Ostin keväällä n. 320 t ajetun -05 Transitin. Huollot tehty suht ajoillaan. Ajellut tätä kevättä. Toissapäivänä ajettua jonkin matkaa alkoi oikealta edestä, suunnilleen apukuskin jalkatilan kohdalta kuulua outoja, suht voimakkaita, epämäääisiä paukkeita, ihan kuin laturin hihna olisi hajoamassa ja risa hihna paukkuu pitkin konetilaa. Kuului myös samanlaista ääntä kuin hihna luistaisi. Sen jälkeen auto toimi taas kuten aiemminkin. Mitään outoa ei tuntunut vedoissa, ohjauksessa, jarruissa jne. Lataa normaalisti, laturin hihna paikoillaan, ihan ok kireydessä. Pikkuisen korppuuntunut/pykinyt, jonka ajattelin vaihtaa piakkoin.
Tässä vähän ihmeissäni, että mikä tämmöinen vika tai ilmiö on. Tuli mieleen, että olisiko konetilaan joutunut joku vieras esine, joka esim hihnan väliin joutuessaan olisi paukkunut aikansa ja murentunut pois. Yksi pieni hihnan murunen löytyi koneen vierestä. Joskus kivikin on joutunut esim jarrulevyn ja satulan väliin rahisemaan, mutta tämä on eri juttua jo.
Mitä tuon kanssa pitäisi tehdä? Ajaa vaan ja yrittää "paistaa" vikaa esille? Jos laukeaakin johonkin korpeen?
Etuvetoisista ei ole juuri kokemusta, takavetoisista jo 70 -luvun puolivälistä sitäkin enemmän. Vanha -98 takavetoinen Transu oli tätä etuvetoista mukavampi laitella, sopi paremmin kädet moottoritilaan jne.
Vastauksista jo etukäteen kiittäen.
Pena
Transit 100T300 kolina oikealta edestä ym.
Re: Transit 100T300 kolina oikealta edestä ym.
Kuules jos hihna saanut kipeetä vaihda se ettei katkea tai muuta vastaavaavaa. Missä kunnossa laturi muuten on kiinnitys ok ja hyvin lataa ilman sivuääniä(laakerit).
Jos ääni tulee takaisin paikaalista se. Sivuäänni moottoritilassa ei saisi ajaa metriäkään ennen kuin tiedetään mikä ääntää.
Tuossa sanottiin hihnapyörästä nekään ei kestä mijoonaa.
Laita rekkari niin tiedät millainen sinne kuuluu
https://www.skruvat.fi/Hihnapyora-kampi ... 48QAvD_BwE#

Viimeksi muokannut Renee, 13 Kesä 2020 11:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Re: Transit 100T300 kolina oikealta edestä ym.
Kampiakselin hihnapyörä kannattaa tarkastaa..rupeaa ottamaan kiinni jakopään koteloon hajotessaan..transpena kirjoitti: ↑13 Kesä 2020 09:20 Ostin keväällä n. 320 t ajetun -05 Transitin. Huollot tehty suht ajoillaan. Ajellut tätä kevättä. Toissapäivänä ajettua jonkin matkaa alkoi oikealta edestä, suunnilleen apukuskin jalkatilan kohdalta kuulua outoja, suht voimakkaita, epämäääisiä paukkeita, ihan kuin laturin hihna olisi hajoamassa ja risa hihna paukkuu pitkin konetilaa. Kuului myös samanlaista ääntä kuin hihna luistaisi. Sen jälkeen auto toimi taas kuten aiemminkin. Mitään outoa ei tuntunut vedoissa, ohjauksessa, jarruissa jne. Lataa normaalisti, laturin hihna paikoillaan, ihan ok kireydessä. Pikkuisen korppuuntunut/pykinyt, jonka ajattelin vaihtaa piakkoin.
Tässä vähän ihmeissäni, että mikä tämmöinen vika tai ilmiö on. Tuli mieleen, että olisiko konetilaan joutunut joku vieras esine, joka esim hihnan väliin joutuessaan olisi paukkunut aikansa ja murentunut pois. Yksi pieni hihnan murunen löytyi koneen vierestä. Joskus kivikin on joutunut esim jarrulevyn ja satulan väliin rahisemaan, mutta tämä on eri juttua jo.
Mitä tuon kanssa pitäisi tehdä? Ajaa vaan ja yrittää "paistaa" vikaa esille? Jos laukeaakin johonkin korpeen?
Etuvetoisista ei ole juuri kokemusta, takavetoisista jo 70 -luvun puolivälistä sitäkin enemmän. Vanha -98 takavetoinen Transu oli tätä etuvetoista mukavampi laitella, sopi paremmin kädet moottoritilaan jne.
Vastauksista jo etukäteen kiittäen.
Pena
Ex Ford focus st170 2002
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ex Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Kuga 2.5 Phev Active X 2024
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ex Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Kuga 2.5 Phev Active X 2024
Re: Transit 100T300 kolina oikealta edestä ym.
Tuossa sama auto ja se äänimaailma. Siellä apulaitehihna katkeileet aikaisemmin myös lukaise juttu läpi. Kuluva osa se hihnapyörä jopa 220tkm pintaa niitä vaihdetaan. Kyllä huolossa varmaan ne sekataan.
viewtopic.php?f=3&t=57839
viewtopic.php?f=3&t=57839
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Re: Transit 100T300 kolina oikealta edestä ym.
Paljastui, että apulaitteita käyttävästä hihnasta oli repeytynyt reunasta yksi kaistale irti, säie pyörinyt aikansa muun hihnan mukana kunnes katkennut kokonaan irti. Ei tuo kyllä pitkään siellä paukkunut. Vaihto oli suht hankala, pelkällä kiristimen löysäämisellä ei onnistunut, piti purkaa koko kiristäjä irti ennen kuin onnistui. Tavallisen ahtaat paikat.
Onneksi on ketjukone, ei mene jakopään hihna poikki. Toki ketjukin pitää pyörineen joskus vaihtaa.
Onneksi on ketjukone, ei mene jakopään hihna poikki. Toki ketjukin pitää pyörineen joskus vaihtaa.