mondeon kone romisee

Moottori, voimansiirto, viritys jne.
nicnac
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Huhti 2009 23:40

mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja nicnac »

elikkä, piti rekkautua tänne kyselemään kun kahlailin läpitte aiksempia viestejä ja ei oikein löydy tähän tietoa.
Auto on tuollainen uudempi korinen 2001 mondeo 1.8 bensa. Kone romisee kuin venttiilien ääni olisi. Tehtiin tarkka välys mittaus pajalla, oikein siis todella tarkka, ja uusittiin muutama painin kuppikin, kaikki välys arvot on nyt niissä toleransseissa mitä ilmoitetaan .
Silti nakuttaa :cry: Eli joku on vialla. Aika selvä ääni, lämpötila vaikuttaa jonkin verran, nokat uuttavastaavat oli, laakerit alakerrasta katottu, eli öpohjaa käytetty auki, ja uuden veroiset osat sielläkin.
Niin ja imusarjan läppä vikaa ei ole, ne on otettu pois jo kauan sitten, ja niistä ei ollut osia ehtinyt koneesee, ainakin oli tallella kaikki ja löytyi mitä pitikin kun katseltiin.

Ääni alkoi jossain n 120-130 tkm kohdalla vähän, ja on voimistunut pikkuhiljaa, nyt aj n 170 tkm ja rapiat, ja on jo todella häiritsevä. Mikä neuvoksi?

Ei kellään konetta oisi tuommoseen, mennyt jo monta sataa ja ei oikein apuja, ei kohta viitti tuhlata enempää...
Avatar
TeRoK
Moderaattori
Viestit: 2021
Liittynyt: 03 Helmi 2005 22:00
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja TeRoK »

Pystyykö yhtään paikallistamaan äänen sijaintia?
Ettei tule esim. kytkimestä.
Onko koitettu, ettei lopu kun painaa kytkimen pohjaan?
Sprinter 319 -15, s400 hybrid -10, Mustang GT cabr. -96
TuomasY
Viestit: 162
Liittynyt: 19 Joulu 2005 21:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja TuomasY »

Ettei vain olisi kyseessä suuttimien säksätys eli aivan täysin normaali ääni? Ainakin Zeteceissä suuttimien ropina on huomattavan kovaa, ja sellaisia ne olivat jo uutena.

--
Tuomas Yrjövuori
Escort 1.8 16V CLX 4d -92
nicnac
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Huhti 2009 23:40

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja nicnac »

Juu on koitettu kytkintä painaa, ja ääni ei muutu miksikään. Suuttimista ei voi tulla noin pahaa ääntä takuulla, normaali suutinten ääni kyllä tunnistetaan.
Koneen ääni tuntus tulevan venttiili koneistosta, moottorin yläpuolelta siis- eli ihmetyttää kovasti miten on mahdollista kun välykset ovat ohje arvoissaan. Ja ääni siis n kova mikä tuosta kuuluu, äkkiseltään voisi luukka dsl koneeksi kun vierestä kuuntelee :shock:

Käyköhän 2 litrasen kansi tuohon 1.8 moottoriin paikalleen, sellanen tuolla olisi myynnissä, jos koittas vaihtaa koko kannen siihen vaikka. Turhalta se kyllä tuntuu alkaa kokeilemalla vikaa ettimään, aika kallista puuhaa.
TuomasY
Viestit: 162
Liittynyt: 19 Joulu 2005 21:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja TuomasY »

Sitten vielä ihan varmistukseksi sellainen kysymys, että onko koneessa oikean tyyppistä ja hyväkuntoista öljyä? Ei öljyn luulisi sinänsä vaikuttavan koneessa, jossa ei ole hydraulista venttiilienvälyksen tasausta, mutta ajattelinpahan kysäistä kuitenkin.

--
Tuomas Yrjövuori
Escort 1.8 16V CLX 4d -92
nicnac
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Huhti 2009 23:40

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja nicnac »

Huolto vähän aikaa sitten tehty, ja nesteen moottoriöljyt näkyi olevan laitettu, ja määrä oikea kun katoin. Muutama sata ajettu huollon jälkeen.

Nyt tuon venttiili kuppi rempan jälkeen uusikin vika ilmennyt. Lähtee käyntiin kylmänä heti ihan oikein, ja myös lämpimanakin käynnistyy- mutta, kun hetken aikaa käy vähän yli tai tasn 1000 kierroksella, eli ilmeisesti ryyppy on päällä, ja kun se lähtee pois, niin kierrokset tietysti laskee, ja samoin tein laskee liikaa, ja alkaa rynkyttämään kone, ja jopa sammuu. Ajosta risteykseen tms tullssa tai muuten vaan kytkin pohjaan, tai vapaalle heitettäessä sammuu myös. Heti käynnistyy avaimesta, tai vaihteella, mutta siis sammuilee kovasti kun on käyntilämmin.

Kaikki letkut ja putket jne oli ehjiä ja kiinni kun äsken kattelin ja ihmettelin, mitään pihinöitäkään ei kuulu että ilmaa vetäsi jostakin. Otin akun navan irti n puolituntia oli, ja takasin, sitten ajelin tuolla ihan normaalisit ja välillä kiihdytin enempi, että jos ecu ottasi uudet tiedot, ja eipä ollut vaikutusta.

