Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Moottori, voimansiirto, viritys jne.
TunturiAutoilija
Viestit: 2
Liittynyt: 03 Elo 2020 15:47

Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja TunturiAutoilija »

Osaisiko joku valaista mistä lähteä etsimään vikaa kun 2010 vuosimallin Focus 1.8 bensakoneella ja 155 000 km mittarissa sammuu ajon aikana. Vika on ilmennyt aina silloin tällöin jo useamman vuoden, välillä useammin ja välillä menee pitkiä aikoja ettei sammumista tapahdu. Yleensä sammuminen tapahtuu pysähtymisen tai liikkeellelähdön yhteydessä kaupunkiajossa. Lähes poikkeuksetta auto lähtee heti normaalisti käyntiin sammumisen jälkeen, mutta joskus on joutunut antamaan samalla myös kaasua. Yritin saada auton sammumaan pihassa pumppaamalla kaasua. En saanut autoa sammumaan, mutta useamman kerran moottorin kierrosluku laski kaasun löysääminen yhteydessä noin 500 kierrokseen ja vaikutti, että auto oli lähellä sammua, mutta kierrokset kuitenkin palautuivat nopeasti noin 800:n ja tyhjäkäynti oli tasaista. Liikenteessä sammumisen yhteydessä olen joskus ollut kuulevani samanlaista kierrostenlaskua. Merkkiliike ei osaa tehdä suoralta kädeltä mitään kun ei ole vikakoodeja. Täältä huomasin hieman samantyyppisen ongelman ja EGR-venttiilin yhteyden, mutta oireet eivät ole ihan yksi yhteen ja kyseessä ilmeisesti ollut dieselmoottorit. Ideoita tai vastaavia kokemuksia?
Avatar
NiceMan
Moderaattori
Viestit: 2515
Liittynyt: 03 Helmi 2005 20:39
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja NiceMan »

Pari ajatusta tuntematta tekniikkaa, Se surillinen egr venttiili jää välillä auki eli jumittelee, sen putsaus/vaihto/poisto.
Toinen niin onkos tässä sähköinen kaasuläppä? Jos on niin sen putsaus kun säätelee tyhjänkäyntiä.
Ford Taunus Coupe 2.0i Turbo 1975 (Projekti)
Jeep Wagoneer 4x4 Monster PickUp 1974 (Myyty)
Ford Scorpio Cosworth STW 1995 (Laatikkona)
Ford Mondeo EcoBoost 2.0 2011 (Käyttis)
https://www.theniceman.com/coppermine/
riikomi
Viestit: 977
Liittynyt: 22 Kesä 2005 12:39

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja riikomi »

Tyhjäkäynnin säätömoottori.
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja Renee »

Kuules putsaa kaasuläppäkotelo ja ilmamassamittari aluksi ei paljon maksa kun itse tekee.
viewtopic.php?t=51176
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja Renee »

Kuules putsaa kaasuläppäkotelo ja ilmamassamittari aluksi ei paljon maksa kun itse tekee.
viewtopic.php?t=51176
Niille on omat aineet että paikat kiiltää puhtautta kaikki toimii kuin pitääkin.
https://youtu.be/4QNhk1omtV0
Mikään vikavalo ei pala mittaristossa
viewtopic.php?f=6&t=34765
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
TunturiAutoilija
Viestit: 2
Liittynyt: 03 Elo 2020 15:47

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja TunturiAutoilija »

Kiitos vastauksista! Täytyy viikonloppuna avata moottoria.
SepMAX06
Uusi foorumilla
Viestit: 1
Liittynyt: 18 Kesä 2020 09:28

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja SepMAX06 »

Itsellä oli Ford CMax 2006 samantapaista käyntiongelmaa. Liikkelle lähdettäessä kun ryömitti niin tyhjäkäynti painui alle 800 rmp ja ensimmäisissä risteyksissä kun matalilta kierroksilta painoi kytkintä niin kierrosluku kyykkäsi lähes sammumispisteeseen ja muutaman kerran sammahtikin.
Tankatessa huomasin että tankissa oli aina alipainetta, hirveä suhina kun aukaisi korkin.
Porasin 5mm reijän korkkiin, niin tyhjäkäynti ongelma itselläni katosi.
Itsekkin putsailin kyllä ensin kaikki läpät ja vivut ilman vaikutusta.
M@ke
Viestit: 3
Liittynyt: 23 Maalis 2021 17:38

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja M@ke »

Samanlaisia oireita 2011 c-max 1,6 ti-vct moottorilla. Ei mitään vikavaloja eikä vikakoodeja. Lisäksi moottori hieman täristää 2500-3000 kierroksen välillä.

Kaasua painettaessa aluksi kuuluu pieni imuääni, joten joku vuoto jossain saattaisi olla, vai onko normaalia tälle moottorille?

Huollossa vaihdettu tulpat ja nokka-akselin säätöpyörät ilman vaikutusta vikaan.

Onko muilla ongelma ratkennut?
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja Renee »

Osta jarrujen puhdistus spraytä pullo nokkapelti ylös moottori käyntiin ja suihkuta ainetta imusarjan tiivisteisiin ja onko siinä niitä alipaineletkuja myös niihin jos kierrokset nousee siellä vuoto. Jos epäilet imuvuotoa. Samoin jos letkuja niin niiden päistä leikkaa palan pois ja kytkee takaisin että on tiivis liitos. Oliko millainen korjaamo jossa saivatko livedataa autosta. Käykö laihalla vai onko seokset ok.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
M@ke
Viestit: 3
Liittynyt: 23 Maalis 2021 17:38

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja M@ke »

Vika korjaantui ainakin hetkellisesti ilmamassamittarin ja kaasuläpän putsauksella.

Ongelmaksi meinasi tulla kun puhdistuksen jälkeen vikatila päällä P2119 ja kierrokset ei noussut yli 2000.

Kaverilla joku fordin testeri, jolla vikakoodit sai nollattua ja näki live dataa, että kaasuläppä ja maf toimii.

Silti uudestaan vikavalot tauluun ja vikatila päällä.

Lopulta akun kenkä irti hetkeksi ja sen jälkeen alkoi toimia.

Ilmeisesti kaasuläpän asennon kalibrointi seonnut puhdistuksen yhteydessä.

Vasta alle 50km takana ja kulutuskin pudonnut 1,4l/100km
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja Renee »

Hyvä hommaa paljon autollaa on ajettu kun toi kaasuläpänpuhdistus ja maf puhdistus kulkee käsi kädessä
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
M@ke
Viestit: 3
Liittynyt: 23 Maalis 2021 17:38

Re: Focus 1.8 2010 sammuu ajossa

Viesti Kirjoittaja M@ke »

Autossa kilometrejä 216000. Itse ajanut vasta 3000km, ja siksi vikaa etsittykin, kun tuntui että ei ihan normaalisti toimi.
Vastaa Viestiin