Focus 2015

Keskustelua autoista ja autoilusta yleisesti
Avatar
Komero
Viestit: 2
Liittynyt: 06 Huhti 2020 14:47

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Komero »

Ostin 2017-mallisen 1.0 Focuksen viime kesänä. Ostaessa autolla oli ajettu karvan alle 21 tkm ja nyt työmatkapöristelyn seurauksena mittarissa on reilu 31 tkm. Auto on vielä lähes uudenveroinen. Yksi asia vaivaa ja se on vaihteensiirto. Ennen ko. auton ostoa koeajoin viime keväänä kuusivaihteisen 1.0 C-Maxin ja siinä oli loistava laatikko, vaihteet lupsahtelivat kuin itsestään koloon. Sitä ennen olen töissä ajanut toisinaan Transit Connectilla ja siinäkin on loistavan sujuva vaihteensiirto.
Tämän oman auton vaihteiden kanssa en meinaa päästä sinuiksi. Tapana on ajaa autoa säästäen, ilman rallivaihtoja ja nuo vaihteet ovat jotenkin hitaita vaihtaa. Erityisesti kolmosen saa huolella työntää koloon, ettei "napauta" sormille. Siinä on jokin este tiellä tai siltä se tuntuu. Vitonen on samanlainen, jokin pykälä tiellä. Välillä keppi on raskas työntää vapaalle, erityisesti kakkoselta tai neloselta. Ykköseltä kakkoselle pitää vetää vauhdilla, hitaammin vaihtaen keppi kanittaa.
Kortti on ollut pian 20 vuotta ja kaikenlaisia laatikoita on tullut kepitettyä. Fordin laatikoista olin lukenut ja katsonut videoita, että niiden pitäisi olla ilo käyttää. Onko mitään tehtävissä vai onko kaikki nuo 5-vaihteiset laatikot tuollaisia?
Jap3
Viestit: 309
Liittynyt: 18 Syys 2009 07:26

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Jap3 »

EeroH kirjoitti: 05 Huhti 2020 20:03
Focus_2.0 kirjoitti: 05 Huhti 2020 19:25Hajosko sulta yks vanne vai miks tarttit yhden uuden? Olisko vanhassa ollu anturi?
Halusin tietynlaiset 18" vanteet eikä löytynyt koko sarjaa mistään. Saksalaisesta purkaamosta löytyi 3kpl renkaineen ja antureineen ja ostin ne.

Kokeilen anturi hanskalokerossa kalibroida ja jos toimii niin antaa olla toistaiseksi. Tilasin sarjan antureita niin kelpaa rikkoa lisää :thumbup:
Ei taida toimia anturi hanskalokerossa, eihän siinä ole silloin painetta ollenkaan..
Focus titanium wagon 1.5 TDCi -16
ex. Focus Titanium 1.8TDCi -08 + 7 muuta Fordia
Focus_2.0
Viestit: 735
Liittynyt: 20 Kesä 2006 16:21
Paikkakunta: Tampere

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Focus_2.0 »