Mikä mättää... ei ehdi korjata näköjään kun uusia tulee kokoajan vikoja...
Monkelo
Viestit: 244
Liittynyt: 12 Marras 2005 13:10
Paikkakunta: S-järvi

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja Monkelo »

Vaihtaisin öljyt ja katsoisin ettei ole metallimuhjuja lähtenyt öljyn sekaan. Hydraulisetventtiilinnostimet voivat olla todella tarkkoja öljynsuhteen joten hankkisin Fordin omaa öljyä!
Fix Or Repair Daily
palkki
Viestit: 24
Liittynyt: 11 Huhti 2009 15:32

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja palkki »

anturi mikä ohjaa tyhjäkäyntiä,tuli mieleen.
Herkko
Viestit: 462
Liittynyt: 12 Helmi 2005 19:26
Paikkakunta: LapLand

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja Herkko »

Monkelo kirjoitti:Vaihtaisin öljyt ja katsoisin ettei ole metallimuhjuja lähtenyt öljyn sekaan. Hydraulisetventtiilinnostimet voivat olla todella tarkkoja öljynsuhteen joten hankkisin Fordin omaa öljyä!
Oikein,aina kannattaa käyttää öljyä,mitä
suositellaan.
Mutta onko -01 Mondeossa hydraulisia nostajia?

Zetecissähän,joissa on hydr.nost.tämä on normi hommaa,jos
käytetään muuta kun 5w/30 Ford suositukset omaavaa öljyä,
niin ennenpitkää nostajat jumii.
Monteonisti
Viestit: 3129
Liittynyt: 04 Helmi 2005 22:45

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja Monteonisti »

Männäntappi yksi mahdollisuus? :shock:
nicnac
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Huhti 2009 23:40

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja nicnac »

Niin, eipä tuossa duratec moottorissa ole hydrauli nostimia. ääni tuntuisi tulevan koneen yläosista, mutta mistäpä satavarmaksi tietää. Männän tappia ajatellut ittekkin, mutta aina kun joltain autoista tietävältä kyselen asiaa ja pyydän kuuntelemaan- tulee vastaus että venttiilikoneiston ääni on... empä tiedä sitten. Hajoaisi edes kunnolla niin oispa vika selvä. Kierroksia oon antanut reippaasti, ja ajellut nelosella että kiertää- mutta ei, ei mitään muutosta... kai se pitää ettiä toinen kone, kun ei tuota jaksa enää summassa korjatakkaan.
jorkayeff82
Viestit: 66
Liittynyt: 06 Loka 2008 09:28

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja jorkayeff82 »

Oma kokeilu..voisiko vika olla puolassa..omassa nakutus hävisi kun vaihtoi puolan..oli menossa rikki..
Mondeo 2002 1.8i (110hv) sedan
nicnac
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Huhti 2009 23:40

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja nicnac »

Millainen oli nakutus ennen puolan vaihtoa.. voisikohan se olla joka aiheuttaa noinkin selvän/kovan nakutuksen.
On vähän hankala korjata tuollainen kone kyllä, kyselin varuiksi mitä osia siihen saa fordilta, jos ei muuten selviä niin purettava joskus aikanaan (ehkä) koko moottori, niin sekään ei oikein siis kannata- ei saa uusia laakereita edes... eli eihän tuota kannata edes availlakkaan, osia kun ei saa. Kuitenkin jos purkaisi, niin eipä viittisi vanhoilla osilla koota, laittasi ainakin laakerit uusiksi, mutta ei löydy. Myyvät puolimoottoria tai koko konetta ainoastaan, ja "ihanan kallista" :roll:
monteo
Viestit: 83
Liittynyt: 08 Helmi 2005 11:03

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja monteo »

Onko moniurahihnan kiristintä uusittu millon, vai peräti ikinä? Se meinaa alkaa pitää kuluessaan raksuttavaa ja naksahtelevaa ääntä. Se on jousikuormitteinen kiristin.
-06 mondeo
TuomasY
Viestit: 162
Liittynyt: 19 Joulu 2005 21:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja TuomasY »

Moniurahihnan ohjainrulla voi pitää epämääräistä ääntä. Eräs ikävä vaihtoehto on myös se, että jakopään jokin muovinen rulla on menossa rikki, tai on jo peräti halki. Nämä ovat hyvin epätodennäköisiä mutta silti mahdollisia vaihtoehtoja. Nuokin voi tarkastaa, jos ei muuta keksi.

--
Tuomas Yrjövuori
Escort 1.8 16V CLX 4d -92
MontikkaGt
Viestit: 61
Liittynyt: 06 Marras 2007 08:44
Paikkakunta: Turenki

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja MontikkaGt »

Mulla piti kovaa kilinää huohotinputken onko se nyt sitten joku öljynerotin, niin sen venttiililautanen. Vaihdoin uuden niin isommat kilkatukset loppu. Toisaalta en tiedä onko tuossa 01:ssä moista helistintä. Ainakin se ääni kantoi hyvin ohjaamoon. Oli kuin kuplavolkkarin kilkatuskäynti, jos joku ymmärtää mitä tarkoitan :lol:

Ja nuo käynnin humppaamiset tai katoamiset voi liittyä samaan vekottimeen, mutta myös EGR putkeen.
TuomasY
Viestit: 162
Liittynyt: 19 Joulu 2005 21:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: mondeon kone romisee

Viesti Kirjoittaja TuomasY »

Ihmettelin kesäautoni (Volvo Amazon 1970) rapinaa monia vuosia. Säädin venttiileitä ja vaihdoin jakopään hammaspyörän. Ropina jatkuu edelleen. Syyksi paljastui jarrutehostimen takaiskuventtiilin ropina. En olisi heti uskonut.

--
Tuomas Yrjövuori
Escort 1.8 16V CLX 4d -92
Vastaa Viestiin