Uusi Focus mk4 2018

Keskustelua autoista ja autoilusta yleisesti
Ishvan
Viestit: 520
Liittynyt: 22 Helmi 2014 09:17

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Ishvan »

Arski54 kirjoitti: 19 Tammi 2020 00:39 Ensimmäisen Fordin osalta takuu-asia KRIL:n esittelyssä eli päätöksen teossa maaliskuun lopulla. Yksi kohta on tosiaan se että auto myytiin 5 vuoden takuulla vaikka sellaista ei ole. Toisen Fordin osalta päätös varmaan tulee myös ennen kesää.
Kuluttaja-asiamiehelle olen tehnyt ilmoituksen virheellisestä markkinoinnista mutta heikosti tuntuu vaikuttavan. Ei niillä ole munaa puuttua asiaan.
Positiivista kuitenkin että moni muukin on huomannut että Ford kusettaa markkinoinnissaan, sen vuoksi ainakin jokunen Ford on jäänyt ja varmasti jää myös jatkossa myymättä.
Ihan mielenkiintoista nähdä miten päättyy.

Yleisesti kannattaa muistaa ennen maksumieheksi lähtöä, että virhevastuulle ei ole määritelty laissa takarajaa vaan virhevastuuaika määrittyy tavaran oletetun kestoiän mukaan. Jos se ajovaloumpio leviää, tai penkinverhoilut ratkeaa kolmen vuoden jälkeen niin itse ei tarvitse maksumieheksi joutua, kunhan muistaa pitää kiinni oikeuksistaan. Oman kokemuksen mukaan tämä toimii yllättävän malliikkaasti nykyään. Ei ole mitään "maahantuojan goodwilliä" vaan toimivat ihan lakiin kirjatun virhevastuun perusteella. Mainostavat sitten että meni johonkin ihme maahantuojan "goodwilliin", joka on pelkkää p...apuhetta. Menettelevä vain lain kirjaimen mukaan ottaen siitäkin sen surkean "kunniansa".
Focus 1.0 155A7 ST-Line Vignale

-20 Mondeo Hybrid Vignale
-20 Focus Vignale 182A8
-18 MB A200
-17 S60D4AWD
-14 V60D4A
-13 V60D5
-11 V60D5A
-10 Civic Type-R CW
-08 Accord 2.4 Type-S
-05 Avensis 2.0 Wagon Technical
-05 Corolla 1.8 T-Sport
jne
focst
Viestit: 2429
Liittynyt: 23 Kesä 2007 17:12
Paikkakunta: Oulu

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja focst »

Ishvan kirjoitti: 19 Tammi 2020 11:41 Ihan mielenkiintoista nähdä miten päättyy.

Yleisesti kannattaa muistaa ennen maksumieheksi lähtöä, että virhevastuulle ei ole määritelty laissa takarajaa vaan virhevastuuaika määrittyy tavaran oletetun kestoiän mukaan. Jos se ajovaloumpio leviää, tai penkinverhoilut ratkeaa kolmen vuoden jälkeen niin itse ei tarvitse maksumieheksi joutua, kunhan muistaa pitää kiinni oikeuksistaan. Oman kokemuksen mukaan tämä toimii yllättävän malliikkaasti nykyään. Ei ole mitään "maahantuojan goodwilliä" vaan toimivat ihan lakiin kirjatun virhevastuun perusteella. Mainostavat sitten että meni johonkin ihme maahantuojan "goodwilliin", joka on pelkkää p...apuhetta. Menettelevä vain lain kirjaimen mukaan ottaen siitäkin sen surkean "kunniansa".
Ex Ford focus st170 2002
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019 :ford:
6007
Viestit: 225
Liittynyt: 22 Tammi 2007 17:05

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja 6007 »

