Mondeo laturin johdotus

Sähkölaitteet, sähköongelmat, johdot, laturit jne.
Sakkeman
Viestit: 156
Liittynyt: 31 Elo 2005 17:49
Paikkakunta: Turkkunen

Mondeo laturin johdotus

Viesti Kirjoittaja Sakkeman »

Eli potilas on Mondeo 1.8TDci vm.-09 ja ongelmana on laturin vaihdonkin jälkeen edelleen palava laturin valo.
Vikakoodi P1632, eli viittaa fordin ilmeisen vikaherkkään "älykkään" latausjärjestelmän vikaan.
Google kertoo jotta vika voi hapettuneista liittimistä, katkenneista johdoista, apuvirralla käynnistämisestä vikaantuneesta ecu:sta ja tiä mistä.
Myös ABS moduuli herjasi aiemmin alhaisesta jännitteestä, mutta laturin vaihdon jälkeen ei ainakaan vielä ole sitä vikakoodia ilmennyt.
Latausjännite 14,1V ja akku pari vuotta vanha Yuasa YBX5000, joten se puoli pitäisi olla kohtuullisesti kunnossa.
Akkutestiä ei ole tehty, mutta se laturin valo on palanut jotakuinkin koko sen ajan mitä auto on minulla on ollut eikä tilanne ole muuttunut mihinkään oli akku uusi tai vanha.

Eniten tässä kuitenkin hämää se, että laturista lähtee akulle menevän kaapelin lisäksi vain yksi johdin, sininen ruskealla raidalla?
Laturissa kuitenkin on kaksi pinniä.
Google antaa tuloksia todella heikosti ja ainut vähänkään käyttökelpoinen kaavio jonka löysin sivustolta fordmon.ru on niin epäselvä ettei sillä käytännössä tee mitään.
Mahtaako tuosta siis jostain syystä puuttua toinen johto?
Löytyisikö netin syövereistä jostain käyttökelpoisempaa kaaviota?
Ideoita, vinkkejä?

EDIT:
Tuli näemmä vahingossa tekniikka-alueelle vaikka sähköihin tämä tietty oikeasti kuuluis. Sorry :|
YP voinee siirtää kun se ei taida meiltä tavallisilta käyttäjiltä onnistua.
Focus 1,6 ecoboost -11
S-Max 1.8 tdci -08
Mondeo STW 1.8 tdci -09 ** MYYTY
Focus HB 1.6 -00 ** MYYTY
Mondeo STW 2.0 tdci -02 ** MYYTY
Mondeo STW 1.8 td -97 ** MYYTY
Sierra STW 1.6 ** MYYTY
anon1
Viestit: 1047
Liittynyt: 04 Maalis 2015 18:29

Re: Mondeo laturin johdotus

Viesti Kirjoittaja anon1 »

Saattais löytyä haulla. Ford mondeo 1.8 tdi -09 Alternator wiring diagram
Mondeo -09 2.5T Panther Black
:ford:
It`s my way or no way.
yritäedes
Viestit: 2150
Liittynyt: 02 Marras 2010 21:30

Re: Mondeo laturin johdotus

Viesti Kirjoittaja yritäedes »

Sakkeman kirjoitti:Eniten tässä kuitenkin hämää se, että laturista lähtee akulle menevän kaapelin lisäksi vain yksi johdin, sininen ruskealla raidalla?
Laturissa kuitenkin on kaksi pinniä.
Google antaa tuloksia todella heikosti ja ainut vähänkään käyttökelpoinen kaavio jonka löysin sivustolta fordmon.ru on niin epäselvä ettei sillä käytännössä tee mitään.
Mahtaako tuosta siis jostain syystä puuttua toinen johto?
En usko, että siitä mitään puuttuu. Laturissa on ilmeisesti com/lin-D liitin. Lin-väylässä kuuluukin olla vain yksi johto, koska se toimii ECU:n kanssa kahteen suuntaan. Toinen pinni on ehkä tyhjä (D=dummy).
Kunnes muuta todistetaan, tai joku käy autostaan katsomassa... :D
Mondeo 2.0 TDCI Turnier 2009
Mondeo 2.0 TDCI HB 2003 -ex
Focus 1.6 Zetec-SE Wagon 1999 -ex
Sierra 2.0 OHC Sedan 1989 -ex
Ganiateri
Viestit: 204
Liittynyt: 19 Joulu 2015 22:22

