Sivu 1/2

ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 03 Helmi 2019 15:19
Kirjoittaja yodin
eli auto seisoin toissa lauantai-sunnuntai yön ja aamulla kun piti lähteä liikenteeseen ei se käynnistynyt.
akku on testattu ja kokeiltu toisellakin varuiks. startti pyörii hienosti mutta kerran hörähtää ja sammuu sen jälkeen saa sahata startilla ilman tuloksia.
tulpat vaihdoin oli ihan nokiset. bensapumpun releen vaihdoin koska edellinen naksui kummasti. ilman bensapumpun sulaketta auto lähtee käyntiin ja käy hienosti. kaasupoljin pohjassa käynnistyy mutta tuntuu käyvän kolmella.
kun auton saa käyntiin haisee bensa paljon ja putkesta tulee bensaa maahan asti. nelosen männän päällä lammikko bensaa kun reiästä katsoo. puolia ollaan vaihdeltu keskenään mutta ei vaikutusta. puolan johdoille tulee kaikille sama virta. vikakoodeja tulee vaan kytkinpolkimesta ja ohjaustehostimesta.
auto joskus aina seilaillut tyhjäkäynnillä eli valoihin tullessa meinaa sammua pari kertaa mutta sitten rauhoittuu, tuota tekee joskus harvoin.
ainiin jos mitään merkitystä tankissa 95e bensaa tällä hetkellä yleensä re85


kellään olis mitään ideaa mitä lähtis seuraavaksi tutkimaan koska omat ideat ovat lopussa.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 13 Helmi 2019 11:08
Kirjoittaja yodin
pientä päivitystä. suuttimien kunto testattu ja suuttimien tiivisteet vaihdettu. oli joku laittanut tavalliset mustaa kumia olevat sinne ja etanoli syönyt ohuiksi ne. kipinä tulee kaikista tulpista. ei millään silti vaikutusta käynnistykseen.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 13 Helmi 2019 12:17
Kirjoittaja yritäedes
Moi!
Saatan taas sekaantua asiaan, mistä on mitään/tarpeeksi ymmärrä, mutta oireethan selvästi viittaavat siihen, että kone tukehtuu
liian rikkaaseen seokseen. Ilmaantuiko vika samalla kun vaihdoit 95e:hen?
yodin kirjoitti:ilman bensapumpun sulaketta auto lähtee käyntiin ja käy hienosti
Kiinnostavaa. Vai voisiko kyseessä olla viinaprosentin tunnistus, joka ei toimi - kun nappaat sulakkeen pois, asetukset on bensaa varten. Etanoliahan syötetään enemmän, luulisin.
Entä koneen lämpöanturi - näyttääkö oikein?

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 15 Helmi 2019 19:07
Kirjoittaja yodin
vaihdoinpas jäähdytinnesteen lämpöanturin kun en muutakaan lämpöön viittaavaa anturia koneesta keksinyt. ei ollut mitään apuja tuosta. ajoin 95 bensalla 3/4 tankillista ennen hajoamista ja toimi ihan ongelmitta.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 15 Helmi 2019 19:41
Kirjoittaja fiicus
Onkohan auton PCM aikoinaan päivitetty Fordilla.


Poor engine starting at low engine or ambient temperatures

Should a customer express concern about poor engine starting at low engine or ambient temperatures after refuelling with a different fuel type the root cause may be a failed fuel type adaption. During the fuel type adaption routine no Diagnostic Trouble Codes (DTC) are stored in the powertrain control module (PCM).
Fuel type determination is carried out on the basis of the fuel type and the fuel level stored before refueling. The PCM compares the previous fuel level with the new fuel level and calculates the quantity of added fuel. With this information, the PCM calculates in advance which new fuel types could result if either petrol or ethanol E85 were added to the tank. With this advance calculation, the PCM can adapt the fuel injection and ignition advance more quickly.
To avoid poor engine starting at low engine or ambient temperatures, a revised calibration for the PCM must be installed.
Use IDS 58 DVD in conjunction with database update IDS 58.8 or a later version. Before commencing module configuration or programming, connect the vehicle battery to a suitable external power supply in order to maintain a constant battery voltage throughout the procedure.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 18 Helmi 2019 21:58
Kirjoittaja komford
Onko näistä mennyt parasta ennen päivämäärä ohi :?: Täysin samanlaisessa sama vaiva, mutta minulla ei edes lupaa. Aikaisemmin ei ole ollut minkäänlaista kylmäkäynnistysongelmaa. Viinan tunnistus on tapahtunut ihan silmänräpäyksessä (ennustaa tankatulla aineella päästävää matkaa) eikä ole tankkauksen jälkeen sen kummemmin nykinyt.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 20 Helmi 2019 09:03
Kirjoittaja yodin
tämä on joku ruotsin tuonti vehje joten päivityksistä en tiedä mutta se on vuosia jo toiminut ihan sama mitä tankkaa mihin väliin niin jaksa uskoa että pävityksistä olisi kiinni.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 20 Helmi 2019 10:12
Kirjoittaja yritäedes
komford kirjoitti:Onko näistä mennyt parasta ennen päivämäärä ohi
Paljonkos näillä flexifueleilla on kilometrejä takana? Ihan vain mielenkiinnosta kysyn, kun joskus aikaisemmin oli
keskustelua viinan vaaroista koneen kestävyydelle?