Arski54 kirjoitti: 19 Tammi 2020 00:39 Ensimmäisen Fordin osalta takuu-asia KRIL:n esittelyssä eli päätöksen teossa maaliskuun lopulla. Yksi kohta on tosiaan se että auto myytiin 5 vuoden takuulla vaikka sellaista ei ole. Toisen Fordin osalta päätös varmaan tulee myös ennen kesää.
Kuluttaja-asiamiehelle olen tehnyt ilmoituksen virheellisestä markkinoinnista mutta heikosti tuntuu vaikuttavan. Ei niillä ole munaa puuttua asiaan.
Positiivista kuitenkin että moni muukin on huomannut että Ford kusettaa markkinoinnissaan, sen vuoksi ainakin jokunen Ford on jäänyt ja varmasti jää myös jatkossa myymättä.
olikos näistä ongelmista kumpikaan mk 4 ?
Ford Focus Wagon 1.5 Active Ecoboost 182 A8 -21
PiuhaPoikki
Viestit: 1167
Liittynyt: 22 Loka 2012 21:56

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja PiuhaPoikki »

No niin, 5000km mittarissa.
Öljyn pinta ei ole laskenu ja koko matkan keskikulutus on 5,3l/100km
Webastoa on poltettu mutta ei päivittäin kun tämä talvi on mikä on.
Maantieajo Ivalo-Tampere yhtäsoittoa meni kulutuksella 4,5. (sekä laskettu että tietokoneen mukaan)
Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen polttoainetalouteen vaikka tuossa aiemmin moitin vähän janoiseksi.

Ainoa varsinainen miinus talviolosuhteissa on todella hidas moottorin lämpiäminen jopa moottoritieajossa.
Viimeksi muokannut PiuhaPoikki, 20 Tammi 2020 06:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Focus Vagon Titanium 2,0 ecoblue M6 2019
Focus Vagon 1,6tdci 2010
Ex. Transit Connect 1,8tdci
Arski54
Viestit: 411
Liittynyt: 22 Joulu 2016 13:30

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Arski54 »

6007 kirjoitti: 19 Tammi 2020 16:11 olikos näistä ongelmista kumpikaan mk 4 ?
Ei tässä keskusteltu ongelmista vaan markkinoinnista ja takuuehdoista. Minulla on käsitys että samat ehdot koskee kaikkia Fordeja, saatan toki olla väärässäkin.
Frnz
Viestit: 290
Liittynyt: 10 Helmi 2011 17:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Frnz »

Arski54 kirjoitti: 19 Tammi 2020 22:30 Ei tässä keskusteltu ongelmista vaan markkinoinnista ja takuuehdoista. Minulla on käsitys että samat ehdot koskee kaikkia Fordeja, saatan toki olla väärässäkin.
Miksi me (huom itsekin siihen osallistuneena) keskustelemme siitä sitten otsikon "Uusi Focus mk4 2018" alla? Nythän tuolla on uusi threadi takuulle joten siiretäänkö tämä asia sinne?
Ajossa Focus Active 2019 & Fiesta Titanium 2020
Ex Fords: Focus 1.0 Ecoboost 2014 , B-Max 1.0 2013, StreetKa 2004, Focus 1.6 Ecoboost 2012, Fiesta 1,25 2010, Focus 1,6 TDCI 2010, Focus 1.6 2006, C-max 1.8 2004, Escort 1.6 Cabrio '92
Ishvan
Viestit: 520
Liittynyt: 22 Helmi 2014 09:17

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Ishvan »

Frnz kirjoitti: 20 Tammi 2020 07:18 Miksi me (huom itsekin siihen osallistuneena) keskustelemme siitä sitten otsikon "Uusi Focus mk4 2018" alla? Nythän tuolla on uusi threadi takuulle joten siiretäänkö tämä asia sinne?
Miksei keskulteltaisi ? Itse tilasin uuden MK4:sen jonka tilauksen yhteydessä puhuttiin täyttä p....a takuusta .
Focus 1.0 155A7 ST-Line Vignale

-20 Mondeo Hybrid Vignale
-20 Focus Vignale 182A8
-18 MB A200
-17 S60D4AWD
-14 V60D4A
-13 V60D5
-11 V60D5A
-10 Civic Type-R CW
-08 Accord 2.4 Type-S
-05 Avensis 2.0 Wagon Technical
-05 Corolla 1.8 T-Sport
jne
focst
Viestit: 2429
Liittynyt: 23 Kesä 2007 17:12
Paikkakunta: Oulu

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja focst »