Komero kirjoitti: 06 Huhti 2020 15:30 Ostin 2017-mallisen 1.0 Focuksen viime kesänä. Ostaessa autolla oli ajettu karvan alle 21 tkm ja nyt työmatkapöristelyn seurauksena mittarissa on reilu 31 tkm. Auto on vielä lähes uudenveroinen. Yksi asia vaivaa ja se on vaihteensiirto. Ennen ko. auton ostoa koeajoin viime keväänä kuusivaihteisen 1.0 C-Maxin ja siinä oli loistava laatikko, vaihteet lupsahtelivat kuin itsestään koloon. Sitä ennen olen töissä ajanut toisinaan Transit Connectilla ja siinäkin on loistavan sujuva vaihteensiirto.
Tämän oman auton vaihteiden kanssa en meinaa päästä sinuiksi. Tapana on ajaa autoa säästäen, ilman rallivaihtoja ja nuo vaihteet ovat jotenkin hitaita vaihtaa. Erityisesti kolmosen saa huolella työntää koloon, ettei "napauta" sormille. Siinä on jokin este tiellä tai siltä se tuntuu. Vitonen on samanlainen, jokin pykälä tiellä. Välillä keppi on raskas työntää vapaalle, erityisesti kakkoselta tai neloselta. Ykköseltä kakkoselle pitää vetää vauhdilla, hitaammin vaihtaen keppi kanittaa.
Kortti on ollut pian 20 vuotta ja kaikenlaisia laatikoita on tullut kepitettyä. Fordin laatikoista olin lukenut ja katsonut videoita, että niiden pitäisi olla ilo käyttää. Onko mitään tehtävissä vai onko kaikki nuo 5-vaihteiset laatikot tuollaisia?
Sujuvasti ainakin itselläni laatikko toimii. Joskus satunnaisesti esim. ykkönen vaatii vähän enemmän voimaa tai käyttää kolmosen kautta. Kerroit, että on 2017 mallin auto. Ilmeisesti protectia vielä jäljellä? Voimansiirto kuuluu protectin piiriin jos siinä on jotain vikaa.
Ford Focus 1.5 Ecoboost Titanium STW -16
Ford Mondeo 1.8 110hv Trend 5d -04

Ex.
Ford Focus 2.0 Trend "RS-look" -01, Ford Focus 1.6 Trend -08, Ford Focus 1.6 Trend -04, Ford Sierra 2.0 Laser -85
Focus_2.0
Viestit: 735
Liittynyt: 20 Kesä 2006 16:21
Paikkakunta: Tampere

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Focus_2.0 »

Jap3 kirjoitti: 06 Huhti 2020 16:55
EeroH kirjoitti: 05 Huhti 2020 20:03

Halusin tietynlaiset 18" vanteet eikä löytynyt koko sarjaa mistään. Saksalaisesta purkaamosta löytyi 3kpl renkaineen ja antureineen ja ostin ne.

Kokeilen anturi hanskalokerossa kalibroida ja jos toimii niin antaa olla toistaiseksi. Tilasin sarjan antureita niin kelpaa rikkoa lisää :thumbup:
Ei taida toimia anturi hanskalokerossa, eihän siinä ole silloin painetta ollenkaan..
Tää oli just se kysymys, että mittaako painetta vai paine eroa kalibroinnin jälkeen? Pitäis hälyttää jos hanskalokerossa..
Ford Focus 1.5 Ecoboost Titanium STW -16
Ford Mondeo 1.8 110hv Trend 5d -04

Ex.
Ford Focus 2.0 Trend "RS-look" -01, Ford Focus 1.6 Trend -08, Ford Focus 1.6 Trend -04, Ford Sierra 2.0 Laser -85
Avatar
Komero
Viestit: 2
Liittynyt: 06 Huhti 2020 14:47

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Komero »

[/quote]

Sujuvasti ainakin itselläni laatikko toimii. Joskus satunnaisesti esim. ykkönen vaatii vähän enemmän voimaa tai käyttää kolmosen kautta. Kerroit, että on 2017 mallin auto. Ilmeisesti protectia vielä jäljellä? Voimansiirto kuuluu protectin piiriin jos siinä on jotain vikaa.
[/quote]

Ymmärtääkseni protectia on jäljellä, merkkihuollossa olen huollattanut heti oston jälkeen ja huoltokirja on kunnossa. En varsinaisesti epäile vikaa, kun vaihteet aina lopulta kytkeytyvät, mutta ajamisen ilo kärsii kun pitää oikein keskittyä pykältämiseen. Välikaasulla tai kaksoispoljennalla ei ole vaikutusta.
1.5 ecoboostissa lienee eri laatikko kuin omassa kulimallissa.
EeroH
Viestit: 894
Liittynyt: 13 Joulu 2015 15:32

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja EeroH »