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 20 Helmi 2019 21:38
Kirjoittaja komford
Tämän myi luotettava turkkilainen häkkikauppias Berliinissä :lol: Ajettu 270 tuhatta, joista viimeiset 80 itse melkein pelkästään RE85:llä. Sakemanni ehkä oli ajanut bensalla. Ei syö sanottavasti öljyä eikä koneen puolesta ole ollut mitään huolta.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 21 Helmi 2019 08:12
Kirjoittaja yodin
tällä on ajettu 201tkm. neljä vuotta olen ajanut re85 ja joskus harvoin kun reissussa ole näkynyt etanolia niin on bensaa tankattu. mitään muuta kuin perus öljyt/tulpat/putsarit ole tarvinnut tehdä ennen tätä hajoamista.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 04 Maalis 2019 22:32
Kirjoittaja komford
Kerro nyt sinäkin edistymisestä :roll: t. nimimerkki :ford: terapian tarpeessa

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 05 Maalis 2019 16:59
Kirjoittaja yodin
jahas hämmennys jatkuu pienen lumilautailu reissun jälkeen.

eli eilen otin suutintukin irti ja pistin tölkit suuttimien alle ja startatessa jokaiseen tuli bensaa joten voidaan bensapuoli unohtaa melkeinpä.
sitten otin tuon pumpunsulakkeen irti ja laitoin auton käyntiin ja lykkäsin sulakkeen takaisin auton käydessä. auto pysy käynnissä ja pysty kaasua painamaan mutta kävi aivan päin pebaa. sitten sen sai käyntiin monta kertaa sulake paikallaan ja joka kerta kävi päin pebaa.
äskön otin kampiakselin anturin johdon irti ja ei lähtenyt edes ilman sulaketta eikä kierroslukumittari sanonut mitään. eli se vika voidaan sulkea pois.
sitten mittasin puristuspaineet ihan vaan kun en enään muutakaan keksinyt kaikki pytyt ~15 bar kylmällä koneella eli paineetkin löytyy joka olikin odotettavissa koska käy ilman sulaketta nätisti.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 05 Maalis 2019 20:17
Kirjoittaja Renee
Katsoitko ja putsailit sen nokka-akselinanturin kun sekin vaikuttaa siihen ajoitus ja moottorin käyntiin.
Tälläinen osa https://m.mister-auto.fi/tunnistin-nokk ... g3946.html
Näkyy arvot olevan 450 -550 ohm jos mittailet
Tarkista puolien kunto ja ne tulpat vaihdoit varmaakin uusiin. Heikko kipinä niin eipä se käynti ole kovin hyvä. Tuo kaasuläppä kun sanoit että kun ajaa liikennevaloihin meinaa sammua . Puhdistus ja samalla putsataan tuo ilmamassamittari niille on omat puhdistusaineet esim motonet.