Re: Mondeo laturin johdotus

Viesti Kirjoittaja Ganiateri »

Mulla oli samanlainen tapaus ja varaosa oli viallinen. Kierrätys osiahan nämä on niin voinut linjastolla hypätä suoraan takas laatikkoon. Lataus yms. pelitti normaalisti mutta tietokone herjasi
Mondeo 2.0 tdci AT6 Titanium MK4
PRo_
Viestit: 1
Liittynyt: 04 Loka 2017 19:47

Re: Mondeo laturin johdotus

Viesti Kirjoittaja PRo_ »

Sakkeman kirjoitti:Eli potilas on Mondeo 1.8TDci vm.-09 ja ongelmana on laturin vaihdonkin jälkeen edelleen palava laturin valo.
Vikakoodi P1632, eli viittaa fordin ilmeisen vikaherkkään "älykkään" latausjärjestelmän vikaan.
Google kertoo jotta vika voi hapettuneista liittimistä, katkenneista johdoista, apuvirralla käynnistämisestä vikaantuneesta ecu:sta ja tiä mistä.
Myös ABS moduuli herjasi aiemmin alhaisesta jännitteestä, mutta laturin vaihdon jälkeen ei ainakaan vielä ole sitä vikakoodia ilmennyt.
Latausjännite 14,1V ja akku pari vuotta vanha Yuasa YBX5000, joten se puoli pitäisi olla kohtuullisesti kunnossa.
Akkutestiä ei ole tehty, mutta se laturin valo on palanut jotakuinkin koko sen ajan mitä auto on minulla on ollut eikä tilanne ole muuttunut mihinkään oli akku uusi tai vanha.

Eniten tässä kuitenkin hämää se, että laturista lähtee akulle menevän kaapelin lisäksi vain yksi johdin, sininen ruskealla raidalla?
Laturissa kuitenkin on kaksi pinniä.
Google antaa tuloksia todella heikosti ja ainut vähänkään käyttökelpoinen kaavio jonka löysin sivustolta fordmon.ru on niin epäselvä ettei sillä käytännössä tee mitään.
Mahtaako tuosta siis jostain syystä puuttua toinen johto?
Löytyisikö netin syövereistä jostain käyttökelpoisempaa kaaviota?
Ideoita, vinkkejä?

EDIT:
Tuli näemmä vahingossa tekniikka-alueelle vaikka sähköihin tämä tietty oikeasti kuuluis. Sorry :|
YP voinee siirtää kun se ei taida meiltä tavallisilta käyttäjiltä onnistua.
Täyty oikeen rekisteröityä tänne kun itsellä olevassa -08 MK4 2.0 Duratecissä samat oireet. Paikallinen korjaamo vaihtoi laturin ja toimikin pari viikkoa, vaihtoivat takuuseen uuden mutta oireet jatkui.
Meinasivat että PCM pas...na, hintaa olis ollut reilu 2k€ vaihdettuna, ei oikeen innoistanut.

Laturilla on tosiaan kaksi pinniä, mutta lähtee vain tuo sininen oranssilla raidalla oleva, menee PCM:lle.
Googletin asiaa kanssa ja juttelin tutun korjaamo miehen kanssa ja sanoi että noissa on ollut johtosarjoissa vikaa. No auto talliin ja tutkimaan, laturilta tuleva johto menee moottorin etupuolella ja siellä paksumpaan johtosarjaan. Tulee alas noin keskeltä autoa jäähdyttäjän alla olevan palkin päälle (ei paha paikka), sieltä johtosarjan suojakuori auki. Oli sitten aikalailla hiekka johtosarjan seassa, alimmaisena johtona kulki tuo sininen oranssilla raidalla ja heti huomasi että oli hiertynyt kuori puhki. Yleismittarilla varmistin että on laturilta tuleva johto, piuha poikki ja liitos väliin. Aloin kuorimaan tuota pätkää kohdasta josta oli kuori hiertynyt, niin johto meni kokonaan poikki. Eli siinä se vika oli.

Auto käyntiin eikä palanut enää latauksen valo.

Just koeajolta tulin eikä latauksenvalo syttynyt vieläkään. Samalla tuli nollattua vikakoodit PCM:ltä, tähän löytyy ForScan softa ilmaiseksi läppärille, OBD väylään DriveLooper mokkula ja parittaa läppärille, pääsee lukemaan ja nollaamaan vikakoodit.
Vastaa Viestiin