Komero kirjoitti: 06 Huhti 2020 15:30 Ostin 2017-mallisen 1.0 Focuksen viime kesänä. Ostaessa autolla oli ajettu karvan alle 21 tkm ja nyt työmatkapöristelyn seurauksena mittarissa on reilu 31 tkm. Auto on vielä lähes uudenveroinen. Yksi asia vaivaa ja se on vaihteensiirto. Ennen ko. auton ostoa koeajoin viime keväänä kuusivaihteisen 1.0 C-Maxin ja siinä oli loistava laatikko, vaihteet lupsahtelivat kuin itsestään koloon. Sitä ennen olen töissä ajanut toisinaan Transit Connectilla ja siinäkin on loistavan sujuva vaihteensiirto.
Tämän oman auton vaihteiden kanssa en meinaa päästä sinuiksi. Tapana on ajaa autoa säästäen, ilman rallivaihtoja ja nuo vaihteet ovat jotenkin hitaita vaihtaa. Erityisesti kolmosen saa huolella työntää koloon, ettei "napauta" sormille. Siinä on jokin este tiellä tai siltä se tuntuu. Vitonen on samanlainen, jokin pykälä tiellä. Välillä keppi on raskas työntää vapaalle, erityisesti kakkoselta tai neloselta. Ykköseltä kakkoselle pitää vetää vauhdilla, hitaammin vaihtaen keppi kanittaa.
Kortti on ollut pian 20 vuotta ja kaikenlaisia laatikoita on tullut kepitettyä. Fordin laatikoista olin lukenut ja katsonut videoita, että niiden pitäisi olla ilo käyttää. Onko mitään tehtävissä vai onko kaikki nuo 5-vaihteiset laatikot tuollaisia?
Irroittaako kytkin kunnolla? Joko siinä vika tai edellinen kuski rikkonut synkat laatikosta. Miltä öljyt näyttää?
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Renee »

Kannattaa tarkistaa se vaihdesiirto että se ok. Toiseksi pitääkö laatikko mitään sivuääntä että rattaat ja sykronointi kunnossa. Samoin onko öljyä ja vetarin stefat on kunnossa. Kun ajoit auton oliko se samalainen laatikon puolesta kuin nyt. Kuten sanottiin öljynvaihtoa varmaan huoltokin ehdottaa. Monesti se auto ei parane jos ensikuski on tottunut panssarivaunulla ajamaan intissä.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
EeroH
Viestit: 894
Liittynyt: 13 Joulu 2015 15:32

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja EeroH »

EeroH kirjoitti: 05 Huhti 2020 18:14 Tarvitsin yhden vanteen ja renkaan. Paikallisen merkkiliikkeen ja rengasliikkeen ryöstöhinnoista johtuen tilasin vanteen ja anturin Hollannista sekä renkaan ja asennuksen Riihimäeltä. Vanne tuli kotiovelle, rengas oli valmiina asennettavaksi rengasliikkeessä ja uusimaa suljettiin. No vanne mukaan töihin ja annoin työkaverille joka kotimatkallaan vei Riihimäkeen asennukseen. Seuraavana päivänä sain paketin takaisin ja vein kotia. Rengasliikkeen inhimillisestä virheestä johtuen olikin väärä rengas. No koko homma uudestaan, pyörä töihin->työkaverin mukana Riksuun ja uusi asennus. Rengaspaineanturi paskaksi. Asensivat normaali ventiillillä että saan ajettavan paketin.

Nyt kysymys kuuluu:
A Huomaako auto yhden anturin puuttumisen? Jos laitan ylimääräisen anturin vaikka hanskalokeroon loppuuko herjat?
B Kuka koodaa uudellamaalla rengaspainevalvonnan pois käytöstä?
C Muita vaihtoehtoja?

En halua enää vaivata työkaveria enkä tuota pientä yhdenmiehen rengasliikettä tämän takia.

Joo ei tää nyt onnistu. Sain pyörän taas takaisin muutaman mutkan kautta kun olen lomalla. Kun anturi jäi väliin niin rikkoi renkaan sisäreunan ja vuotaa vanteen välistä. Joten taas uutta kumia tilaukseen ja uutta retkeä saartorenkaan ulkopuolelle :lol:
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Renee »

Yksinkertaisesta hommasta tuli aika monimutkainen juttu. Ja maahantuoja oli oikeassa noista antureista ja poistoista mitä kerroit.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Tipi
Viestit: 19
Liittynyt: 30 Marras 2018 11:28

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Tipi »

Hei nyt taas!