Kun otat siitä ilmamassamittarista sen sähköpiuhan irti se käy silloin moottorin oletusarvoilla jos käynti paranee piuha irti niin ilmamassamittarissa on vika. Tämä saa moottorihäiriövalon syttymään .Mutta piuha takaisin paikoillaan muutaman käynnistyksen jälkeen ja ajamisen valo sammuu itsekseen

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 05 Maalis 2019 20:44
Kirjoittaja GeeTee-
Mitä jos vaan nyppäät akusta kaapelit irti yöksi (~8h), eipä tuo mitään maksa koittaa? ECU unohtaa opitut arvot ja opiskelee uudet kun paat käyntiin, suositus on että annetaan käydä n.10min tyhjäkäyntiä ton jälkeen. Nollauksen saa tehtyä myös forscanilla. Paat vaan kaikki sulakkeet sun muut kiinni.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 05 Maalis 2019 22:27
Kirjoittaja komford
yodin kirjoitti:sitten otin tuon pumpunsulakkeen irti ja laitoin auton käyntiin
Täytyy tunnustaa tyhmyyteni, mutta mihin ilmiöön ylläoleva perustuu :shock: Sulake 111 kyseessä?

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 06 Maalis 2019 18:00
Kirjoittaja yodin
tässä moottorissahan ei ole nokka-akselinanturia on vain tulpattu paikka siinä missä muissa esim 2 litrasessa se nököttää. eikä tässä myöskään ole ilmamassamittaria vaan tmap anturi. siitä otin piuhan irti ja koitin käyntiin eikä lähtenyt. akun piuhat on ollut viikon irti kun olin reissussa.
tulpat on joo uudet ja kipinä tuli ainakin kipinätesterillä katsottuna ja kirkkaat vielä.
kaasuläppä on putsattu eikä tuo kovin likainen ollutkaan.

äskön tankkasin tonne jerrykannullisen re85 jos vaikka laskisi uusiksi kaiken mutta ei vaikutusta.

se että auto käy ilman sulaketta on ilmeisesti näissä koneissa ainoa järkevä tapa poistaa bensanpaineet jos vaikka suutintukkia tai vastaavaa irroittelee kun polttaa silloin pois sen paineen mitä siellä on jääneenä koska näissä ei sitä erillistä venttiiliä jostain typerästä syystä ole.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 06 Maalis 2019 20:31
Kirjoittaja yritäedes
Mitenkäs tuossa on polttoaineensyötön paineensäätö toteutettu? Onko siinä tukissa venttiili (kuten Zetecissä), josta paluulinja ja ehkä alipainesäätökin? Vai joku muu systeemi? Luin taas kerran selostuksesi pumpunsulakkeen vaikutuksesta käyntiin, ja tuli mieleen viallisen paineensäätimen mahdollisuus? Tai paluulinja tankille tukossa?

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 06 Maalis 2019 20:33
Kirjoittaja Renee
Vai sellainen tapaus että ei ole anturia. Onko normi jakohihnaa ja seillä ajoitusmerkit ja hampaat kunnossa ettei jako hypännyt .Kuinka on se bensasäädin joka valvoo sitä bensapainetta että suuttimet toimii normaalisti, Jotain häikkää kyllä on kun pitää tehdä linja paineettomaksi että auto käynnistyy
Katoin varaosaluettelon näkyy tarjoavan ilmamassamittaria tietenkin nämä on monesti vähän epävarmoja juttuja
Kuva

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 06 Maalis 2019 20:38
Kirjoittaja GeeTee-
Avasikko sen läpän ja putsasit takapuolelta kans? Käykö se siis pitkänkin aikaa ilman jotain sulaketta? MP-liikkeessä tuttu korjaaja varotteli laittamasta 95:sta prätkään varsinkaan talvisäilöön, koska etanoli imee vettä itteensä ja esitteli kanisteria, missä oli jonkun prätkästä tyhjätty tankki, suurinpiirtein kolmasosa oli vettä. Oliko tullu ilmasta vai pumpusta ei tiedä, mutta voisko olla vettä tankissa? Maksaako vaivaa koittaa tyhjätä?

