturvallisia. Usein on tarvetta vaihtaa myös välijäähdytin isompaan, jotta lämmöt ei nouse, mutta Stage 1 softien kanssa ei edes sitä.

Omassa Fiestassa on jo melko kireä viritys eikä mitään lämpöongelmia ole havaittu, ei edes pitkällä 500 km mökkireissulla mitään ongelmia.

Kaikki virittäjät ei sitten ole alan ammattilaisia, kannattaa ottaa selvää etukäteen ennenkuin softia tilaa ja asentaa, Mountune varmaan tunnetuin hyvistä virittäjistä, erittäin varovainen ja aiemmin ollut Fordin tehtaan tuki softille, omassa autossa on PumaSpeedin softa, sekin erittäin suosittu, auto toimii kuten vakio, mutta nyt sillä on paljon kivempi ajaa :thumbup:
_JPA
Viestit: 277
Liittynyt: 11 Elo 2020 19:42

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja _JPA »

fasteST kirjoitti: 19 Touko 2022 10:37 Omassa Fiestassa on jo melko kireä viritys eikä mitään lämpöongelmia ole havaittu, ei edes pitkällä 500 km mökkireissulla mitään ongelmia.
Montako prosenttia maksimitehosta on keskimäärin käytössä mökkimatkalla?
20...30 %?
2020 Focus Active 1.5 EcoBoost 150 hv A8
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

_JPA kirjoitti: 19 Touko 2022 12:18
fasteST kirjoitti: 19 Touko 2022 10:37 Omassa Fiestassa on jo melko kireä viritys eikä mitään lämpöongelmia ole havaittu, ei edes pitkällä 500 km mökkireissulla mitään ongelmia.
Montako prosenttia maksimitehosta on keskimäärin käytössä mökkimatkalla?
20...30 %?
Ajan aina ratamoodilla, tasan 100 % tehoista käytössä aina kun minä ajan :lol:
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

Fiesta alkaa olla valmis, "viimeinen" modaus asennettu. Tosin tämä modaus olisi pitänyt tehdä ihan ensimmäiseksi, selvästi aivan must osa joka autosta vakiona puuttuu, tehdas säästää kaikessa.

https://www.dna-racing.it/en/ford-fiest ... m-kit.html

ST Fiestassa ei siis ole tehtaan jäljiltä takavakaajaa, voi vain kysyä miksi ei. Mk7:ssa oli jäykemmät jouset, se ajoi vastaavan asian kuin vakaaja, mutta tää Mk8 alusta on pikkusen liian pehmonen vakiona, ongelmaan on helppo ja halpa ratkaisu, ei tarvita kuin takavakaaja ja tilanne korjaantuu. Alustasarja maksaisi 2 tonnia + asennus, vakaaja kustantaa n. 250 euroa.

Tilaamani DNA Racing Componentsin valmistama takakallistuksenvakaaja on siis saapunut ja asennettu Fiestaan. Nätisti istuu paikoilleen. Autossa on edelleen vakiojouset ja -iskarit, muuta ei tarvita kun vakaajan laittaa kiinni. Auto on normaalissa ajossa yhtä mukava ajettava kuin vakiona.

Jos Mk8 ST Fiestaan pitäisi tehdä vain yksi modaus, se olisi juuri tämä takavakaaja. Auton ajettavuus muuttui välittömästi, huomaa ihan heti kun lähtee ajamaan, kaikenlainen alustan kiertoliike lakkaa ja autoa voi kuvata parhaiten yhdellä sanalla, se on "SOLID".

Ohjaus nopeutuu, alusta toimii nyt kuin katapultti, auto sinkoaa mutkasta kuin katapultin heittämänä, tehoa ei enää mene hukkaan alustan liikkeisiin, myös suoralla vastaa kaasuun paremmin kun auto ei enää keinu.

Suosittelen tätä modia esim. täysin vakioon Fiestaan vaikka vain ainoaksi muutokseksi sen jälkeen kun on päivittänyt Torgue mountin joka on ihan pakko laittaa ettei moottori heilu, toki paljon muutakin voi parantaa, mutta tehojen lisäyksestä ei kannata aloittaa koska alusta loppuu aika nopeesti kun vääntöä tulee lisää. Lisäksi vakaaja säästää jousia ja iskareita rasitukselta.

Ohessa kuvia DNA asennettuna, todella siisti asennus. Huomatkaa, että takapyörät ei ole ilmassa vaan niiden alla pulikat vaikka auto on nostettu tunkilla ylös. Syy on se, että iskarin alapään joutuu irrottaa jotta saa takimmaisen pultin laitettua ylhäältä päin, iskarissa ei saa alla jännitystä jotta sen saa irti ja takaisin kiinni. Iskarin pultit on sitten tiukassa koska niissä on Loctite lukiteliimaa.