Kertokaas tietäjät sijaitseeko 1,5 ecoboostin -15 Vesipumppu laturin alapuolella?
Koneen kun lyö kylmänä käyntiin niin niiltä paikkeilta kuuluu laahaava ääni. Ihan kuin olis jossain laakerivikaa...
Ajattelin vaan, että eikö tuo vesipumppu ole ollut tämän koneen murheenkryyni?
Autolla ajettu 100.000km
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Renee »

Eipä siellä kopan sisässä paljon muita osia ole kuin vesipumppu jos noì jakohihnan kiristinrullat kunnossa ja moniura puoli myös. Vesipumppu varmaan tupperwarelta tilattu kun sen kesto on tosi huono taitaa paras kestää 30tkm. Laadukkaista osista kertoo mainos Fordin koottu.. Tarkista ja korjaa ettei vesipummpu tee mitään suurta vahinkoa. Omko 100tkm jo täynnä.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Renee »

Toi paketti pitää vaihtaa että työlle tulee takuu.
https://www.autodoc.fi/bosch/7884154 joskin toi on oman Mobdeon en tiedä onko samat osat Focuksessa
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
jaska74
Viestit: 2600
Liittynyt: 23 Touko 2005 15:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja jaska74 »

No mikäs prkl tähän nyt...

Semmonen 30min motarilla 120 vakkari päällä, sen jälkeen pienemmälle tielle 80 mittarissa, ja aina esim mäessä kun automaatti vaihtaa pienemmälle, niin tuntuu oikein reilu nykäisy :shock: isommalle vaihtaa ihan ok
Focus 1.0 edition a6 2017
Tipi
Viestit: 19
Liittynyt: 30 Marras 2018 11:28

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Tipi »

Renee kirjoitti: 11 Huhti 2020 14:17 Toi paketti pitää vaihtaa että työlle tulee takuu.
https://www.autodoc.fi/bosch/7884154 joskin toi on oman Mobdeon en tiedä onko samat osat Focuksessa
Tänään kävin marmorilla näyttämässä autoa. Vaadein että korjattaisiin good Willin piikkiin, kun mittarissa on 99500km ja takuu loppui kk sitten. Aina on merkkihuollossa huollettu, joten ehkä jotain toivoa on. Ainakin laittoivat paperit vetämään...
Rahalla jos maksaa, niin hintaa tulisi 650€. Mutta tuskin tuossa on jakopään osia, mitkä tietysti kannattaa vaihtaa samalla.
Focus_2.0
Viestit: 735
Liittynyt: 20 Kesä 2006 16:21
Paikkakunta: Tampere

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Focus_2.0 »

Tipi kirjoitti: 14 Huhti 2020 19:34
Renee kirjoitti: 11 Huhti 2020 14:17 Toi paketti pitää vaihtaa että työlle tulee takuu.
https://www.autodoc.fi/bosch/7884154 joskin toi on oman Mobdeon en tiedä onko samat osat Focuksessa
Tänään kävin marmorilla näyttämässä autoa. Vaadein että korjattaisiin good Willin piikkiin, kun mittarissa on 99500km ja takuu loppui kk sitten. Aina on merkkihuollossa huollettu, joten ehkä jotain toivoa on. Ainakin laittoivat paperit vetämään...
Rahalla jos maksaa, niin hintaa tulisi 650€. Mutta tuskin tuossa on jakopään osia, mitkä tietysti kannattaa vaihtaa samalla.
Toivottavasti saat takuuseen. Tunnettu ongelma kun on.. Vaikka takuu loppunut kuukausi sitten ei poista myyjän vastuuta. Se on sitten toinen juttu miten pitkään Focuksen vesipumpun tulisi kestää. Mulla vaihdettiin 30tkm kohdalla. Takuuna vaihdettaessa vaihdetaan pelkkä pumppu. Jakopää ja laturin osat jos haluaa vaihtaa samalla niin maksaa itse.
Ford Focus 1.5 Ecoboost Titanium STW -16
Ford Mondeo 1.8 110hv Trend 5d -04