Ishvan kirjoitti: 20 Tammi 2020 15:54 Miksei keskulteltaisi ? Itse tilasin uuden MK4:sen jonka tilauksen yhteydessä puhuttiin täyttä p....a takuusta .
Koska ei kuulu tähän ketjuun..takuu väännölle on oma.
Ex Ford focus st170 2002
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019 :ford:
Ishvan
Viestit: 520
Liittynyt: 22 Helmi 2014 09:17

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Ishvan »

focst kirjoitti: 20 Tammi 2020 16:21 Koska ei kuulu tähän ketjuun..takuu väännölle on oma.
Otsikoinnin perusteella tämä topic toimii alustana kaikelle neloskoppaan liittyvänä yleisenä jauhantana , eikö ? Vai mikä ahdistaa ?

Kehtasihan täällä joku puhua renkaistakin vaikka niillekin taitaa olla oma topic...etc...
Focus 1.0 155A7 ST-Line Vignale

-20 Mondeo Hybrid Vignale
-20 Focus Vignale 182A8
-18 MB A200
-17 S60D4AWD
-14 V60D4A
-13 V60D5
-11 V60D5A
-10 Civic Type-R CW
-08 Accord 2.4 Type-S
-05 Avensis 2.0 Wagon Technical
-05 Corolla 1.8 T-Sport
jne
Arski54
Viestit: 411
Liittynyt: 22 Joulu 2016 13:30

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Arski54 »

focst kirjoitti: 20 Tammi 2020 16:21 Koska ei kuulu tähän ketjuun..takuu väännölle on oma.
Jos tällä linjalla mentäisiin niin puolet (puhdas arvio) tämän ketjun postauksista on väärässä ketjussa.
dr500
Viestit: 151
Liittynyt: 09 Kesä 2016 19:21

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja dr500 »

Arski54 kirjoitti: 20 Tammi 2020 17:01 Jos tällä linjalla mentäisiin niin puolet (puhdas arvio) tämän ketjun postauksista on väärässä ketjussa.
Mikä pointti on tässä takuujauhamisessa, siis on osia, joita takuu ei kahden vuoden takuun jälkeen koske?
Onhan noita erilaisia rajoituksia joka merkillä ja kuluvat osat kuten jarrupalat on aina rajattu pois.
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Renee »

Varmaakin pitäsi toisin kertoa auton ostajalle.
Eli autossanne on 2 vuoden täystakuu.
Jonka jälkee muuttuu takuu niinn että tässä monisteessa on kerrottu mitä se kattaa sinne 5 vuoteen tai 100tkm mikä ensiksi tulee täyteen. Saisinko allekirjoituksen että asia on teille kerrottu. Yksinkertaista ei tarvitse enään murehtia. Asiakas ostaa auton tai ei osta. Rehellisellä pohjalla autot myydään ettei ole tulkinnan varaa.. Ettei netti ole ainut josta saa faktatietoa.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
focst
Viestit: 2429
Liittynyt: 23 Kesä 2007 17:12
Paikkakunta: Oulu

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja focst »

Ishvan kirjoitti: 20 Tammi 2020 16:45 Otsikoinnin perusteella tämä topic toimii alustana kaikelle neloskoppaan liittyvänä yleisenä jauhantana , eikö ? Vai mikä ahdistaa ?

Kehtasihan täällä joku puhua renkaistakin vaikka niillekin taitaa olla oma topic...etc...
Takuu jauhanta ahdistaa..varsinkin kun samat jutut löytyy jo tästäkin ketjusta eli tulee toiseen kertaan..ne löytyy myös takuu ketjusta..samaa asiaa kymmeniä sivuja. Rengas jutut kiinnostaa kyllä ja ajettavuus ongelmat.. tykkään seurata ketjua koska täältä tulee mulle arvokasta tietoa ongelmista jotka on pitkään vaivanneet ja jos jossain on saatu ongelma korjattua se miten se on hoidettu löytyy helpoiten täältä.
Ex Ford focus st170 2002
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019 :ford:
focst
Viestit: 2429
Liittynyt: 23 Kesä 2007 17:12
Paikkakunta: Oulu

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja focst »

Arski54 kirjoitti: 20 Tammi 2020 17:01 Jos tällä linjalla mentäisiin niin puolet (puhdas arvio) tämän ketjun postauksista on väärässä ketjussa.
No ei ihan..kyllä suurin osa liittyy mk4 focukseen.
Ex Ford focus st170 2002
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019 :ford:
@rsk@
Viestit: 590
Liittynyt: 24 Heinä 2016 23:11

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja @rsk@ »

Ishvan kirjoitti: 20 Tammi 2020 16:45 Otsikoinnin perusteella tämä topic toimii alustana kaikelle neloskoppaan liittyvänä yleisenä jauhantana , eikö ? Vai mikä ahdistaa ?

