Transit Connect -10 ottaa päähän

Keskustelua autoista ja autoilusta yleisesti
Avatar
calculus
Viestit: 206
Liittynyt: 15 Tammi 2012 18:48

Transit Connect -10 ottaa päähän

Viesti Kirjoittaja calculus »

Että tällainen maanantaikappale sitten osui kohdalleni työautoksi.

Vikalista:
- vuoden ikäisenä oikean puolen ajovalon johtosarja oli hiertynyt poikki jossakin jäähdyttimen takana. Autosähkäriltä meni melkein koko päivä hommassa, kun piti purkaa lähestulkoon koko keula.

- kuskin puolen jalkatilaan tulee talvella vain aavistuksen verran lämmintä ilmaa. Samaan aikaan matkustajan puolella voi saada melkein ensimmäisen asteen palovammat sääriinsä. Tämä ei ole vika, vaan ominaisuus. Pakussahan yleensä on aina matkustaja, harvemmin kuljettaja. :roll:

- koiranluut menivät edessä vaihtoon alle 30 000 km

- ensimmäisestä katsastuksesta auto ei mennyt läpi, koska etujarrut puolsivat liikaa. Tai oikeastaan jarruvoima oli melko tasainen, mutta toinen puoli saavutti maksimitehon paljon toista hitaammin. En tiedä, mitä huollossa tekivät, mutta uusintakatsastus meni ok.

- tänä vuonna autossa on alle puolessa vuodessa ollut kolme polttoaineen paluuputkiston vuotoa, joista viimeisin ilmeni tänä iltana kotimatkalla. Eikä mitään tihuttamista, vaan ihan kunnon tiputtamista. Ilmastointi lakkasi myös toimimasta juuri helteiden kynnyksellä, koska joku putki oli haljennut.

Kuten jo toisessa ketjussa sanoinkin, merkkihuolloista olen saanut asiallista ja yleensä jopa ystävällistä palvelua. Kohta olenkin jo niin tuttu kanta-asiakas, että hommat hoituvat kuin itsestään. Onneksi omaa rahaa ei työautossa ole kiinni pennin jeniä.

Ai niin, piti vielä mainita, että kaikkien kollegoiden autoissa, jotka tulivat samassa erässä, on mennyt eberspächer tukkoon typerän automaattikäynnistyksen takia. Eiköhän minullakin viimeistään ensi talvena. Sitä odotellessa. :cry:
Ajossa: Focus 1.5 Ecoboost 182 hp Vignale wagon M6 2019
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Avatar
calculus
Viestit: 206
Liittynyt: 15 Tammi 2012 18:48

Re: Transit Connect -10 ottaa päähän

Viesti Kirjoittaja calculus »

Jahas. Nyt sitten lopetti Eberi toimintansa. Saas nähdä, ehdinkö huollattaa sen kuntoon, ennen kuin vaihdan firman sisällä tehtäviä ja alle tulee transporter takalaitanostimen kera. Jonkun verran jää kuitenkin connectia ikävä, sillä se on kuitenkin pakuksi todella hyvä ajettava, aika hyvin varusteltu ja näppärän kokoinen. Monissa asiakkaiden parkkihalleissa korkeusraja on 200 cm, ja connect jäi juuri muutaman sentin alle.

Eberi on käytännössä connectissa pakollinen varuste, sillä muuten pakkaskeleillä on vaikeuksia saada pidettyä edes ikkunoita kirkkaina. Sen kanssa lämpöä riittää kyllä hyvin.

Selkä kyllä kiittää jatkossa nostolaitetta... 8)
Ajossa: Focus 1.5 Ecoboost 182 hp Vignale wagon M6 2019
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Avatar
calculus
Viestit: 206
Liittynyt: 15 Tammi 2012 18:48

Re: Transit Connect -10 ottaa päähän

Viesti Kirjoittaja calculus »

Vielä (toivottavasti) viimeinen päivitys tähän aiheeseen. :roll:

Mun piti tänään lähteä viimeistä kertaa duuniin connectilla, tyhjentää auto tavaroista sekä puhdistaa sisätilat. Ja katin kontit, mokoma läjä ei startannut ensinkään, kun ilmeisesti akku on tullut tiensä päähän. Hyvä, jos puoli kierrosta jaksoi starttia pyörittää. Auto oli seissyt muutaman päivän, kun olimme liikkeellä kollegan autolla yhteisillä keikoilla. Duuniin lähdin tänään sitten mondeolla.

Maanantaina pitää ensin laittaa connect apuvirralla käyntiin ja sitten ajaa se Konalaan pikahuoltoon (eikä missään tapauksessa saa sammuttaa sitä liikkeellelähdöissä) akun vaihtoa varten. Sen jälkeen vasta pääsee eroon mokomasta. :cry:
Ajossa: Focus 1.5 Ecoboost 182 hp Vignale wagon M6 2019
Ex: Mondeo 1.5 Ecoboost wagon titanium business M6 2015
Ex: Mondeo 1.6 Ecoboost wagon titanium business 2012
Vastaa Viestiin