Ex.
Ford Focus 2.0 Trend "RS-look" -01, Ford Focus 1.6 Trend -08, Ford Focus 1.6 Trend -04, Ford Sierra 2.0 Laser -85
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Renee »

Luulisi 650€ jo jakohihnan ja vesipumpun saisi vaihdettua.Kerro kuinka kävi takuun kanssa.Vesipumppu tulee kestää jakohihnan vaihtovälin hyvin pitää ollaa marginaalia kestossa.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
yritäedes
Viestit: 2134
Liittynyt: 02 Marras 2010 21:30

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja yritäedes »

Focus_2.0 kirjoitti: 14 Huhti 2020 20:39
Tipi kirjoitti: 14 Huhti 2020 19:34

Tänään kävin marmorilla näyttämässä autoa. Vaadein että korjattaisiin good Willin piikkiin, kun mittarissa on 99500km ja takuu loppui kk sitten. Aina on merkkihuollossa huollettu, joten ehkä jotain toivoa on. Ainakin laittoivat paperit vetämään...
Rahalla jos maksaa, niin hintaa tulisi 650€. Mutta tuskin tuossa on jakopään osia, mitkä tietysti kannattaa vaihtaa samalla.
Toivottavasti saat takuuseen. Tunnettu ongelma kun on.. Vaikka takuu loppunut kuukausi sitten ei poista myyjän vastuuta. Se on sitten toinen juttu miten pitkään Focuksen vesipumpun tulisi kestää. Mulla vaihdettiin 30tkm kohdalla. Takuuna vaihdettaessa vaihdetaan pelkkä pumppu. Jakopää ja laturin osat jos haluaa vaihtaa samalla niin maksaa itse.
Nyt ihan mielenkiinnosta täytyy kysyä, miksi tässä jakopää ja vesipumppu koko ajan koplataan yhteen? Onko vesipumpun laippa jotenkin jakohihnan takana vai miksi jakohihna pitäisi vaihtaa samalla kuiń vesipumppukin?
Muuten kyllä ihmetyttää vesipumpun lyhyt käyttöikä.
Mondeo 2.0 TDCI Turnier 2009
Mondeo 2.0 TDCI HB 2003 -ex
Focus 1.6 Zetec-SE Wagon 1999 -ex
Sierra 2.0 OHC Sedan 1989 -ex
Tipi
Viestit: 19
Liittynyt: 30 Marras 2018 11:28

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Tipi »

yritäedes kirjoitti: 14 Huhti 2020 22:00
Focus_2.0 kirjoitti: 14 Huhti 2020 20:39

Toivottavasti saat takuuseen. Tunnettu ongelma kun on.. Vaikka takuu loppunut kuukausi sitten ei poista myyjän vastuuta. Se on sitten toinen juttu miten pitkään Focuksen vesipumpun tulisi kestää. Mulla vaihdettiin 30tkm kohdalla. Takuuna vaihdettaessa vaihdetaan pelkkä pumppu. Jakopää ja laturin osat jos haluaa vaihtaa samalla niin maksaa itse.

Nyt ihan mielenkiinnosta täytyy kysyä, miksi tässä jakopää ja vesipumppu koko ajan koplataan yhteen? Onko vesipumpun laippa jotenkin jakohihnan takana vai miksi jakohihna pitäisi vaihtaa samalla kuiń vesipumppukin?
Muuten kyllä ihmetyttää vesipumpun lyhyt käyttöikä.
Käsittääkseni juurikin näin. Eli vesipumpun laippa on jakoremmin takana, jonka takia se pitää remontissa irroittaa. Muutenhan jakohihna ei ole fyysisesti yhteydessä vesipumppuun. Vesipumppua pyörittää sama moniurahihna, kuin laturia.
Eihän huoltoneuvojakaan ensin asiaa tiedostanut, mutta kun intin vastaan, niin sitten myönsi asian, kun katsoi, että työlle pitää varata enemmän työtunteja.
yritäedes
Viestit: 2134
Liittynyt: 02 Marras 2010 21:30