Kehtasihan täällä joku puhua renkaistakin vaikka niillekin taitaa olla oma topic...etc...
Ilmeisesti minua tarkoitat, kun puhut että joku kehtasi puhua renkaista.
Arski54
Viestit: 411
Liittynyt: 22 Joulu 2016 13:30

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Arski54 »

focst kirjoitti: 20 Tammi 2020 17:53 No ei ihan..kyllä suurin osa liittyy mk4 focukseen.
Takuuko ei liity? Tai markkinointi?
PiuhaPoikki
Viestit: 1167
Liittynyt: 22 Loka 2012 21:56

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja PiuhaPoikki »

Onhan silläkin oma informaatioarvonsa kun keskustellaan mitkä renkaat sopii MK4 focukseen ja mitkä ei. Mitkä on meluiset ja mitkä vetelät. yms

Mutta tuosta takuuasiasta jauhaminen kuuluu minunkin mielestä omaan ketjuunsa viimeistään tässä vaiheessa kun kaikille lienee jos selvää, että takuu on 2+3v protectia.

Aiemmin jo ehdotin myös omaa ketjua fordin yleiselle mollaamiselle, ettei näitä mallikohtaisia ketjuja tarvitsisi siihen käyttää.
Sellaisellekin ketjulle on varmasti tilausta.
Focus Vagon Titanium 2,0 ecoblue M6 2019
Focus Vagon 1,6tdci 2010
Ex. Transit Connect 1,8tdci
Ishvan
Viestit: 520
Liittynyt: 22 Helmi 2014 09:17

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Ishvan »

@rsk@ kirjoitti: 20 Tammi 2020 18:40 Ilmeisesti minua tarkoitat, kun puhut että joku kehtasi puhua renkaista.
Uskoisin että täällä on joku muukin renkaista puhunut sinun lisäkseksi, kirjoitukseni oli lähinnä yleinen toteamus.

No, puhutaan nyt sitten oikein taas aiheesta. Oma auto on kuulemma suomen päässä satamassa. Talvirengassettikin tullu kaiketi liikkeeseen. Jokohan sitä kuun vaihteen perään saisi rottelon alle.
Focus 1.0 155A7 ST-Line Vignale

-20 Mondeo Hybrid Vignale
-20 Focus Vignale 182A8
-18 MB A200
-17 S60D4AWD
-14 V60D4A
-13 V60D5
-11 V60D5A
-10 Civic Type-R CW
-08 Accord 2.4 Type-S
-05 Avensis 2.0 Wagon Technical
-05 Corolla 1.8 T-Sport
jne
focst
Viestit: 2429
Liittynyt: 23 Kesä 2007 17:12
Paikkakunta: Oulu

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja focst »

Arski54 kirjoitti: 20 Tammi 2020 19:22 Takuuko ei liity? Tai markkinointi?
Ei suoranaisesti.. voit perustaa sille markkinoinnille oman. Seuraa ne joita kiinnostaa..takuulla on jo oma.
Ex Ford focus st170 2002
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019 :ford:
Frnz
Viestit: 290
Liittynyt: 10 Helmi 2011 17:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Frnz »

focst kirjoitti: 20 Tammi 2020 19:36 Ei suoranaisesti.. voit perustaa sille markkinoinnille oman. Seuraa ne joita kiinnostaa..takuulla on jo oma.
Tuossa aikaisemmin ehdottamani takuuasian siirto omaan topicciin näköjään on aiheuttanut aika paljon kommentteja puolesta ja vastaan. Lähinnä ehdotin että siitä keskusteltaisiin takuu-threadin alla koska asia ei ole Focus mk4 spesifinen vaan Ford "lupaa" Suomessa 5 vuoden takuun koko mallistolle. Siten asia koskettaa myös Fiestaa, Mondeota ja mitä näitä nyt on.