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 06 Maalis 2019 20:53
Kirjoittaja Renee
Millainen systeemi tässä on tuossa bensaletkussa saako sen irti että pumppu tyhjäisi tankin .Kun ei taida lappo eli letkulla tankissa pystyä ottamaan tavaraa pois jos siellä sattumoisin on epäkelpoa tavaraa. Tai pitääkö kikka 2 harrastaa https://m.motonet.fi/fi/tuote/605885/Masinol-E100-05-l

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 07 Maalis 2019 19:55
Kirjoittaja yodin
tämä rupeaa jo tuntumaan päiväkirjan kirjoittelulta kun joka ilta kirjoittaa päivän tapahtumat,

elikkästä tuo maf anturi on mk2 focuksissa vaan 1.6 ti-vct koneessa muissa on tmap anturi.
vesiteoriaan en usko koska toimii hienosti ilman tuota sulaketta eikä ole koskaan ollut etanolin kosteuden kanssa ongelmia vaikka muutaman talven ajellut.
kaasuläpän otin juu ihan irti ja carb cleanerillä ja hammasharjalla hankasin joten nyt kiiltää kuin ajokoiran munat.

tänään ihmettelin sitten tuota minun obd softaa enemmältikin ja katselin mitä kaikkea sieltä löytyykään (icarscan ford ohjelma ladattuna)
löysin tuon kam resetin sieltä ja päätin kokeilla että tekeekö mitään niin kappas sehän lähti käyntiin ja kävikin 2 minuuttia ihan kivasti kunnes rupes sitten röpöttämään ja käymään epätasaisesti. kokeilin parit kerrat sitten tuota starttausta ja lähti käyntiin joka kerta.
pistin seuraavaksi KOER key on engine running on demand self-testin ja sain vikakoodeja ulos.
p1116 (tuo sensori jo vaihdettu??)
p1132
p1137 toinen lambda näyttää rikasta ja toinen laihaa???
katsoin erillisellä testillä lambda testit näytti ok molemmille että olisivat ehjät.

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 07 Maalis 2019 21:45
Kirjoittaja GeeTee-
Mitäs tapahtuu, jos nyppäät laihaa näyttävästä lambdasta piuhan irti, käviskö sillon OK?

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 07 Maalis 2019 21:45
Kirjoittaja Fiestalla
GeeTee- kirjoitti:Avasikko sen läpän ja putsasit takapuolelta kans? Käykö se siis pitkänkin aikaa ilman jotain sulaketta? MP-liikkeessä tuttu korjaaja varotteli laittamasta 95:sta prätkään varsinkaan talvisäilöön, koska etanoli imee vettä itteensä ja esitteli kanisteria, missä oli jonkun prätkästä tyhjätty tankki, suurinpiirtein kolmasosa oli vettä. Oliko tullu ilmasta vai pumpusta ei tiedä, mutta voisko olla vettä tankissa? Maksaako vaivaa koittaa tyhjätä?
Säilytetty räystään alla.. :lol:

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 07 Maalis 2019 21:52
Kirjoittaja yritäedes
yodin kirjoitti:p1116 (tuo sensori jo vaihdettu??)
yodin kirjoitti:vaihdoinpas jäähdytinnesteen lämpöanturin kun en muutakaan lämpöön viittaavaa anturia koneesta keksinyt. ei ollut mitään apuja tuosta. ajoin 95 bensalla 3/4 tankillista ennen hajoamista ja toimi ihan ongelmitta.
Uutta koodia työntää vaikka vaihdoit anturin? Katsoitko sillä ohjelmalla, miltä lämpötila näyttää - anturi voi olla ehjä, mutta liitin tai johto vioittunut. Jos näyttää esim. -100 C, voit olla varma, että ECU työntää soppaa paljon käynnistäessä. KAM muistin tyhjennys auttoi käynnistämään "tehdasasetuksilla". Tässä yksi teoria. Päiväkirjan jatkoa odotellessa. :?

Re: ford focus 2008 1.8flex käynnistys ongelmia

Lähetetty: 08 Maalis 2019 10:21
Kirjoittaja komford
yritäedes kirjoitti:Mitenkäs tuossa on polttoaineensyötön paineensäätö toteutettu? Onko siinä tukissa venttiili (kuten Zetecissä), josta paluulinja ja ehkä alipainesäätökin? Vai joku muu systeemi? Luin taas kerran selostuksesi pumpunsulakkeen vaikutuksesta käyntiin, ja tuli mieleen viallisen paineensäätimen mahdollisuus? Tai paluulinja tankille tukossa?
Ei ole paluulinjaa ollenkaan. Paineensäätö on bensapumpussa. Taitaa koko bensalinja olla krympätty sillälailla yhteen, että mitään paikkaa auton alta suuttimiin ei ole tarkoitettu avattavaksi (tankin päältä irronnee, en ole käynyt). Ei ole tankin ulkopuolista bensansuodatinta eikä mittanippaa tietenkään.