Kuvat DNA vakaajasta asennettuna, hopean värinen tanko, kiinnitys takaiskarin alapuolelle valmiisiin pultinreikiin.

Kuva
Kuva
Kuva

Sitten kuva aiemmasta Whiteline vakaajan asennusyrityksestä, kuvaan merkitty kohta joka otti kiinni ja esti asennuksen, pultteja ei saanut edes kiinni. Ehdin jo tekemään 5 mm lattaraudasta lisäspacerin, jonka avulla tuo whiteline tod. näk. asentuisi oikein. DNA ja Whiteline ovat hieman eri mallisia, DNA lisäksi selvästi painavampi, tuo DNA on nyt asennettu ja sillä mennään. Whiteline sopii suoraan vain Mk7 Fiestaan, ei Mk8:iin.

Kuva
pollo1
Viestit: 16
Liittynyt: 15 Touko 2022 09:48

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja pollo1 »

Nonni nyt on mullakin tarkistettu takaisinveto eli kaikki oli mullakin kunnossa.Ja kiitos faste et jaat täälä kokeilusi ja tietosi miten autoa kannattaa parantaa tai viritellä. Siitä on varmasti monelle TOSI paljon apua :thumbup: .Ilmastointi huollettiin samalla kertaa,mulla piti ilmastointi semmosta lorisevaa ääntä oik jalkatilasta tyhjäkäynnillä.Nyt se ei enään mun mielestä kuulunu huollon jälkeen vaikka ainetta meni vaan 50g liekö noin pienestä kiinni,tosin en vielä juuri ajellu muuta kun kotia toivotaan et oli noin pienestä kiinni.
prh'
Viestit: 21
Liittynyt: 19 Syys 2020 09:15

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja prh' »

fasteST kirjoitti: 22 Touko 2022 12:38 ST Fiestassa ei siis ole tehtaan jäljiltä takavakaajaa, voi vain kysyä miksi ei…
Miten usein jäykän akselin kaverina on vakaaja?
Mut joo, varmastin ihan hyvä päivitys.
Avatar
fasteST
Viestit: 201
Liittynyt: 06 Syys 2020 23:03

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja fasteST »

prh' kirjoitti: 24 Touko 2022 17:33
fasteST kirjoitti: 22 Touko 2022 12:38 ST Fiestassa ei siis ole tehtaan jäljiltä takavakaajaa, voi vain kysyä miksi ei…
Miten usein jäykän akselin kaverina on vakaaja?
Mut joo, varmastin ihan hyvä päivitys.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei näissä ole mitään jäykkää taka-akselia, tuo yhdystukiakseli mikä näissä on, ei ole jäykkä rakenne vaan avonainen U -palkki joka antaa rajusti periksi eli joustaa, ne on tarkoitettu tavallisiin perusmalleihin joilla ajellaan hissuksiin. Vakaaja estää tuota joustoa ei se sen kummempi ole. Toki pitäisi olla erillisjousitus kuten oikeissa autoissa, mutta tehdas säästää.

Elikkä tuo mun lisäämä kallistuksenvakaaja tekee Fiestasta nyt enempi oikean sporttiauton ilman, että vaihtaisi alustasarjaa. Jäykemmät jouset ajaisi saman asian, mutta tekisivät autosta normiajossa epämukavan kuten Mk7, Mk8 on tehty mukavaksi ajaa joka päivä ei nypytä eikä täristä. Mulla oli tossa vielä viime kesänä Revon Torgue mount, se oli kyllä radikaali laitos, koko auto hytky ja tärisi tyhjäkäynnillä, ajaessa oli ok. Vaihdoin tilalle hieman mukavamman Power Flex päivityksen orkkis mounttiin ja nyt ei tärise. Radalle vois kyllä vaihtaa sen Revon takas hmm...

Vielä on hiukan totuttelemista tuohon vakaajaan, meinaa koko ajan painaa kurveissa kaasua samaan malliin kuin ilman vakaajaa eli hiukka liikaa vaikka ei tarttis, auto menee nyt selkeesti sujuvammin kurvit ja käännökset. Radalla ton pääsee vasta kunnolla testaamaan, rapiat 2 viikkoa vielä ja kesän eka ratapäivä koittaa.
_JPA
Viestit: 277
Liittynyt: 11 Elo 2020 19:42

Re: Ford Fiesta ST 2018

Viesti Kirjoittaja _JPA »

fasteST kirjoitti: 22 Touko 2022 12:38 myös suoralla vastaa kaasuun paremmin kun auto ei enää keinu.
Kiihdytyksissä / jarrutuksissa tapahtuvaan pitkittäiseen nyökkimiseen kallistuksenvakaajalla ei ole vaikutusta.
Jos vasemman ja oikean puolen joustoliike on symmetrinen, niin kallistuksenvakaajalla ei "tee" mitään.
2020 Focus Active 1.5 EcoBoost 150 hv A8
Vastaa Viestiin