Asiasta sinällänsä keskustelussa ei ole mitään pahaa. Minusta on hyvä kerätä kokemuksia puolesta ja vastaan joista voi olla hyötyä sitten jos muutaman vuoden kuluttua joutuu testaamaan mikä tämän takuun todellinen arvo on.
Ajossa Focus Active 2019 & Fiesta Titanium 2020
Ex Fords: Focus 1.0 Ecoboost 2014 , B-Max 1.0 2013, StreetKa 2004, Focus 1.6 Ecoboost 2012, Fiesta 1,25 2010, Focus 1,6 TDCI 2010, Focus 1.6 2006, C-max 1.8 2004, Escort 1.6 Cabrio '92
Frnz
Viestit: 290
Liittynyt: 10 Helmi 2011 17:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Frnz »

Onko kenelläkään kokemusta missä uudessa Focuksessa on raitisilmasuodatin (toivottavasti ei yhtä v-mäinen paikka kuin mk3)? Herkkänenäisenä allergikkona tuli akuutti tarve vaihtaa tuo jo ennen huoltovälin täyttymistä.

Netti on pullollaan ohjeita ja videoita mk3 Focukseen mutta tämä taitaa olla liian uusi tee-se-itse Youtube-korjaajien kohteeksi.
Ajossa Focus Active 2019 & Fiesta Titanium 2020
Ex Fords: Focus 1.0 Ecoboost 2014 , B-Max 1.0 2013, StreetKa 2004, Focus 1.6 Ecoboost 2012, Fiesta 1,25 2010, Focus 1,6 TDCI 2010, Focus 1.6 2006, C-max 1.8 2004, Escort 1.6 Cabrio '92
focst
Viestit: 2429
Liittynyt: 23 Kesä 2007 17:12
Paikkakunta: Oulu

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja focst »

Hanskalokero pois ja takaa löytyy luukku missä suodatin..niin kun mondeo mk5.
Ex Ford focus st170 2002
Ex Ford focus st225 2006
Ex Ford mondeo 1.6 ecoboost 2014
Ex Ford focus 1.6 ecoboost 2011
Ford Fiesta 1.0 ecoboost M6 Active 2021
Ford Focus 1.5 ecoboost M6 St-line Wagon 2019 :ford:
onik
Viestit: 129
Liittynyt: 21 Tammi 2019 07:38
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja onik »

Turha näköjään odotella noita F9-karttoja, ensin piti tulla kesän alussa 2019, sitten piti tulla tammikuussa 2020, mutta juuri sain tiedon että tämänhetkinen arvio on maaliskuun lopussa.
:ford: Focus Wagon 1.0L EcoBoost 125hp Titanium A8
@rsk@
Viestit: 590
Liittynyt: 24 Heinä 2016 23:11

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja @rsk@ »

onik kirjoitti: 21 Tammi 2020 09:26 Turha näköjään odotella noita F9-karttoja, ensin piti tulla kesän alussa 2019, sitten piti tulla tammikuussa 2020, mutta juuri sain tiedon että tämänhetkinen arvio on maaliskuun lopussa.
Joo-o... Varmaan F9 karttakin on jo valmiiksi sitten vuodelta miekka ja kilpi.. 😁
Viikkus
Viestit: 292
Liittynyt: 22 Kesä 2016 21:21

Re: Uusi Focus mk4 2018

Viesti Kirjoittaja Viikkus »

focst kirjoitti: 21 Tammi 2020 08:12 Hanskalokero pois ja takaa löytyy luukku missä suodatin..niin kun mondeo mk5.
Joo, tähän on tosi helppo vaihtaa. Sanoisin, että onnistuu hyvin helposti ilman videoita. Rauhassa vaan muovien kanssa ja varoo mm. sitä hanskalokeroon menevää virtapiuhaa, ettei revi rikki.
Ajossa: E-tron 2023
EX Fordit:
Kuga ST-line X phev
Kuga 2021 titanium manuaali
Ford Focus ST-line wagon 2019
Focus ST-line wagon 2017
Focus trend wagon 2016
...lista on pitkä
Vastaa Viestiin