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja yritäedes »

Tipi kirjoitti: 15 Huhti 2020 03:25 Eli vesipumpun laippa on jakoremmin takana, jonka takia se pitää remontissa irroittaa. Muutenhan jakohihna ei ole fyysisesti yhteydessä vesipumppuun.
Tämä selvä. Nyt löysin kuvan, jossa jakohihnan kiristimen kiinnityspultti näyttäisi menevän vesipumpun laipan läpi.
Mondeo 2.0 TDCI Turnier 2009
Mondeo 2.0 TDCI HB 2003 -ex
Focus 1.6 Zetec-SE Wagon 1999 -ex
Sierra 2.0 OHC Sedan 1989 -ex
jaska74
Viestit: 2600
Liittynyt: 23 Touko 2005 15:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja jaska74 »

Onko kukaan kerinnyt vielä vaihdella tuulilasia, missä hinnoissa pyöritään?
Lämmitettävä, sadetunnistimella
Focus 1.0 edition a6 2017
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Renee »

Eikös se maksa vaihto 150 € pintaan(omavastuu) kun nykyajan autoissa toi lasivakuutus on pakollinen tuon kestävyyden takia.

Tuossa hinta-arvio missä mennään alle 500€
Ford Focus 1.6 2015 60000 455 €
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Freeze
Viestit: 804
Liittynyt: 06 Huhti 2015 11:59

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Freeze »

jaska74 kirjoitti: 16 Huhti 2020 12:52 Onko kukaan kerinnyt vielä vaihdella tuulilasia, missä hinnoissa pyöritään?
Lämmitettävä, sadetunnistimella
2018 Foccariin muistaakseni vajaat 1200e, toivottavasti vanhempaan halvempi :shock:
Exä: Ford Focus EcoBlue 1,5 TDCi Titanium A8 2018, 120 hv Kuva
Nyxä: Kia Niro EV Business Premium 64.8 kWh 2023, 207 hv Kuva
jaska74
Viestit: 2600
Liittynyt: 23 Touko 2005 15:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja jaska74 »

Renee kirjoitti: 16 Huhti 2020 18:49 Eikös se maksa vaihto 150 € pintaan(omavastuu) kun nykyajan autoissa toi lasivakuutus on pakollinen tuon kestävyyden takia.

Tuossa hinta-arvio missä mennään alle 500€
Ford Focus 1.6 2015 60000 455 €

Ei ole lasivakuutus pakollinen, ainakaan mulla, ja ainakaan lähitapiolassa
Focus 1.0 edition a6 2017
Renee
Viestit: 5411
Liittynyt: 09 Tammi 2014 18:51

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Renee »

Pakollisella tarkoitin vain sama juttu kuin kotivakuutus ei pakollinen mutta suotava.
Volvo 850 1995 farmari 2.432 bensa manuaali
Mondeo 2015 1.5 bensa ecobooster manuaali
Arski57
Viestit: 77
Liittynyt: 04 Helmi 2018 21:42

Re: Focus 2015

Viesti Kirjoittaja Arski57 »

jaska74 kirjoitti: 16 Huhti 2020 12:52 Onko kukaan kerinnyt vielä vaihdella tuulilasia, missä hinnoissa pyöritään?
Lämmitettävä, sadetunnistimella
Oliskohan ollut jotain hiukan vajaa 500 vuosi sitten jos olisin itse maksanut. Kerkes sanoa hinnan ennen kuin selvisi että on vakuutus. Stadissa siis.

Ja siis on vaihdettu jo 4 kertaa. Lämmitettävä, sadetunnistimella ja äänieristetty vai mikä se onkaan.
Vastaa Viestiin